Ghostin aikamatka 80-luvulle jatkuu – arviossa ”Skeletá”
Vuodesta toiseen korkeampiin sfääreihin kurkottava ruotsalainen rockyhtye Ghost julkaisee tänään kuudennen albuminsa “Skeletá”. Yhtyeen soundi on suosion kasvaessa edennyt albumi albumilta “helpommin lähestyttävään” suuntaan, ja “Skeletá” jatkaa melko vahvasti “Imperalta” tutulla, varsin kasaripitoisella linjalla. Scorpions-, Def Leppard– ja KISS-vaikutteet eivät jää epäselviksi. Mutta myös kaikuja bändin vanhemmasta tuotannosta on saatu edes aavistuksen verran mukaan. Albumin teemat liikkuvat tällä kertaa samaistuttavammilla linjoilla, käsitellen ihmisyyttä ja tunteiden kirjoa. Kansitaiteesta vastaa tuttuun tapaan Zbigniew M. Bielak ja kitarassa kuullaan jälleen Opethin Fredrik Åkessonia.
Aiemmilta levyiltä totuttuun tapaan “Skeletá” starttaa keikkojen aloituskappaleeksi kirjoitetulla teoksella. Vaikkei tästä olisi tietoinen, kuuluu se mielestäni hyvin selkeästi kuorolaululla alkavalla “Peacefieldillä”, joka etenee siitä Journeyn hengessä. Albumin vahvat kasarivibat tulevat siis heti kättelyssä selviksi. Toisena kappaleena levyltä löytyy singlelohkaisuksikin päätynyt “Lachryma”. Kappaletta ei ollut vielä julkaistu kuunnellessani sen ensimmäistä kertaa, mutta lupaavan, hieman “Melioraa” kanavoivan alun jälkeen vähän turhan popiksi sortuva kertosäe sen sellaiseksi paljasti.
Kolmas kappale “Satanized” oli yhtyeen ensimmäinen single tältä albumilta. Tarttuvassa kappaleessa oli joitain elementtejä, jotka muistuttivat bändin vanhemmasta materiaalista ja musiikkivideolla päästiin näkemään bändin livekokoonpanokin. Melankolisella “Guiding Lights” -balladilla kuullaan vuorostaan jotain Ghostille harvinaista – Tobias Forgen laulua ilman mitään taustoja tai kerroksia. Tämä voisi olla mielenkiintoista kuulla livenä etenkin nyt, kun Forge laulaa ilman rajoittavaa maskia. Albumin vie takaisin rockimmille urille “De Profundis Borealis”, joka ammentaa inspiraationsa pohjoisen kylmistä tuiskuista. Kappaleessa on jotain kovin tuttua, mutten saa päähäni mitä. “Cenotaph” ei jostain syystä jäänyt mieleeni lainkaan kuunneltuani albumin muutaman kerran läpi, vaikkei siinä mitään vikaa varsinaisesti olekaan. Kappale kuulostaa siltä, että se voisi olla jäämistöä “Imperalta”.
“Missilia Amori” -kappaletta Forge kuvaili stereotyyppiseksi 80-luvun strippausbiisiksi, joten odotin lyriikoiden olevan Ghostille tuttuun tapaan karnaalilla linjalla. Jos joku olisi väittänyt kappaleen olevan coveri KISSin kauan sitten kadonneesta biisistä, olisin saattanut uskoa. Varsin tarttuva “Marks Of The Evil One” sisältää sanoman, joka mukailee jossain määrin “Rats”-kappaleen teemoja. Tämä jäi päähän soimaan, enkä olisi lainkaan yllättynyt jos tämä päätyy jossain vaiheessa livesoitantaan. “Umbra” kohosi ensimmäisellä kuuntelukerralla suosikikseni tältä levyltä. Sanoitukset coituksesta kristillisessä pyhätössä voisivat hyvinkin löytyä “Infestissumam”-albumilta. Biisi löysi tiensä myös bändin käynnissä olevan maailmankiertueen settilistalle. Albumin päättää haikea jäähyväiskappale “Excelsis”, jolta jää valitettavasti puuttumaan ”se jokin”. Tasapaksun kappaleen olisi voinut puolestani jättää levyltä pois ja antaa ”Umbran” päättää albumi paremmissa tunnelmissa.
Kuten Ghostin levyillä yleensä on tapana, vaatii “Skeletákin” muutaman kuuntelukerran auetakseen kunnolla. Yhtään selkeää hittibiisiä ei levyltä löydy. Albumi on mielestäni hieman edeltäjäänsä vahvempi, eikä vähiten siksi, että siltä löytyy edes joitain elementtejä yhtyeen vanhemmasta tuotannosta, mutta myös siksi, ettei se ole aivan yhtä geneerinen ja “turvallinen” kuin “Impera”. Poikkeuksellisesti albumilta ei löydy yhtään instrumentaalikappaletta, mutta ehkä se ei niitä kaipaakaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan yhtyeen tulevaa keikkaa Tampereella kuullakseni miten osa tuoreen levyn kappaleista toimii livenä, itselläni kun on taipumusta pitää Ghostin tuotannosta enemmän livenä.