Gilby Clarke avaa pudottamistaan Guns N’ Rosesin ”Not In This Lifetime” -kiertueelta
Entinen Guns N’ Roses -kitaristi Gilby Clarke oikoo ”Not In This Lifetime” -kiertueelle osallistumisensa ympärillä pyöriviä huhupuheita; alkuperäisen kitaristi Izzy Stradlinin vuonna 1991 korvannut Clarke kertoo tuoreessa The SDR Shown haastattelussa olleensa yksinkertaisesti väärässä paikassa väärään aikaan, kun kutsu kävi Guns N’ Rosesin odotetulle paluukiertueelle.
”Minua ei pyydetty osaksi bändiä; he kysyivät voisinko tulla esiintymään joillain keikoilla kunniavieraana. Ja se vain sattui tapahtumaan samana päivänä kun olin Chicagossa tyttäreni kanssa. Hänen bändinsä soitti Lollapaloozassa, ja toimin siellä hänen roudarinaan. En usko, että kukaan olisi edes osannut virittää kitaraansa ilman minua. Kunhan vitsailen. Mutta niin, ajoitus oli vain tosi huono. Kerroin heille, että idea on loistava ja olen täysillä messissä – en vaan pysty tulemaan tänään. Ja he kirjaimellisesti pyysivät minua juuri sinä päivänä. Enkä kuullut heistä enää mitään sen jälkeen.”
Clarken tytär, laulaja Frankie Clarke on esiintynyt Frankie + The Studs -yhtyeen keulahahmona vuodesta 2015.
Katso Gilby Clarken haastattelu kokonaisuudessaan alta: