Ghost Voyagen debyyttialbumi julkaistaan lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.9.2013

Ghost Voyage Endless Oceans (2013)Tamperelainen, vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage valmistautuu julkaisemaan “Endless Oceans” nimisen debyyttinsä lokakuun 11. päivä. Tähän mennessä orkesteri on julkaissut kaksi kehuttua omakustanne EP:tä sekä voittanut mm. paikallisen bändikilpailun Tampereella että sijoittunut 12 parhaan orkesterin joukkoon Century Median järjestemässä Finnish Metal Star –kilpailussa vuonna 2010.

Aiempiin pienjulkaisuihin verrattuna kontrastia albumilta löytyy entistäkin enemmän: synkistellessään yhtye sukeltaa entistäkin syvemmälle mustiin vesiin ja tunnelmoidessaan käsiä kurkotetaan yhä korkeammalle kohti taivasta. Ghost Voyagen kitaristi Taneli Jämsä kuvaileekin yhtyeensä musiikkia “tunnelmallisen synkäksi ja aisteja nostattavaksi kokonaisuudeksi, jota ei kannata ohittaa.”

Levyltä on nyt kuultavissa maistiainen ”The Paragon” osoitteessa https://soundcloud.com/ghostvoyage/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ghost Voyage levynjulkaisukeikalla Tampereen Vastavirtaklubilla 10.10.2013 yhdessä riihimäkeläisen 0 X í S T:in ja puolalaisen Gallileousin kanssa.

”ENDLESS OCEANS” BIISILISTA
I – Homecoming
II – The Paragon
III – Ghost of Dawn
IV – Mourning Waters
V – Silver Frontier
VI – Journey for Redemption
VII – Heart of the Heartless
VIII – Endless Oceans of Sin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat