Goottimetallia hullujenhuoneella Lacuna Coilin tahtiin
Italialaisen goottimetallin sanansaattaja Lacuna Coilin viimeisestä Suomen vierailusta on ehtinyt vierähtää jo viisi vuotta. 2015 bändin oli tarkoitus esiintyä BeatCon-festivaaleilla, mutta kyseinen tapahtuma ei koskaan toteutunut. Bändin vieraillessa maassamme 2012 oli se ”The Dark Adrealine” -levyn kiertueella, minkä jälkeen bändi on julkaissut jo kaksi albumia: ”Broken Crown Halo” 2014 ja ”Delirium” 2016, joten ”Broken Crown Halo” -kiertue jäi suomalaisilta valitettavasti välistä.
Illan järjestämisessä oli hiukan sekaannuksia: Aluksi keikan mainostettiin sisältävän lämmittelijän, mutta noin kuukausi ennen keikkaa tämä peruttiin. Myös soittoajat heittivät kolmella tunnilla siitä, mitä Tiketin lipuissa oli mainittu. Muutetuista soittoajoista kuitenkin tuli ilmoitus sähköpostiin riittävän ajoissa. Vaikka osa kävijöistä valittelikin soittoajoista, oli mielestäni erittäin mukavaa vaihtelua, että esitys alkoi jo kello 19, koska tällöin kotiin pääsi vielä ihmisten aikoihin.
Oma iltani (tai päiväni) ei kuitenkaan alkanut hyvin. Parkkeerauksen jälkeen lähdin kävelemään tapahtumapaikkaa kohti, mutta vasta Tampere-talon edustalla tajusin, että keikkahan järjestetäänkin Yo-talolla… En ollut Yo-talolla vielä aikaisemmin käynytkään, joten samalla tuli itselleni uusi keikkapaikkatuttavuus. Akustiikka tuntui toimivan hyvin, ainakin siihen kohtaan, missä itse seisoin, mutta kuuma siellä tuli! Ei tarvinnut paljon päätään heiluttaa, kun hiki valui jo persvaossa asti.
Mainos päättyy
”Delirium”-levy sijoittuu teemallisesti hullujenhuoneelle, mitä tuotiin myös vahvasti esille bändin pukeutumisessa ja maskeerauksessa. Vaatetuksesta ja maskeerauksesta tuli myös mieleen Rob Zombien ”The Devils Rejects” -elokuva ja varsinkin Captain Spaulding. Pukeutumista lukuun ottamatta itse lavashow oli erittäin tylsä. Pienellä Yo-talon lavalla ei paljon pysty heilumaan, ja show olikin pitkälti paikallaan seisomista.
Andrea Ferron mikki tuntui keikan alussa olevan selvästi Cristina Scabbiaa matalammalla, ja tuottikin välillä ongelmia saada lyriikoista selvää, varsinkin uudempien kappaleiden kohdalla. Asia kuitenkin tuntui osittain korjaantuvan keikan edetessä, mutta silti mikin volyymia olisi toivonut olevan enemmän koko keikan ajan. Cristina Scabbialla ei näitä ongelmia ollut, ja hänen lauluäänensä tuntui myös olevan erinomaisessa kunnossa.
16 kappaleen settilistasta puolet oli uuden ”Delirium”-levyn materiaalia. Yleisö otti kappaleet hyvin lämpimästi vastaan, ja tunnelma oli korkealla koko keikan ajan, mutta hieman hitaamman ”Downfall”-kappaleen aikana tunnelma latistui. Yksittäisen hitaamman kappaleen soittaminen keskellä settilistaa ei aina toimi; kyseinen kappale olisi toiminut mielestäni paremmin esimerkiksi keikan alkupuolella tai encoressa.
Illan erikoisin kappalevalinta oli selvästi Depeche Moden ”Enjoy the Silence”. Yhtye on äänittänyt sen aikoinaan ”Karmacode”-levylle ja kyseessä on hieno kappale, mutta en näe suoranaisesti mitään syytä, miksi se piti livenä soittaa. Kappaleen ollessa jokaiselle tuttu yhteislaulu onnistui siinä erittäin hienosti. Andrea Ferron osuus kappaleessa jäi kuitenkin hyvin pieneksi, ja yhtyeellä olisi monen monta parempaa kappaletta omastakin tuotannosta tämän tilalle.
Ilman lämmittelijää ja lyhyine encore-taputuksineen ilta kesti vaivaisen tunnin ja kymmenen minuuttia! Mielestäni yhtyeen soittoaika oli liian lyhyt, ja kun katselin aikaisempia settilistoja, löytyi joukosta myös muutama keikka, joilla settilistassa on ollut jopa kuusi kappaletta enemmän. Vuonna 2012 Nosturissa heitetty keikkakin kesti hiukan päälle kaksi tuntia. Vaikka musiikillisesti ilta toimi hyvin ja olin keikkaa odottanut kuin kuuta nousevaa, jäi siitä keikan lyhyyden takia hieman kitkerä maku suuhun.
Kappalelista:
Ultima Ratio
Spellbound
Die & Rise
Heaven’s a Lie
Blood, Tears, Dust
You Love Me ’Cause I Hate You
Ghost in the Mist
My Demons
Trip the Darkness
Downfall
Our Truth
Enjoy the Silence (Depeche Mode)
Nothing Stands in Our Way
Encore:
Delirium
Zombies
The House of Shame
Mainos päättyy
Raportti: Marko Valve
Kuvat: Tomi Vesaharju