Ghost työstää parhaillaan uutta albumiaan – julkaisu mahdollisesti jo vuonna 2020

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.2.2019

Ruotsalainen rockyhtye Ghost on mitä ilmeisemmin julkaisemassa uuden albuminsa vuonna 2020. Bändin keulakuva ja johtohahmo Tobias Forge kertoo tuoreessa Billboardin haastattelussa, että hän on työstänyt jo jonkin aikaa uutta materiaalia. Forge on myös suunnitellut päässään aikajanan, jonka mukaan hän toivoisi asioiden etenevän. Forge on suunnitellut, että yhtye siirtyy vuoden 2020 alussa studioon, minkä jälkeen albumi julkaistaisiin kyseisen vuoden aikana.

”Tällä kertaa tiedän onneksi aika selkeästi, mitä haluan tehdä. Minulla on rutkasti pieniä palasia sävellettyä musiikkia ja tiedän, että sitten kun aloitan työt kunnolla, on lopputuloksena todella vaikuttava albumi. Levyjen ja tarinoiden draamallinen luonne ovat yhä enemmän yhteen kietoutuneita nykyään, ja minä pidän siitä”, Forge kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ghostin edellinen studioalbumi ”Prequelle” julkaistiin vuonna 2018.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat