”Gone To Stay” on innostavaa kuultavaa – arviossa John Norumin tuorein sooloalbumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.12.2022

EuropenThe Final Countdown” lienee tuttu jokaiselle joka on elänyt 80- ja 90-luvut. Ilmestyessään vuonna 1986 kappale sinkautti ruotsalaisyhtyeen koko maailman tietoisuuteen ja matkapuhelinten yleistyessä kappale teki uuden tulemisen ensimmäisten tilattavien soittoäänien joukossa. Kappale kun taittui hienosti matkapuhelinten alkeelliseen pimputusääneen.

Tietämätön saattaa miettiä, miten Europen hittikappale liittyy John Norumiin, mutta valaistaan asiaa hieman. Kitaristi Norum on tehnyt uransa pitkälti ruotsalaisyhtyeen rivistössä ja ollut aikanaan myös vahvasti myötävaikuttamassa ”The Final Countdownin” syntyyn. Vaikka moni saattaa ajatella Europen kulminoituvan vain hittikappaleeseensa, on ruotsalaisyhtye tehnyt pitkää uraan tähän päivään saakka. Norum on ollut yhtyeessä aina sen perustamisesta nykyhetkeen saakka, lukuun ottamatta vuosia 1993-1998 sekä 2000-2002, jolloin kitaristi keskittyi muihin asioihin. Europessa soittamisen lisäksi Norum on tehnyt yhteistyötä Don Dokkenin ja Dokkenin kanssa, sekä julkaissut kahdeksan sooloalbumia, joista viimeisin ”Gone To Stay” julkaistiin lokakuun lopussa.

Vaikka joku saattaa epäillä, ei ”Gone To Stay” ole väkisin väännetty albumi joka olisi rakennettu Norumin nimen varaan. Kymmenen kappaletta käsittävä pitkäsoitto on itse asiassa poikkeuksellisen kiinnostava, jossa nippu erilaisia kappaleita luo hyvin monitahoisen kokonaisuuden. Albumin aloittava ”Voices Of Silence” on perusvarman oloinen rock-kappale, mutta ”Sail On” -kappaleen kohdalla huomio todella herää: kappaleessa on vahva groovi, mutta erityisesti Norumin äänenkäyttö yllättää ja viehättää. Siinä on samanlaista riipivää kaikua kuin edesmenneellä Soundgardenin ja Audioslaven solisti Chris Cornellilla. Vastaavasti nimikkokappaleella kuullaan vahvat Deep Purple -vivahteet, mitkä antavat oman piristävän lisänsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Eivät kiinnostavat yksityiskohdat kuitenkaan rajoitu tähän. Useammalla kuin yhdellä kappaleella kuullaan rouheaa modernia Amerikan rock-soundia, josta löydän Lenny Kravitzin kaikuja. Tällaisia ovat esimerkiksi raivokkaat ”What Do You Want” ja ”Terror Over Me”. Vastaavasti ”Face The Truth” -kappaleella kuullaan albumin pelkistetyintä ulosantia. Todellinen yllätys on kuitenkin albumin ainut cover-kappale, joka löytyy David Bowien tuotannosta. Kyseessä on ”Lady Grinning Soul”, joka on muotoutunut Norumin käsittelyssä kauniiksi tribuutiksi edesmenneelle brittimuusikolle.

John Norumin ”Gone To Stay” on aidosti puhutteleva ja monipuolinen albumi. Pitkäsoitolta löytyy hyvin erityylisiä kappaleita, mutta se ei kuuntelukokemusta haittaa, vaan päinvastoin innostaa kuuntelemaan. Norum on selvästi toteuttanut albumin avoimin mielin ja luottanut intuitioonsa, ja se on kannattanut. ”Gone To Stay” on piristävän kuuloinen kokonaisuus, jonka äärelle on mukava palata.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/officialJohnNorum

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen