Globaalia Metallia – osa III: Itä- ja Kaakkois-Aasia

globaalia metalliaTervetuloa Kaaoszinen tarjoamalle matkalle eksoottisen metallin maailmaan. Tiesittekö, että Suomesta tiedetään yli 3 000 metalliksi luokiteltavaa yhtyettä? Ruotsista samainen luku on jo lähempänä neljää tuhatta, ja esimerkiksi Saksan metalliyhtyeiden lukumäärä lähentelee jo viisinumeroisia lukemia. Sen sijaan vaikkapa Kiinasta raskaampaa musiikkia esittäviä yhtyeitä löytyy vain reilut 200! Lukumäärällisesti kehumista ei ole myöskään esimerkiksi Egyptillä, josta metalliyhtyeitä löytyy huikeat reilu kaksikymmentä. Ja miltä kuulostaa ruotsalainen death metal, norjalainen black metal tai vaikkapa saksalainen thrash metal? Näihin kysymyksiin varmasti valtaosa lukijoista tietää edes suurin piirtein vastauksen. Mutta entäpä miltä kuulostaa black metal Irakista? Death metal Botswanasta? Thrash metal Taiwanista? Tai vaikkapa heavy metal Boliviasta? Muun muassa näihin kysymyksiin lähdin hakemaan vastauksia aloittaessani tutkimusmatkani eksoottisen metallin syövereihin. Alun perin muutaman päivän pituiseksi ja yksiosaiseksi suunniteltu projekti laajeni valtaisan tarjonnan ansiosta useampaan osaan. Matkan varrelle mahtui luonnollisesti iso määrä kuonaa, mutta omaksi yllätyksekseni myös valtavan paljon yhtyeitä, joihin ainakin itse haluan ehdottomasti tutustua jatkossa paremmin. Yhtyeet ”Globaalia Metallia” -artikkeliin on valittu maista/maailman kolkista, joista harvemmin saa metallimusiikkia kuunneltavakseen. Valintakriteerit ovat myös hyvin yhtyekohtaisia. Osa yhtyeistä on valittu lähestulkoon ainoana yhtyeenä kyseisestä maasta, toiset taas valtavan potentiaalinsa ansiosta, ja mukaan on myös tarkoituksella valittu muutama hiukan erikoisempi yhtye. Joka tapauksessa, mielestäni jokainen artikkelissa esiintyvä yhtye on tutustumisen arvoinen. Jos ei muuten, niin ainakin yhden artikkelissa esiintyvän kappaleen verran. Kuten usealle meistä on lapsena opetettu, kaikkea pitää maistaa. Tämä pätee myös musiikkiin. Pidemmittä puheitta, kiinnittäkää turvavyönne ja istuutukaa mukavasti. Laskeudumme juuri Globaalin Metallin kolmanteen osaan, jossa katsastamme Ita- ja Kaakkois-Aasian metallitarjontaa.

Nine Treasures九宝/ Nine Treasures – ”Sonsii”
Sijainti: Kiina/ Sisä-Mongolia
Genre: folk metal
Albumi: ”Nine Treasures” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/ninetreasuresofficial

 

Screaming Savior惊叫基督/ Screaming Savior – ”宿星 / Star of Fatality”
Sijainti: Kiina
Genre: symphonic black metal
Albumi: ”宙海 / Infinity” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/ScreamingSavior?fref=ts

 

Silent Hell獄無聲/ Silent Hell – ”Reject”
Sijainti: Taiwan
Genre: metal
Albumi: ”劇 / Drama” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/silent.hell.tw

 

Au Revoir MichelleAu Revoir Michelle – ”님은 먼곳에”
Sijainti: Etelä-Korea
Genre: rock/ progressive metal
Albumi: ”Les Cris De la Nuit” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/aurevoirmichelle

 

ComatoseComatose – Rivals Of The Throne”
Sijainti: Filippiinit
Genre: death metal
Albumi: ”The Ultimate Revenge” (2011)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/Comatose/148566015175832

 

Ghost Bath鬼浴/ Ghost Bath – ”Burial”
Sijainti: Kiina
Genre: depressive black metal
Albumi ”Funeral” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/blackghostbath

 

Melodius DeiteMelodius Deite – ”Land Of Fantasy”
Sijainti: Thaimaa
Genre: symphonic progressive power metal
Albumi: ”Episode II: Voyage Through The World Of Fantasy” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/MelodiusDeite/info

 

TormentressTormentress – ”Why”
Sijainti: Singapore
Genre: thrash metal/ crossover
Albumi: ”Operation Torment” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/tormentress666

 

Beyond FictionBeyond Fiction – ”Sons Of Belait”
Sijainti: Brunei
Genre: hardcore/ metal
Albumi: ”Sons Of Belait”-single (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/Beyondfictionofficial

 

