Gojira pelkää maapallon puolesta tuoreella ”Magma”-albumillaan

Kirjoittanut Ville Kangasniemi - 16.6.2016

Ranskalaisyhtye Gojira on uransa alusta asti näyttänyt, miten luonnonläheisiä ihmisiä he muusikoina ovat. “Magman” haltuun saatuani päätin lähteä pyöräilemään Seinäjoen kesäiseen vehreyteen. Olin yrittänyt pedata turhan mukavaa ensikuuntelukokemusta: unohdin nimittäin, ettei jokainen maanläheinen teos välttämättä kerro sen kauneudesta tai rauhasta. Yhtyeen kuudes albumi vaikuttaa maailmanlopun uhkakuvia maalailevalta teema-albumilta. Sinkkujulkaisut “Silvera” ja “Stranded” osoittavat “Magman” kaksi puolta. Äänimaisemat vaihtelevat tyynestä laskettelusta horisontin synkentymiseen ja sitä seuraavaan tulivuorenpurkaukseen. Koko albumin ajan käydäänkin tasapainottelua kaaoksen ja kontrollin rajamailla.

Levyn nimikappale “Magma” toimii kuin katalyyttinä jonkin suuren hajoamisreaktion käynnistymiselle, ja pitkään paisutteleva “Pray” kuulostaa jättimäisen pierutyynyn plörinältä – tietenkin hyvällä tavalla. Pieruista ja ranskalaisten ruokatottumuksista juustoineen voisi rakennella jonkin vertauskuvan, mutta kunnia on säilytettävä. Levyn loppupuoli tuntuu vievän tunnelmaa raskaampiin vesiin painostavilla rytmeillään. Valuva laava käy nilkoille, ja olisi selviydyttävä. Riipivä vyörytys “Only Pain” nousee suosikiksi heti ensikuulemalla. Hieman varjoon jäävät kappaleetkin avautuvat jokaisella kuuntelukerralla enemmän. “Low Lands” taasen keinuttaa pehmeästi laineita, joilla surffata puhtaiden laulujen siivittäminä.

Gojira on selkeästi löytänyt polkunsa. Tutunkuuloiset riffit ja rytmitykset ovat ehkä pienelle osalle kuulijoista aihe närkästyä ja väittää levyä tylsäksi. “Magmaan” tulisikin suhtautua niin kuin kuulisi Gojiraa ensimmäistä kertaa. Nelikko on tehnyt jälleen onnistuneen taideteoksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen