Papa Emeritus alias Tobias Forge

Ghostin Tobias Forge bändin musiikillisen tyylin kehityksestä: ”Meidän täytyy aina ottaa isoja askeleita”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 8.5.2018

Ruotsalaisen okkultista metalia esittävän Ghostin keulakuva Cardinal Copia, oikealta nimeltään Tobias Forge, antoi haastattelun  toukokuun 1. päivä Los Angelesin Grammy-museolla. Haastattelussa Forge kertoi bändin perustamiseen johtaneista seikoista sekä bändin sanoituksista, jotka ovat ajan saatossa muuttuneet ”vähemmän kuvitteellisiksi”. Forge kertoo:

”Kun sävelsin ensimmäisen albumin, olin todella innoissani siitä, että tekoprosessi oli todella leikkisä. Ensimmäinen kappale syntyi kuin tyhjästä ja tuntui hyvin oudolta sekoitukselta, joka kuitenkin jostain syystä toimi. Se oli melkein kuin heavy metal -parodia, mutta se puhutteli minua ja tuntui todella erityiseltä. Kyseessä oli ’Stand By Him’ ensimmäiseltä albumilta [vuoden 2010 ’Opus Eponymous’]. Ystäväni Gustaf Lindström, jonka kanssa olimme soittaneet ennen samassa yhtyeessä, hän oli Repugnantin basisti… Osa teistä tuntee hänet varmaan Carlos Santhanasina, minä olin Mary Goore… Soitin hänelle ’Stand By Himin’, ja hän sanoi ’Noh, meidän pitäisi perustaa uusi bändi’. Sanoin, että ’Meillä on vain yksi kappale. Sillä ei pääse kovin pitkälle. Annas, kun katson, saanko tehtyä kaksi muuta kappaletta, jotka on tehty samanlaiseen leikkisään tyyliin, jossa voi yhdistellä melkein mitä tahansa. Jos se toimii, voimme tehdä niillä ehkä jotain’. Luulen, että järjestys oli ’Stand By Him’, ja sen jälkeen tulivat ’Death Knell’ ja ’Prime Mover’. Kun ne olivat valmiita, tuntui, että tästä todella syntyy jotain.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Forge kertoo, että tehdessään vuoden 2013 albumia ”Infestissumamia” hän vältti itsensä toistamista:

”Olisi ollut helppoa yrittää tehdä ’Opus Eponymous II’ ja pitäytyä rutiinissa. Mutta minusta tuntui, että jos tästä olisi johonkin, pitäisi meidän ottaa isoja askelia. Meidän täytyy kirjoittaa kappaleita, joita emme jo ole kirjoittaneet. Meidän pitää mennä sekä hitaasti että lujaa, leveästi ja kapeasti. Luulin monen yllättyvän siitä, että ensimmäisen albumin sanoitukset ovat ehkä hieman kuvitteellisia. Pidän okkultismiteemaisesta musiikista, jossa käytännössä lauletaan mustan messun käynnistämisestä. Se on hienoa ja rakastan sitä, mutta on kuitenkin hankalaa tehdä sama albumi yhä uudelleen. Lopulta kynttilä sammuu. Ajattelin, että ’jos ihmiset kuuntelevat, voit sanoa myös jotain, jossa on enemmän sisältöä.”

Ghostin uusi albumi ”Prequelle” julkaistaan kesäkuun 1. päivä Loma Vista Recordingsin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat