Grammy-gaalassa voitokkaana ollut Turnstile kommentoi palkitsemistaan
Yhdysvaltalainen hardcore-yhtye Turnstile juhlii merkittävää saavutusta voitettuaan kaksi Grammy-palkintoa. Yhtye palkittiin parhaasta rock-albumista levyllään ”Never Enough” sekä parhaasta metalliesityksestä kappaleella “Birds”. Voittojen jälkeen bändi julkaisi sosiaalisessa mediassa kommentin.
Voit lukea yhtyeen lausunnon alhaalta.
“Sunnuntaina yhtyeemme voitti kaksi Grammy-palkintoa parhaan rock-albumin ja parhaan metalliesityksen kategorioissa. Emme koskaan ajatelleet olevamme näissä huoneissa, mutta olemme äärimmäisen kiitollisia saadessamme olla täällä.
Tässä bändissä ei ole koskaan ollut kyse yksilöistä, vaan kollektiivista, joka etsii yhteistä säiettä maailmassa, jossa nuo säikeet pyritään piilottamaan meiltä.
Maailma haluaa kertoa meille, keitä olemme ja keitä emme ole, mutta totuus on, ettemme kuulu kenellekään, ja kuulumme kaikille.
Elämme aikaa, jossa valtiollinen väkivalta on kiihtynyt. Näemme ihmisiä ajettavan kodeistaan Yhdysvalloissa, Palestiinassa, Sudanissa, Iranissa ja kaikkialla muualla, ikään kuin he eivät kuuluisi sinne. Ikään kuin me emme kuuluisi toisillemme. Musiikki on väline äänille, jotka on haudattu, jotka etsivät ja jotka ovat vieraita. Turnstile on aina ollut olemassa jonkinlaisena vieraana asiana.
Kiitos perheellemme, ystävillemme, yhteistyökumppaneillemme ja kollegoillemme siitä, että jatkatte meidän muovaamistamme ja annatte meille kuulumisen tunteen. Kiitos kaikille, jotka ovat koskaan tulleet keikalle ja hypänneet pimeään kanssamme. Kiitos tiimillemme, joka taistelee puolestamme, jotta pääsemme mukaan samaan huoneeseen. Kiitos Baltimorelle, joka antoi meille lavan. Kiitos kaikille, jotka ovat antaneet tämän bändin toimia peilinä tälle yhteisölle. Kiitos.”


