Gojira – Magma

Kun tieto Gojiran uuden levyn julkaisupäivästä kiiri korviini, olin varautunut järkäleeseen, joka pyyhkisi kaiken elollisen tieltään tuleviksi kuukausiksi. Niin onnekkaasti ei nyt kuitenkaan käynyt, mutta en silti ole pettynyt. Edellisen levyn “L’Enfant Sauvage” (2012) jälkeen olisi ollut helppoa jatkaa siitä, mihin jäätiin, mutta tällä kertaa Joe Duplantier ja kumppanit ovat päättäneet kiivetä vähän korkeampien aitojen yli eivätkä aina täysin kompastelematta.

Vajaan 44-minuuttisen levyn suurimmat yllätykset tulevat laulaja Joe Duplantierin suusta. Jo ensimmäisellä sinkulla “Stranded”  paljastettiin yksi kuuluvimmista muutoksista, eli puhtaita lauluja on hyödynnetty hyvin paljon enemmän kuin aiemmin. Levyn avaavalla “Shooting Starilla” ei lähdetä huutamaan heti kitarisoja irti, vaan puhtaat vokaalit on sovitettu komeasti osaksi kappaletta. Muutenkin levyn kokonaisilme on jotenkin entistä harkitumman, joskin hieman polveilevamman oloinen. Tässä taitaa se kritiikin paikka ollakin, nimittäin esimerkiksi viidentenä biisinä soiva instrumentaali “Yellow Stone” on melko tarpeeton, 1:19 minuuttia kestävä välisoitto, jolle en oikein löydä virkaa kokonaisuutta ajatellen. Se ei sisällä edes minkäänlaista maukasta ja iskevää riffiä, josta Gojira on tunnettu. Pieni turpaanveto “oikeiden” biisien välissä olisi tehnyt nimittäin eetvarttia.

Gojira tuntuu kuudennella studioalbumillaan hyppäävän paikoin vielä kauemmaksi valtavirrasta, kuin ensimmäiset maistiaisbiisit “Stranded” ja “Silvera” antoivat odottaa. Soundillisesti levy soi pitkälti edeltäjiensä lailla, eikä bändin oma, New Yorkissa sijaitseva Silver Cord Studio ole juurikaan tuonut uusia asioita tavallisen kuuntelijan korviin. Myöskään tuotannosta vastaava laulaja-kitaristi Joe Duplantier ei ole lähtenyt hyväksi todettua kaavaa murtamaan, vaikka on myönnettävä, että ehkä sillekin olisi ollut tuhannen taalan paikka. Tai olisi voinut vaikkapa palkata kokonaan erillinen tuottaja tiskin taakse ensimmäistä kertaa sitten “The Linkin” (2003). Kun biiseihin on lisätty uusia ja jopa hämmentäviä elementtejä, olisi paletin voinut pistää kerrasta kunnolla sekaisin ja haastaa kuuntelijaa vielä kovemmin kuin nyt.

Levyn loppupuolelta löytyvät tämän kokonaisuuden ehdottomat ääripäät niin hyvässä kuin pahassa. Viimeistä edellinen biisi “Low Lands” on kuin Lamb Of Godin “Insurrection” uitettuna eurooppalaiseen sivistykseen ja hienovaraisuuteen. Biisi saattaisi toimia keikoilla hienosti. Levyn päättävä “Liberation” menee samaan kastiin kuin aiemmin mainitsemani “Yellow Stone”: Aivan turhaa räpistelyä ja täytettä. Jos “Liberation” olisi jätetty pois, olisi levyn lopetus ollut äärimmäisen komea ja levyn uusi pyöräytys alusta heti perään helppoa ja houkuttelevaa. Nyt levyn viimeiset kolme ja puoli minuuttia tuntuvat pyyhkivän aiemman uljauden pois ja tilalle tulee neonpunainen kyltti, jossa lukee “Paskallakin On Tekijänsä”.

Näistä kahdesta parjaamastani biisinrumiluksesta huolimatta levy on äärimmäisen vahva ja monipuolinen. Gojira osoittaa jälleen kerran, ettei nuottien määrä ole suoraan verrattavissa biisin tasokkuuteen. Kun jokainen instrumentti tukee toista ja se yksikin nuotti valjastetaan Mario Duplantierin ja basisti Jean-Michel Labadien rakentamaan rytmiin ja bändin raivokkaaseen ja intensiiviseen tulkintaan, on lähes mahdotonta kokea epäonnistuneensa. Sanalla sanoen perkeleen hyvä levy, ja odotan bändin heinäkuista Tuskan vierailua suurella mielenkiinnolla.

9-/10

Kappalelista:

1. The Shooting Star
2. Silvera
3. The Cell
4. Stranded
5. Yellow Stone
6. Magma
7. Pray
8. Only Pain
9. Low Lands
10. Liberation

Gojira Facebookissa

Gojiran kotisivut

Kirjoittanut: Tommi Lindfors

Kommentoi julkaisua