Gogol Bordello – Pura Vida Conspiracy
Gogol Bordello on ukrainalaisen Eugene Hützin New Yorkissa perustetama siirtolaisorkesteri, joka rikkoo sekä musiikillisia, että maiden välisiä rajoja. Heidän ”mustalais-punkiksi” ristitty musiikkityylinsä on sitten vuonna 1999 ilmestyneen debyyttialbumin ”Voi-la Intruderin” jälkeen imenyt vaikutteita mm. reggae-, latino-, kabaree- ja indie-musiikista sekä eri maiden kansanmusiikeista. Yhtye on kuuluisa superenergisistä live-esiintymisistään, joiden energiatasoon harva liveakti maailmassa kykenee. Yhtyeen ongelmana on toimivien albumikokonaisuuksien uupuminen, sillä he ovat yrittäneet siirtää sitä live-energiaa levyille, jolloin itse kappaleet ovat jääneet vähän sekaviksi ja koukuttomiksi. Yhtye on kuitenkin parantanut otettaan levy levyltä ja nyt on vuorossa yhtyeen kuudes albumi, ”Pura Vida Conspiracy”, joka kääntyköön ontuvasti muotoon ”Täyden elämän salaliitto”.
Yhtyeen uran alkupään levyjen kappaleet ovat täynnä huumoria, sekasortoa, kokeilumieltä ja irstailumeininkiä. Debyyttialbumin jälkeen yhtye alkoi tiukentaa materiaaliaan ja ripeyttämään tempoa. Yhtye löikin itsensä maailman tietoisuuteen kolmannella levyllään ”Gypsy Punks: Underdog World Strike” ja varsinkin tälle levylle uudelleen debyyttilevyltä tehdyn “Start Wearing Purplen” kautta, joka alkoi nopeasti levitä pitkin internetiä. Itse tuolloin näin heidän vetonsa siitä kappaleesta Conan O’Brienin silloisessa talk show:ssa ja olin näkemästäni kuin päähän kumautettuna. Levy meni heti ostoon, samoin myös Ruisrock-lippu – siellä heidän keikkansa oli elämäni parhaimpia kokemuksia. Eräs keikkaa kauempaa katsova tuttavani kertoi hänen vierelleen ohikävelleen henkilön tokaisseen “Vittu, mitä paskaa…”, kunnes minuuttia myöhemmin sama kaveri oli tanssiympyrässä joraamassa ilman paitaa ripaskaa. Joten yhtyeen musiikki, varsinkin livenä, repäisee kuulijansa mukaansa.
Mainos päättyy
Ettei mene ihan muistojen vuolemiseksi, palataan takaisin aiheeseen, eli ”Pura Vida Conspiracyn” arvosteluun. Levy lähtee käyntiin tutulla ”täältä taas tullaan”-kappaleella, joka ei mikään uusi omaperäinen idea ole, mutta ”We Rise Again” tekee sen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Heti tietää olevansa taas Gogol Bordellon vietävänä, WwOPPAA! ”Dig Deep Enough” pitää hyvää vauhtia yllä, jarrutellen välillä reggaen sointuihin ja laueten yhtäkkiä taas ripeään punkahtavaan humppakomppiin. Paljon on yleisönlaulatusmeininkiä tällä levyllä. Ensisinkuksi valittu ”Malandrino” on loistava esimerkki Eugenen taidoista yhdistellä eri maiden kansanmusiikkia, sillä kappaleessa sulautuu täydellisesti meksikolainen mariachi balkanilaiseen kansanmusiikkiin. Paistaa kuulijansa hetkessä takuumureaksi! Kakkossinkku ”Lost Innocent World” heittää taas edellisestä tunnelman päälaelleen; melankolinen ja kaunis kappale, jolla on komea hymnimäinen ote.
Samalla kun kappalerakenteet ovat alkuaikojen levyistä tiukentuneet, ovat sanoitukset siirtyneet yhä enemmän Eugenen aivoituksiin ja hänen tapaansa nähdä maailma sekä menneet taas askeleen henkilökohtaisempaan suuntaan. Tämä mustalaisuus- ja irtolaisuustematiikka, vapaudenkaipuu ja koneistosta irtautuminen, täyden rajattomuuden ja kahlitsemattomuuden tunteminen, mikä usein Eugenen sanoituksissa paistaa, haastaa meidän länsimaalaisten tavan nähdä ympäröivää maailmaamme.
Suomessa kun ei muutenkaan kannusteta omaan ajatteluun, saati massasta irtautumiseen eikä joutenoloa ja unelmointia arvosteta, sillä tärkeintä täällä on puhaltaa yhteen hiileen ja antaa oma panoksensa Suomenlippumaiseen ”yhteiseen hyvään”, joka lopulta kuitenkin valahtaa vain muutaman osakkeenomistajan taskuihin. Auktoriteettien perseet nuollaan vaikka kakka ei hyvälle maistuisikaan, sillä niin on vain sokeasti tehtävä, kuten meidät on lapsuudesta asti opetettu. Helpompi vain pitää säyseät lampaat omassa karsinassaan pelottelulla ja tiukalla kontrollilla, kuin antaa niille edes pientä hetkeä elämässä tajuta karsinan ulkopuolella löytyvän jotain parempaakin. Anteeksi vuodatus, mutta tämmöisen tämä levy aiheuttaa tämmöisessä liberaalihippipaskiaisessa.
Mainos päättyy
Levy jatkuu hieman merenkäyntiaiheisella ”Name Your Shipillä” ja kivasti pomppivalla ”Raindowlla”, ja kyllä, ei ne vertaukset Flogging Mollyyn ja Dropkick Murphysiin perusteettomia ole, vähän väliä levyltä puskee lävitse hieman irkkumainen tunnelma. Rauhalliset ”Amen” ja ”I Just Realized” meinaavat hieman kaivaa suvantoa levylle, vaikkeivät huonoja kappaleita olekaan, ne vain tuntuvat tuovan fiiliksen juhlaillan jälkeisestä krapulasta, jota ehkäpä sittenkin kaipasi. ”Gypsy Auto Pilot” taas hieman piristää tunnelmaa, kunnes kaihomielinen ”Hieroglyph” vaanii sisään. Kappaleessa alkaa hieno nostatuskohtaus puolessa välissä, mutta se ammutaan pettymyksekseni alas; olisin toivonut jotain eeppisempää ja räjähtävää lopetusta, harmi.
”John the Conqueror” on mukavan riehakas esitys ”living and loving, the rest is insane”-sanomallaan. Päätöskappale jossa Eugene musisoi yksinään, onkin sitten ristiriitainen esitys. Sillä jos sitä kuuntelee hyvin kriittisesti, se ei miellytä, koska se kuulostaa sinnepäin sutaistulta. Mutta, jos kuuntelee Eugenen tulkintaa, sen voimaa ja energiatasojen muutoksia, se jättääkin hyvän hiljaisen loppunuotin albumille. Levyn voi joko lopettaa siihen, tai sitten kuunnella vielä hulvattoman piilobiisin, joka on kuuntelemisen arvoinen!
”Pura Vida Conspiracy” on onnistunut jatko Gogol Bordellon maailmanvalloitukselle. Se on imaissut taas enemmän eri maiden kansanmusiikkia sisälleen ja hengittää puhdasta rajattomuutta sekä pursuaa anarkiaa ilman vihaa. Jos vielä olisivat saaneet levyn alkupuolen rautaisen otteen pidettyä yhtä tiukkana loppuun asti, olisi albumi ollut täydellinen. Yhtyeen musiikki on hankala valjastaa livetilanteesta levylle, mutta tämän lähemmäs ei taida olla mahdollista päästä, mutta rokkaavampi ja suorempi linja kappaleissa auttaa niiden toimivan myös kotisohvalta käsin. Levyllä on hetkiä, jotka varmasti aukeaisivat enemmän, jos kuuntelisi enemmänkin kansanmusiikkia, mutta yhtyeen valtava voima, hyvä energia ja yliampuvuus tekevät siitä nautittavaa kelle tahansa tällä maapallolla. Mutta kuten todettua, Gogol Bordelllo kannattaa nähdä livenä ensin, ennen kun alkaa rakentaa omaa mielipidettä yhtyeestä. ”Kuulematta paskaa”-asenne on vain laiskuutta, joka ei tunne päättelykykyä.
8½/10
Kappalelista: 
01. We Rise Again
02. Dig Deep Enough
03. Malandrino
04. Lost Innocent World
05. Name Your Ship
06. Rainbow
07. Amen
08. I Just Realized
09. Gypsy Auto Pilot
10. Hieroglyph
11. John The Conqueror
12. We Shall Sail
Kirjoittanut: Ville Syrjälä
Mainos päättyy