Germ – Wish

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 6.4.2012

Kaukaa kenguruiden luvatusta maasta, Australiasta, ei ihan joka päivä uusia metalliyhtyeitä maailmalle ponnista. Germ oli arvostelijalle ainakin täysin uusi tuttavuus ja näinä musiikin ylitarjonnan aikoina myös vähällä jäädä tyystin kuuntelematta. Tylsät kannet, mitään sanomaton yhtyeen nimi, tylsä levyn nimi, muka taiteellisia kappaleiden nimiä jne. Onnekseni tuli kuitenkin annettu tälle yhtyeelle mahdollisuus, sillä ”Wish” on kaikista negatiivista ennakko-odotuksista huolimatta hyvinkin pirteä esitys.

Vaikka Germ on mukana tulleen biografian mukaan perustettu jo vuonna 2003, on ”Wish” yhtyeen ensimmäinen täyspitkä julkaisu. Yhtyeen musiikillinen luokittelu kuuluu jotenkuten virallisesti näin; sekoitus black metallia, heavy rockia, electroa, klassista ja poppia. Ottakaa siitä nyt sitten jonkinnäköinen ajatus yhtyeen musiikista. Pah, ensimmäinen oma mielikuvani yhtyeestä oli, ja on edelleen, mielestäni hiukan enemmän yhtyeen musiikillista tarjontaa kuvaava; kuvitelkaa miltä kuulostaa Pet Shop Boysin ja black metallin sekoitus. Ei se kuulosta yhtään homolta, turha nyrpistellä nenäänsä siellä. Päinvastoin, yhdistelmä on oikeinkin toimiva ja samalla kuitenkin ainutlaatuinen.

Mikään täydellinen levytys ei ”Wish” ole, mutta omat hetkensä sillä on. Avausraitana toimiva ”An Overdose On Cosmic Galaxy” on yli 10-minuuttinen ja silti käytännössä yhteen riffiin perustuva eepos, joka on suorastaan nerokas. Kappale edustaa myös samalla levyn popimpaa osastoa, kun taas esimerkiksi kappaleissa ”Breathe In The Sulphur / A Light Meteor Shower” sekä levyn varsinaisessa päätösraidassa ”Your Smile Mirrors The Sun” mennään blastbeateja myöden ihan black metallin puolelle. Näissä kohdin, ja kenties tuon Germin suosiman ”avaruusteeman” takia, tulee väkisinkin vertailua Germiä norjalaisyhtye Limbonic Artiin, vaikka kyllä Germ tuosta kaksikosta selkeästi enemmän black metallin ulkopuolelle kallistuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka ”Wish” sisältääkin useita mukavia kappaleita, kuten yllämainitut, on sillä myös kompastuskivensä. Ensinnäkin levyn yhdeksästä kappaleesta varsinaisia kappaleita on käytännössä viisi, kun taas loput neljä ovat täysin jonnin joutavia, minuutista kahteen kestäviä väli-introja/outroja. Ilmeisestikin niiden on ollut tarkoitus antaa levylle jonkinnäköistä ”avaruustunnelmaa”, mutta ainakin omalta osaltani voin kertoa, että ne lähinnä katkovat levyä aivan turhaan. Toiseksi, levyllä käytetyt black metal-tyyppiset kirkumiset ovat aivan vitun huonot, eikä niistä saa yhtään mitään tolkkua. Onneksi miksaaja on ymmärtänyt laittaa ne huomattavan hiljaiselle, etteivät ne ihan koko levyä onnistu pilaamaan. Ja onneksi myös levyllä runsaasti käytetyt puhtaat laulut toimivat erinomaisesti vastapainona tuolle järjettömälle kirkumiselle.

Lyhyesti sanottuna ”Wish” on lupaava debyytti hyvin erikoiselta yhtyeeltä, mutta kenelle sitä uskaltaa suositella onkin jo hiukan vaikeampi kysymys? Henkilölle, joka haluaa Pet Shop Boysinsa ja black metallinsa samassa paketissa tarjoiltuna? Kokeellisen ja tunnelmallisen metallin ystävät, tsekatkaa yhtye ja levy.

7/10

Kappalelista:
1. An Overdose On Cosmic Galaxy
2. Asteroid Of Sorrow
3. Oxygen
4. Breathe In The Sulphur/ A Light Meteor Shower
5. Gravity
6. Flowers Bloom And Flowers Fall, But I’m Still Waiting For The Spring
7. Infinity
8. Your Smile Mirrors The Sun
9. Wish

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/eisenwald

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat