Göteborgin indiepop-lupaus Agent Blå saapuu Suomeen 6. syyskuuta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.8.2024

Ruotsalainen indiepop-sensaatio Agent Blå saapuu ensi kertaa Suomeen ja esiintyy Kannusalissa perjantaina 6. syyskuuta kotimaisen Midsommaren-yhtyeen lämmitellessä.

Agent Blå on kerännyt kansainvälistä kiitosta unenomaisista äänimaisemistaan, joissa yhdistyvät post-punkin ja shoegazen vaikutteet. Vuonna 2014 perustettu yhtye on noussut ruotsalaisen indie-musiikkiskenen huipulle albumeillaan ”Agent Blå” (2017), ”Morning Thoughts” (2019) sekä ”Medium Rare” -EP:llään (2018). Yhtye itse määrittelee tyylilajikseen ”deathpopin”.

Agent Blån keväällä julkaistu kolmas albumi ”STAB!” (2024) merkitsee suurta taiteellista askelta yhtyeelle. Ensimmäistä kertaa täysin itse tuotettu albumi tarjoaa laajemman musiikillisen paletin, jossa kuuluu vaikutteita krautrockista, instrumentaalimusiikista ja psykedeelisestä soundista, kuitenkaan unohtamatta yhtyeen post-punk-juuria. Albumi äänitettiin minimalistisessa Studio Bella Figurassa Göteborgissa, mikä antaa sille ainutlaatuisen ja intiimin tunnelman. ”STAB!” julkaistiin Euroopassa VÅRØ RECORDSin kautta ja maailmanlaajuisesti Kanine Recordsin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Agent Blå koostuu jäsenistä Emelie Alatalo (laulu), Felix Skörvald (kitara, syntetisaattori), Lucas Gustavsson (kitara), Sebastian Falk (basso), Arvid Christensen (rummut) ja Tobias Bauer (kosketinsoittimet, kitara, perkussiot).

Illan avaa kuudesta kaveruksesta koostuva kotimainen Midsommaren-yhtye, jonka jäsenet löytävät lohdun kaikuvista kitaroista ja suoraviivaisista punk rock -kappaleista melankolisin melodioin.

Agent Blå (SWE) + Midsommaren
Pe 6. syyskuuta
Kannusali, Kannusillankatu 4, Espoo
Liput: 20 €/18 € + toimitusmaksu (alkaen 1,50 €), saatavilla lippu.fi
ja ovelta, mikäli lippuja on vielä jäljellä.
K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Agent Blå (SWE) + Midsommaren | Espoon kaupunki
https://www.facebook.com/events/1095950221502398