Grand Supreme Blood Court – Bow Down Before The Blood Court

Kirjoittanut Juha Attola - 24.11.2012

Mitä voidaan odottaa, jos yhtyeen jäsenien taustalla on sellaisia nimiä kuin Asphyx ja Hail Of Bullets? No, ei ainakaan mitään turhanpäiväistä lässytystä parisuhteiden vaikeuksista. Grand Supreme Blood Court on täällä jakaakseen omat tuomionsa raiskaajille ja muille pohjakastilaisille albumillaan ”Bow Down Before The Blood Court”.

Avausraita on luonnollisestikin nimeltään ”All Rise!”, ja heti tehdään selväksi homman nimi. Vahvaa, nopeatempoista death metallia paiskotaan juuri siihen tyylin, jota näiltä näppäriltä hollantilaisilta voi odottaakin. Yhtyeen vahvat siteet Asphyxiin tulevat esiin myös sen musiikissa, eikä tämä levy juurikaan poikkea Asphyxin tuotannosta. Sehän ei tietenkään menoa haittaa. Raskaasti runnova nimikkoraita ”Bow Down Before The Blood Court” on erinomainen ralli ja osoittaa sen, että Hollanti on ehdottomasti yksi kovimpia maita tämäntyylisen musiikin saralla.

Vokalistina toimiva Grand Prosecutor Van Drunen, tuttavallisemmin Martin Van Drunen, on ehdottomasti tänä päivänä yksi genren kovimpia vokalisteja. Tälläkään levyllä miehen työskentelyyn ei voi kuin olla tyytyväinen. Kappaleet itsessään ovat tiukasti soitettua, nopeatempoista deathia. Eivät ne ole aivan sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta niin perkeleen tiukkoja, ettei juurikaan varaa valittamiselle jää. Ehkä hetkittäin hieman hämää liiallinen yhteneväisyys Asphyxin tuotantoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Grand Supreme Blood Court painaa läpi koko levyn niin rankalla kädellä, ettei kuulija juurikaan saa tässä oikeudessa rauhaa. ”Veredictum Sanguis” on hyvä esimerkki kappaleesta, jossa mennään välillä erittäin nopeaan tahtiin ja hetkittäin pudotetaan nopeutta jopa niinkin paljon, että ollaan jo hitaammassa doomissa. Yhdistelmä toimii erinomaisesti. Silkkaa luukutusta löytyy taas esimerkiksi kappaleesta ”Behead The Defence”, jossa ei tosiaan jäädä turhia jauhamaan. Ehdottomasti maininnan arvoinen on myös albumin päätösraita ”…And Thus The Billions Shall Burn”, joka on lähes kymmenminuuttinen järkäle. Kappaleeseen mahtuu useampikin kovan luokan riffi, ja se on muutenkin aikamoinen mestariteos. Raskautta löytyy enemmän kuin keskivertometalliyhtyeiden koko tuotannosta yhteensäkään. Grand Supreme Blood Court osaa todellakin asiansa, ja toivottavasti se tulee jatkossakin jakamaan oikeuttaan.

8/10

Kappalelista:

1.All Rise!
2.Bow Down Before The Blood Court
3.There Shall Be No Acquittance
4.Veredictum Sanguis
5.Behead The Defence
6.Grand Justice, Grand Pain
7.Fed To The Boars
8.Circus Of Mass Torment
9.Public Castration
10.Piled Up For The Scavengers
11….And Thus The Billions Shall Burn

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/grandsupremebloodcourt?sk=info

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat