Gogol Bordello Suomeen maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.12.2013

Gogol Bordello 2013Mustalaispunk-yhtye Gogol Bordello saapuu loppukeväästä vuosien tauon jälkeen täydellä kokoonpanollaan klubikeikoille Suomeen. Huikeana live-bändinä tunnettu newyorkilaisyhtye soittaa klubikeikan Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 28. maaliskuuta, ja seuraavana iltana on vuorossa konsertti Helsingissä The Circuksessa. Tapahtumien liput tulevat myyntiin perjantaina 13. joulukuuta.

Gogol Bordellon järjestyksessään kuudes studioalbumi ”Pura Vida Conspiracy” julkaistiin heinäkuussa. Ajankohtaisella levyllään bändi jatkaa seikkailujaan mustalaispunkin ja monimuotoisen maailmanmusiikin parissa. Andrew Schepsin (mm. Manu Chao, Red Hot Chili Peppers) tuottama ”Pura Vida Conspiracy” haki innoitusta erityisesti eteläamerikkalaisesta musiikkiperinteestä, sillä yhtyeen nokkamies Eugene Hütz kirjoitti suuren osan levyn materiaalista matkoillaan Latinalaisessa Amerikassa.

Lukuisia kertoja Suomessa vieraillut yhtye nähtiin viimeksi Tavastialla akustisella keikalla syksyllä 2011. Gogol Bordellon edellinen sähköinen konsertti toteutui puolestaan itsenäisyyspäivänä 2010 Kulttuuritalolla. Tulevat tapahtumat järjestetään yhteistyössä Soundi-lehden kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 13.12.2013 klo 9.00
Pe 28.3.2014 Tampere, Pakkahuone
– ennakkoon Tiketistä alk. 37 EUR
– ovelta 40 EUR

La 29.3.2014 Helsinki, The Circus
– ennakkoon Lippupalvelusta alk. 45,50 EUR
– ovelta 45 EUR

Keikat:
Pe 28.3.2014 Tampere, Pakkahuone
La 29.3.2014 Helsinki, The Circus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy