Godflesh – A World Lit Only By Fire

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.10.2014

Aivan aluksi täytyy mainita, että en ole industrial-metallin suurimpia faneja. Rumpukoneen käytön ei myöskään koskaan tulisi olla hyväksyttävää. Silti en voi olla pitämättä Godfleshin uutukaisesta.

Godflesh on bändi joka ansaitsi paikkansa metallin historiankirjoissa, olemalla yksi industrial-metallin pioneereja. Ajan saatossa yhtyeen soundi siirtyi alkuaikojen teollisuuspaatoksesta entistä kokeellisempaan suuntaan, ja johti lopulta osittain bändin hajoamiseen vuonna 2001.

Uusin levy jatkaa siitä minkä bändin vuonna 2001 julkaistu albumi ”Hymns” aloitti, eli paluun vanhaan soundiin. Kaikesta päätellen yritys on onnistunut. Soundimaailmassa on läsnä vahvasti vanhan koulukunnan rouheutta ja patinaa. Rumpukone jauhaa taustalla höyryveturinomaisesti, samalla kun Justin Broadrickin kahdeksankielinen tuntuu imevän kaiken irti säröstä. Levy on tuotettu maltillisesti, eikä turhalle kikkailulle ole annettu jalansijaa. Erittäin toivottua vaihtelua massamarkkinoiden ylituotetulle kakofonialle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn ainoa miinus onkin yleinen tunkkaisuus joka itselläni aiheutti tarpeetonta vahvistimen basso/diskantti -jumppaa, ennen kuin hyväksyin asian johtuvan levystä. Tunkkaisuuden tosin voisi laskea myös vahvuudeksi. Kaiken kaikkeaan ”A World Lit Only By Fire” on loistava levy luokassaan, jonka synkkyys sopii mainiosti koleanpimeään syksyyn.

8+/10

Kappalelista:
1. New Dark Ages
2. Deadend
3. Shut Me Down
4. Life Giver Life Taker
5. Obeyed
6. Curse Us All
7. Carrion
8. Imperator
9. Towers of Emptiness
10. Forgive Our Fathers

http://www.godflesh.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jari Huttunen

Luetuimmat

Uusimmat