Ghost Pohjoismaiden kiertueelle marraskuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 18.9.2013

GhostRuotsalaisen metallin kiinnostavimpiin nimiin lukeutuva Ghost lähtee Pohjoismaiden kiertueelle marraskuun lopulla. Vastikään toisen albuminsa ”Infestissumam” julkaissut bändi nähdään klubikeikoilla keskiviikkona 11. joulukuuta Oulun Teatriassa, torstaina 12. päivä Tampereen Pakkahuoneella ja perjantaina 13. joulukuuta Helsingin The Circuksessa. Infernaalisia säkeitä keikoilla lämmittelevät itävaltalainen Dead Soul sekä ruotsalainen Night. Keikkojen liput tulevat myyntiin torstaina 19. syyskuuta.

Vuonna 2008 perustettu Ghost on kerännyt nopeassa ajassa mainetta omaperäisellä occult rockillaan. Anonyymeinä pysyttelevistä jäsenistään, Papa Emeritukesta ja The Nameless Ghouls -hahmoista koostuva Ghost on herättänyt kiinnostusta niin musiikillisella annillaan kuin mystisellä olemuksellaan. Bändi julkaisi vuonna 2010 kolmen kappaleen demon, jota seurasi bändin ripeästi debyyttialbumi ”Opus Eponymous”. Grammis-ehdokkuuden pokannut debyyttilevy keräsi valtaisaa ylistystä omaperäisyydellään, nostaen bändin suosiota merkittävästi metallipiireissä.

Jopa Black Sabbathiinkin vertauksia kerännyt Ghost julkaisi keväällä toisen albuminsa ”Infestissumam”. Suomessa albumi kipusi julkaisuviikollaan albumilistan viidennelle sijalle kehujen saattelemina, niin median kuin yleisönkin puolelta. Albumin on kiitelty olevan nerokkaasti rakennettu sekoitus 1960-luvun psykedeliaa ja 70-80-lukujen heavy rockia. Metallican James Hetfieldinkin fanittama Ghost keikkaili viimeksi Suomessa kesällä lämmitellen Iron Maidenia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT SUOMESSA:
Ghost (SWE) + supports: Dead Soul (AUT), Night (SWE)
Ke 11.12.2013 Oulu, Teatria (K-18)
To 12.12.2013 Tampere, Pakkahuone (S/K-18)
Pe 13.12.2013 Helsinki, The Circus (K-18)

LIPUT:
Myyntiin to 19.9.2013 klo 9
Oulu: Liput toimituskuluineen alkaen 30,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi
Tampere: Liput toimituskuluineen alkaen 30,50 Lippupalvelusta ja 30 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1, 78 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi
Helsinki: Liput toimituskuluineen alkaen 30,50 euroa Lippupalvelusta

POHJOISMAIDEN KIERTUEPÄIVÄT:
25.11. Mejeriet, Lund (Ruotsi)
26.11. Trädgårn, Göteborg (Ruotsi)
28.11. Rockefeller, Oslo (Norja)
29.11. Folken, Stavanger (Norja)
30.11. Byscenen, Trondheim (Norja)
4.12.  Gasklockorna, Gävle (Ruotsi)
5.12.  Club 700, Ørebro (Ruotsi)
7.12.  Flygeln, Norrköping (Ruotsi)
8.12.  Munchenbryggeriet, Stockholm (Ruotsi)
9.12.  Idunteatern, Umeå (Ruotsi)
11.12. Teatria, Oulu (Suomi)
12.12. Pakkahuone, Tampere (Suomi)
13.12. Circus, Helsinki (Suomi)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat