Ghostin Tobias Forge kertoo suunnittelevansa jo seuraavaa albumia päässään

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.8.2022

Ruotsalainen rock-suosikki Ghost julkaisi hetki sitten uuden ”Impera” -albuminsa. Bändin keulakuva Tobias Forge on kuitenkin jo aloittanut suunnittelemaan yhtyeen seuraavaa albumia päässään.

Forge kertoo Heavy Consequencen haastattelussa:

”Päässäni on juuri nyt albumi, jonka uskon olevan erilainen kuin äsken tekemäni albumi. Sekä Prequelle että Impera olivat ideoita, joita minulla oli kuusi, seitsemän vuotta sitten. Ne erosivat toisistaan siinä mielessä, että ’ruttoalbumi’, kuten kutsun sitä, käsitteli pienen ihmisen tuhoutumista melkeinpä enemmänkin lihallisesta tai Jumalan vihan näkökulmasta, kun taas ”Impera-albumi” käsitteli enemmänkin yhteiskunnan mekaniikan rakenteellista tuhoa. Ne tuntuivat siis kahdelta eri asialta, ja idea, joka minulla on seuraavaa levyä varten, on myös erilainen kuin se. Se on minulle vain keino lokeroida ajatuksia, joilla löydän uusia tapoja inspiroitua sanoituksellisesti ja käsitteellisesti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat