Globaalia Metallia – osa V: Väli-Amerikka

globaalia metalliaTervetuloa Kaaoszinen tarjoamalle matkalle eksoottisen metallin maailmaan. Tiesittekö, että Suomesta tiedetään yli 3 000 metalliksi luokiteltavaa yhtyettä? Ruotsista samainen luku on jo lähempänä neljää tuhatta, ja esimerkiksi Saksan metalliyhtyeiden lukumäärä lähentelee jo viisinumeroisia lukemia. Sen sijaan vaikkapa Kiinasta raskaampaa musiikkia esittäviä yhtyeitä löytyy vain reilut 200! Lukumäärällisesti kehumista ei ole myöskään esimerkiksi Egyptillä, josta metalliyhtyeitä löytyy huikeat reilu kaksikymmentä. Ja miltä kuulostaa ruotsalainen death metal, norjalainen black metal tai vaikkapa saksalainen thrash metal? Näihin kysymyksiin varmasti valtaosa lukijoista tietää edes suurin piirtein vastauksen. Mutta entäpä miltä kuulostaa black metal Irakista? Death metal Botswanasta? Thrash metal Taiwanista? Tai vaikkapa heavy metal Boliviasta? Muun muassa näihin kysymyksiin lähdin hakemaan vastauksia aloittaessani tutkimusmatkani eksoottisen metallin syövereihin.

Alun perin muutaman päivän pituiseksi ja yksiosaiseksi suunniteltu projekti laajeni valtaisan tarjonnan ansiosta useampaan osaan. Matkan varrelle mahtui luonnollisesti iso määrä kuonaa, mutta omaksi yllätyksekseni myös valtavan paljon yhtyeitä, joihin ainakin itse haluan ehdottomasti tutustua jatkossa paremmin.

Yhtyeet ”Globaalia Metallia” -artikkeliin on valittu maista/maailman kolkista, joista harvemmin saa metallimusiikkia kuunneltavakseen. Valintakriteerit ovat myös hyvin yhtyekohtaisia. Osa yhtyeistä on valittu lähestulkoon ainoana yhtyeenä kyseisestä maasta, toiset taas valtavan potentiaalinsa ansiosta, ja mukaan on myös tarkoituksella valittu muutama hiukan erikoisempi yhtye. Joka tapauksessa, mielestäni jokainen artikkelissa esiintyvä yhtye on tutustumisen arvoinen. Jos ei muuten, niin ainakin yhden artikkelissa esiintyvän kappaleen verran. Kuten usealle meistä on lapsena opetettu, kaikkea pitää maistaa. Tämä pätee myös musiikkiin.

Pidemmittä puheitta, kiinnittäkää turvavyönne ja istuutukaa mukavasti. Laskeudumme juuri Globaalin Metallin viidenteen osaan, jossa katsastamme Väli-Amerikan metallitarjontaa.

Conceived By HateConceived By Hate – ”At The Gates Of Nowhere”
Sijainti: El Salvador
Genre: death/ thrash metal
Albumi: ”Pestilence Reborn” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/conceivedbyhate

 

KronosKronos – ”Guerra Maldita”
Sijainti: Costa Rica
Genre: heavy metal
Albumi: ”Dies Tel Tiempo” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/Kronos-Costa-Rica/560762597305922

 

NarbelethNarbeleth – ”Breathin A Wind Of Hatred”
Sijainti: Kuuba
Genre: black metal
Albumi: ”A Hatred Manifesto” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/Narbeleth.BlackMetal

 

DoomlordDoomlord – ”Ilusión”
Sijainti: Puerto Rico
Genre: heavy/ doom metal
Albumi: ”Almas Malditas” – split (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/epicdoomlord

 

Lasher ZombieLasher Zombie – ”Ancient Mayan Gods”
Sijainti: Belize
Genre: death metal
Albumi ”King Of Kings” – ep (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/lasherzombie

 

SymbolicSymbolic – ”Shadows Of Temptation”
Sijainti: El Salvador
Genre: power metal
Albumi: ”Portraits Of Chaos” (2011)
Facebook: https://www.facebook.com/Symbolicmetal

 

ConradConrad – ”Spectral Manifestations Ov Ọlọdumare”
Sijainti: Barbados
Genre: black metal
Albumi: ”Conrad Within” – ep (2011)
Myspace: https://myspace.com/conradbb

 

ColemesisColemesis – ”Ocaso 2:35”
Sijainti: Costa Rica
Genre: death/ thrash metal
Albumi: ”Hellritage” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/colemesis

 

MaintowerMaintower – ”Reflejo Humano”
Sijainti: Honduras
Genre: heavy metal
Albumi: ”Estamos En Guerra” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/Maintower/178650428876911

 

EngelE.N.G.E.L. – ”Extrañando El Ayer”
Sijainti: Panama
Genre: experimental metalcore
Albumi: ”Es Nuestra Gestion Eterna Luchar” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/ENGELPANAMA

