The Grand Black – Earth

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.2.2012

Seinäjokelainen The Grand Black kertoo soittavansa traditional doomia lo-fi-hengessä, eli perinteistä doomia olisi luvassa, kun arvosteluun tulee bändin debyyttiomakustanne”Earth”.

Kerrankin on bändin nimi kohdillaan, kun The Grand Black, suomeksi Mahtava/Ylväs Musta, esittäytyy. Bändin musiikki on todella tummanpuhuvaa ja synkkää, eikä siinä ole valon pilkahdustakaan. Bändi kulkee perinteisiä doomin polkuja, eli kappaleet ovat hidastempoisia ja äärettömän raskaita. Perusrunnomista väritetään välillä groovaavilla riffeillä,mutta tunnelma pysyy tiukasta synkkänä. Bändin ulosanti tuo mieleen Candlemassin viimeisimmän tuotannon.

Soundipuolella on panostettu kitaroiden matalaan jyrinään ja vokalistin puhtaaseen ulosantiin. Primitiiviset rummut on varsin ovelasti nostettu suhteellisen pinnalla miksauksessa, mikä toimii näin hitaassa musiikissa todella hyvin. Pellit iskevät sen verran reippaasti, että muut soittimet meinaavat jäädä taka-alalla. Tämä ei sinänsä haittaa, kun kitarat jyrisevät sen verran matalla. Bändillä on muuten kaikki kuosissa, mutta vokalisti jättää toivomisen varaa. Kaverilla ei ole ihan niin voimakas ja mahtava ääni kuin ”isommilla” saman tyylisillä bändeillä. Iso plussa tulee kumminkin teatraalisesta artikuloinnista, mutta hiukan enemmän voimaa äänessä saisi olla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Doom metal kuuluu itselläni niihin genreihin, joka vaatii tietyn mielialan kuunteluun. Synkän sateinen ja harmaa päivä on kuin tehty tälle ahdistavalla musiikille. ”Earth” sisältää kuusi biisiä, joista omaan suosiooni nousi levyn aloittava ”The Black Sleep” ja ovelan huuliharppuosuuden sisältävä ”Highborn”. Vaikka laulussa on haparointia, on The Grand Black tutustumisen arvoinen bändi.

7/10

Kappalelista:
01. The Black Sleep
02. I Saw It Comming
03. Highborn
04. Nihil
05. Slumber
06. Mother Earth

http://www.myspace.com/TheGrandBlack

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat