Yli 30 vuoden uran tehnyt kotimaisen rockin ja metallin kulmakivi Waltari ei juuri esittelyjä kaipaa. Yhtyeellä on takanaan 13 albumia, ja tänä keväänä julkaistava ”Global Rock” on yhtyeen 14. pitkäsoitto. ”Global Rockin” vierailijalista on varsin vakuuttava. Se pitää sisällään mm. Bomfunk MC´sin Raymond Ebanksin sekä Kwanin Mariko Pajalahden. Molempia yhtyeitä tuli joskus vaahtosammuttimen kokoisena aikanaan fanitettua (Kwania hieman enemmän), joten innolla odotan, mitä kyseiset vierailijat tuovat mukanaan Waltarin ”Global Rockille”.

Ensimmäisenä kuullaan ”Post Rock”, josta välittyy väistämättä varsin waltarimaiset vibat. Ei tarvitse montaa kertaa miettiä, mikähän yhtye on kyseessä. Kovat paukut vedetään esiin heti ekassa kappaleessa, ja ”Post Rock” onkin loistava aloitus tälle albumille. Seuraavana kuultava ”Metal Soul” kuulostaa nimenä aivan Manowarin biisiltä. ”Menowaareille” näytetään kuitenkin keskisormea, sillä ”Metal Soul” on jälleen taattua Waltaria. Raskaat riffit hammond-uruilla höystettynä sekoittuvat ysäritunnelmaan, ja lopputuloksena on varsin nannaa kuultavaa. Kaiken kruunaa groovaava kertsi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Waltari on siitä mahtava yhtye, että se osaa ujuttaa uusia juttuja vanhaan tuttuun soundiin ilman, että koko yhtyeen soundi muuttuu radikaalisti. Tämä ilmiö on havaittavissa aika lailla jokaisella Waltarin albumilla. Ehkä tästä syystä Waltari koetaankin rockin outona lintuna. ”Global Rockilla” uusia elementtejä kuullaan albumin kolmannessa kappaleessa ”Skyline”, jossa räppiosuudet hoitaa Bomfunk MC´sin Raymond Ebanks. Kertosäe edustaa melodista ja raskasta Waltaria, mutta jos ”Skylinen” säkeistöstä ottaisi kitarat pois, kappale uppoaisi dubsteppinsä kanssa nykyajan poppimassaan. Luojan kiitos kitarat ovat kuitenkin messissä tehden ”Skylinesta” sopivasti oudon ja hukuttaen paikoittaisen dubstepin alleen. ”Skyline” tulee aivan varmasti aiheuttamaan mielipahaa ”true metal -ihmisissä” (ja se on ihan oikein), mutta seuraavana kuultava ”The Way” varmasti palauttaa hymyn heidän huulilleen. ”The Wayssa” vierailijana on puolestaan Narinder Singh. Tämä kappale on paluu raskaamman Waltarin pariin, ja se näyttää ”Skylinen” dubstep-poppi-härdellille närhen munat. ”The Way” on erittäin energinen, ja etenkin kertsin tahtiin tekee mieli vain pomppia!

Tiedättekö sen tunteen, kun albumi on vain niin hemmetin hyvä, että haluaa kertoa siitä kaikille? ”Global Rock” on juuri sellainen, eikä tunnelma latistu vielä ”No Sacrificenkaan” kohdalla. Tämä raidan viisi valloittaja edustaa maagista ja ehkä synkintä Waltaria pitkään aikaan – ellei jopa koskaan! Synkät orkestraatiot taustoittavat mystistä kertsin melodiaa ja örinöitä. Jos ”In The Cradle” -kappale iski täysillä, ”No Sacrifice” vetää kuuntelijan tajun kankaalle.

Synkkyydestä siirrytään rauhallisemman Waltarin pariin. ”Sick´n Tired” saattaa aluksi tuntua jopa täytekappaleelta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Välihengähdyskappaleesta siirrytään ysäriteknomeininkiin, kun ”Boots” lähtee käyntiin teknolla, jota koristaa vierailevan tähden Johanna Förstin laulu. Teknomeininki muuttuukin yhtäkkiä industrial rockiksi, ja lopulta saavutaan Nancy Sinatran ”Boots Are Made For Walking” -kappaleesta pöllittyyn osioon. ”Bootsin” jälkeen kuullaan ”Going Up The Country”, josta tulevat jotenkin mieleen intiaanit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Raidalla yhdeksän on ”Orleans”-niminen kappale, joka taas muistuttaa enemmän Waltaria. Samalla linjalla jatkaa myös ”Had It All”, joka ilahduttaa rauhallisemmalla otteellaan yhdistelemällä akustista pianoa kevyeisiin kitaroihin. Hieman toisenlaista näkökulmaa tarjoaa ”And The”, jonka intron uskomaton kitarariffittely antaa jo takuun siitä, ettei tämä voi olla huono kappale. Niin kuin arvata saattaa, ”And The” edustaa Waltarin raskaampaa puolta. Tuplabasarit tykittävät tuhatta ja sataa, ja kitarat vetävät vähintään yhtä nopeasti. Ei tässä muukaan auta kuin hilsemylly heilumaan!

Yhtäkkiä ollaankin rannalla, kun ”Sand Witchin” akustinen kitaraintro taustalla vellovien aaltojen kera alkaa. Tässä kappaleessa ’hei hei’ -huudahdukset vetää Kwanista tuttu Mariko Pajalahti. ”Sand Witch” vaikuttaa ensikuulemalta varsin sekavalta surffarirockpläjäykseltä, mutta alkaa kappaleen edetessä pikku hiljaa selkiytyä.

Äkkiä on 12 kappaletta koluttu läpi, ja on ”Global Rockin” päätösraidan aika. Viimeisenä kappaleena kuullaan ”Beloved”, joka päättää albumin yhtä vahvasti kuin se alkoikin. Tämän parempaa päätöstä ei olisi tälle albumille voinut laittaa. ”Belovedissa” haikeat örinät yhdistyvät melankolisiin riffeihin, ja lopputulos on jotain hienoa. Vaikka kappale onkin kovin melankolinen, se antaa kuitenkin kuvan siitä, etteivät nämä ole mitkään jäähyväiset.

Kokonaisuutena ”Global Rock” tarjoaa taattua Waltaria kevyemmästä materiaalista raskaaseen riffittelyyn ja dub stepistä synkkään blast beatiin. Albumilla kuuluvat Waltarille ominaiset elementit, raskaat kitarat on sekoitettu hieman kevyempiin kitaroihin, ja niitä vaihdellaan sujuvasti. Taustalla soivat omituiset kiipparijutut, joiden päällä raikaa Kärtsy Hatakan tunnistettava ääni, joka kruunaa koko Waltari-kokonaisuuden. ”Post Rock”, ”No Sacrifice” ja ”And The” edustavat sitä raskaampaa ja hyvää Waltaria, kun taas ”Skyline” ja ”Sand Witch” edustavat hyvässä mielessä oudompaa materiaalia. Harmittaa, ettei Waltaria täällä meillä Suomessa arvosteta tarpeeksi. Toivottavasti ”Global Rockin” myötä tämä virhe korjaantuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8½ / 10

Kappalelista:
1. Post Rock
2. Metal Soul
3. Skyline
4. The Way
5. No Sacrifice
6. Sick´n Tired
7. Boots
8. Going Up The Country
9. Orleans
10. Had It All
11. And The
12. Sand Witch
13. Beloved

Waltarin kotisivut
Waltari Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Tia Salmela