Bloody Tyrant暴君/ Bloody Tyrant – ”Hwamei In A Dream”
Sijainti: Taiwan
Genre: black/ folk metal
Albumi: ”The Overture Of Sun-Moon Lake”-EP (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/BloodyTyrantTW

 

Ironblade裂刃/ Iron Blade – ”火鸟/ Fire Bird”
Sijainti: Kiina
Genre: speed/ power metal
Albumi: ”Iron Blade” (2014)
Kotisivut: http://site.douban.com/IronBlade/

 

Sahon사혼 입니다/ Sahon – ”노예들의 선택”
Sijainti: Etelä-Korea
Genre: thrash metal Albumi: – (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/thrashsahon

 

Ego Fall颠覆M/ Ego Fall – ”Jangar (Jiānggéěr)”
Sijainti: Kiina/ Sisä-Mongolia
Genre: nomadic metal
Albumi: ”Jangar”-EP (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/egofallband

 

SapanakithSapanakith – ”Discipline Of Impartiality”
Sijainti: Laos
Genre: brutal death metal
Albumi: ”Collapsing Of Immoral Traditions”-EP (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/sapanakithlxdm

 

KratonKraton – ”Dia Berdusta”
Sijainti: Singapore
Genre: javanese symphonic metal
Albumi: ”The Nusantara Chronicles” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/kratonsg

 

Taekaury太高句麗/ Taekaury – ”Spirit Of Koguryo”
Sijainti: Etelä-Korea
Genre: pagan black metal
Albumi: ”Spirit Of Koguryo” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/taekaury

 

SagometalSagometal – ”Phantom Of Rock”
Sijainti: Vietnam
Genre: melodic death metal
Albumi: ”Phantom Of Rock” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/sagometal

 

Crescent Lament恆月三途/ Crescent Lament – ”尪仔面/ Masked Doll”
Sijainti: Taiwan
Genre: gothic metal
Albumi: – (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/crescentlament

 

MenteryoMenteryo – ”Mass Of Maggots Attack”
Sijainti: Filippiinit
Genre: death metal
Albumi: ”Possessed To Murdering” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/Menteryo

 

Barque Of Dante但丁之舟/ Barque Of Dante – ”Follow The King”
Sijainti: Kiina
Genre: power metal
Albumi: ”Lasting Forever” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/BarqueOfDante

 

Dark Ambition입니다/ Dark Ambition – ”Gallows Of Empire”
Sijainti: Etelä-Korea
Genre: melodic death metal
Albumi: ”Gallows Of Empire” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/thedarkambition

 

Draconis InfernumDraconis Infernum – ”The Dying Light”
Sijainti: Singapore
Genre: black metal
Albumi: ”The Sacrilegious Eradication” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/draconisinfernum

 

HebiimetaruHebiimetaru – ”My Legion”
Sijainti: Brunei
Genre: thrash/ groove metal
Albumi: ”Legion Of Metaru” (2010)
Facebook: https://www.facebook.com/hebiimetaru

 

Tomb墓/ Tomb – ”Witches Sabbath”
Sijainti: Kiina
Genre: black metal
Albumi: ”Witches Sabbath” (2011)
Kotisivut: http://site.douban.com/tomb/

 

Ayasiin SalhiАясын Салхи/ Ayasiin Salhi – ”Үхэлд Очих Тийз/ Ticket To Death”
Sijainti: Mongolia
Genre: death metal
Albumi: ”Coffin Town Under The Moon” (2004)
Facebook: –

 

Evocation招魂/ Evocation – ” 長生不死/ Immortal”
Sijainti: Hong Kong
Genre: melodic death/ black metal
Albumi: ”天靈靈 地靈靈/ Tin Ling Ling Dei Ling Ling”
Facebook: https://www.facebook.com/evocation

 

MongrelbloodMongrelblood – ”Battery Acid”
Sijainti: Filippiinit
Genre: thrash metal
Albumi: ”Rabid Insurgence” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/Mongrelblood/106794986062313

 

Chthonic閃靈/ Chthonic – ”Defenders Of Bú-Tik Palace”
Sijainti: Taiwan
Genre: orient metal
Albumi: ”Bú-Tik” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/chthonictw

 

In VeinIn Vein – ”นิมิตกรรม”
Sijainti: Thaimaa
Genre: death metal
Albumi: ”The Truth Remains Untold” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/invein

 

E.D.I.E.H.ËDÏËH – ”The Pain Is Seamless”
Sijainti: Kiina
Genre: ambient black metal
Albumi: ”In Case The Winds Blow” (2012)
Kotisivut: http://www.douban.com/people/sparrowcross/

 

Katso myös: Globaalia Metallia – osa I: Lähi-itä sekä Globaalia Metallia – osa II: Afrikka ja Oseania

Kommentoi julkaisua