 

Sacred GuardianSacred Guardian – ”Ancient Prophecy”
Sijainti: Puerto Rico
Genre: heavy metal
Albumi: ”Sacred Guardian” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/Sacredguardianmetal

 

DanaDana – ”Black Anger Of The Gods”
Sijainti: Kuuba
Genre: symphonic black metal
Albumi: ”The Ancients Return” (2010)
Myspace: https://myspace.com/danacuba/music/songs

 

Metal SoulMetal Soul – ”Hasta El Final”
Sijainti: Guatemala
Genre: heavy/ power metal
Albumi: ”Bajo La Luz” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/metalsoulgt

 

Corpse GardenCorpse Garden – ”Suspended Over The Abyss”
Sijainti: Costa Rica
Genre: death metal
Albumi: ”Suspended Over The Abyss” – single (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/corpsegardencr

 

NecrosisNecrosis – ”Aposteles Del Mal”
Sijainti: Nicaragua
Genre: thrash/ heavy metal
Albumi ”XX” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/Necrosis91

 

ImperialImperial – ”Beyond The Blaze”
Sijainti: El Salvador
Genre: black metal
Albumi: ”Beyond The Blaze – demo (2011)
Facebook: https://www.facebook.com/imperial666?ref=ts&fref=ts

 

Abaddon rdAbaddon RD – ”Sargoth”
Sijainti: Dominikaaninen Tasavalta
Genre: doom/ thrash/ heavy metal
Albumi: ”La Trágica Y Eterna Mutación” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/Abaddon-RD/194744770573609

 

Morto KachoMorto Kacho – ”Morto Kacho”
Sijainti: Curaçao
Genre: death metal
Albumi ”Morto Kacho” (2007)
Facebook: https://www.facebook.com/mortokachokorsou

 

HöwlerHöwler – ”Höwler”
Sijainti: Costa Rica
Genre: thrash metal
Albumi: ”Back To Madness” (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/H%C3%B6wler/127217427351753

 

Orisha ShakpanaOrisha Shakpana – ”Chosen Antichrist Prophetess”
Sijainti: Jamaika
Genre: black metal
Albumi: ”Caribbean Metallic Storm” – ep (2011)
Facebook: https://www.facebook.com/orishaoftheearth

 

ApeironApeiron – ”Leginario”
Sijainti: Honduras
Genre: heavy/ power metal
Albumi: ”Apeiron” (2012)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/APEIRON-HEAVY-METAL/265026076873917

 

Severe MutilationSevere Mutilation – ”All Respect For Life Is Lost”
Sijainti: Puerto Rico
Genre: death metal
Albumi: ”Spawn Of Hatred” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/severemutilation

 

AggressionAggression – ”Aggression Now”
Sijainti: Aruba
Genre: death/ thrash/ alternative metal
Albumi: ”Aggression” – demo (2011)
Myspace: https://myspace.com/aggressionaruba

 

Virginial ClemmVirginia Clemm – ”10 Años Muerto”
Sijainti: El Salvador
Genre: deathcore
Albumi: ”Sin Misericordia” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/virginiaclemmsv

 

AndromedaAndromeda – ”Luces En El Cielo”
Sijainti: Guatemala
Genre: heavy/ power metal
Albumi: ”Sinfonia Paranormal” (2011)
Facebook: https://www.facebook.com/andromedagt

 

Combat NoiseCombat Noise – ”Slave’s Grinder”
Sijainti: Kuuba
Genre: death metal/ grindcore
Albumi: ”Anthems Of Carnage” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/COMBAT-NOISE/120106988012734

 

LynchpinLynchpin – ”For You”
Sijainti: Trinidad ja Tobago
Genre: groove/ djent metal/ deathcore
Julkaisu: ”For You” – single (2014)
Facebook: https://www.facebook.com/lynchpintt

 

ZafakonZafakon – ”Fall”
Sijainti: Puerto Rico
Genre: thrash/ death metal
Albumi: ”War As A Drug” (2013)
Facebook: https://www.facebook.com/zafakon

 

ArchaiosArchaios – ”Legions (In Remembrance Of…)”
Sijainti: Dominikaaninen Tasavalta
Genre: melodic death metal
Albumi: ”The Distant” (2011)
Facebook: https://www.facebook.com/pages/ARCHAIOS/124088087604253

 

WintersadWintersad – ”One Last Dream”
Sijainti: Honduras
Genre: depressive black metal
Albumi: ”…In My Last Dreams” (2011)
Myspace: https://myspace.com/wintersad

 

Katso myös:
Globaalia Metallia – osa I: Lähi-itä
Globaalia Metallia – osa II: Afrikka & Oseania
Globaalia Metallia – osa III: Itä- ja Kaakkois-Aasia sekä
Globaalia Metallia – osa IV: Etu-, Keski- ja Etelä-Aasia

Kommentoi julkaisua