Glastonbury 2019 (Kuva: Andrew Allcock)

Glastonbury Festival perutaan kesältä koronaviruksen takia: ”Tästä tulee koitumaan valtavia taloudellisia menetyksiä”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.3.2020
Glastonbury 2019 (Kuva: Andrew Allcock)

Maailmalla jylläävä koronavirus on aiheuttanut valtavasti pelkoa paitsi vakavana terveysuhkana, myös uhkana taloudelle ja kulttuurille. Monet yhtyeet ovat joutuneet peruuttamaan konserttejaan ja kiertueitaan, ja kesän festivaalit pelkäävät jo pahinta.

Valitettavasti nyt on käynyt niin, että yksi kesän suurista festivaaleista on ilmoittanut koronaviruksen aiheuttaneen peruutuksen. Englannissa jo 50 vuotta järjestetty Glastonbury Festival on ilmoittanut, että koronaviruksen takia festivaalia ei järjestetä tänä kesänä. Tapahtuman oli määrä olla 24. kesäkuuta – 28. kesäkuuta, ja sen esiintyjiksi oli ilmoitettu muun muassa Paul McCartney, Taylor Swift, Diana Ross, Pet Shop Boys, Lana Del Rey ja Kendrick Lamar.

”Olemme todella pahoillamme joutuessamme ilmoittamaan, että Glastonburyn festivaali on peruutettu vuodelta 2020. Emme todellakaan toivoneet, että joutuisimme tekemään näin 50-vuotisjuhlamme aikaan, mutta tämä on ainut vaihtoehtomme hallituksen asettamien määräysten ja suuren epävarmuuden aikana. Toivomme, että tilanne Britanniassa tulee parantumaan kesäkuun loppuun mennessä, mutta vaikka niin kävisi, emme voi enää käyttää seuraavia kolmea kuukautta täällä tuhannen hengen tiimin kanssa, jotka auttavat meitä valtavassa rakennusurakassa, jotta yli 200 000 ihmistä saataisiin majoittumaan tänne tilapäisesti”, festivaali kirjoittaa virallisessa tiedotteessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

135 000 ihmistä olivat jo ehtineet maksaa ennakkomaksun varatakseen liput kesälle. Festivaali tarjoaa liput jo varanneille kuitenkin mahdollisuuden varmistaa, että he saavat liput tapahtumaan myös seuraavalla kerralla. Mikäli lippua ei halua varata vuodelle 2021, niin siinä tapauksessa varausmaksu hyvitetään automaattisesti takaisin.

On selvää, että näin suuren festivaalin peruuttaminen on taloudellisesti kova isku festivaalille, ja että ratkaisu ei ollut helppo.

”Tämän vuoden festivaalin peruuttaminen tulee olemaan kova paikka meidän huipputiimillemme ja vapaaehtoisillemme, jotka ovat nähneet niin paljon vaivaa tämän tapahtuman eteen. Tästä tulee koitumaan väistämättä myös valtavia taloudellisia menetyksiä – ei ainoastaan meille, vaan myös festivaalin hyväntekeväisyyskohteille, yhteistyökumppaneille ja koko paikalliselle yhteisölle.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat