Green Day

Green Day keikalle Suomeen toukokuussa 2020

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.9.2019
Green Day

Jo legendaksi muodostunut punkrock-yhtye Green Day heittää keikan Helsingin Suvilahdessa 27.5.2020 osana tulevaa maailmankiertuettaan. Suomessa edellisen kerran kesällä 2013 keikkaillut bändi julkaisee tänään myös uutta musiikkia. Juuri ilmestynyt ”Father of All…” -single enteilee bändin helmikuussa julkaistavaa samannimistä studioalbumia. Odotetun keikan lipunmyynti alkaa perjantaina 20. syyskuuta osoitteessa www.livenation.fi.

Superyhtye Green Day tekee näyttävän paluun. Yli 70 miljoonaa albumia uransa aikana myynyt ja peräti yli 10 miljardia striimiä kerännyt bändi julkisti tänään Singaporesta maaliskuussa starttaavan maailmankiertueensa ja samalla myös ensimmäisen singlen helmikuun 7. päivä julkaistavalta uudelta ”Father of All..” -albumiltaan. Pitkälle ensi vuoden syksyyn ulottuva kiertue saapuu Suomeen toukokuun 27. päivä, jolloin Green Day esiintyy Helsingin Suvilahdessa. Konserttiin julkistetaan myöhemmin muita esiintyjiä.

Vuonna 1986 Kaliforniassa perustettu Green Day on tunnettu useista jalometallisinkuistaan ja radiohiteistään kuten ”Boulevard Of Broken Dreams”, ”American Idiot”, ”Wake Me Up When September Ends” ja ”When I Come Around”. Viidellä Grammyllä palkittu yhtye on keikkaillut Suomessa kolmesti aiemmin. Ensimmäisen kerran energinen jenkkiyhtye nähtiin vuonna 1995 täydessä Helsingin Jäähallissa ja sen jälkeen Green Daystä on saatu nauttia Suomessa vuoden 2010 Kyläsaaren keikalla ja viimeksi vuonna 2013 Hietaniemen uimarannalla järjestetyssä Rock The Beach –festivaalilla. Katso tulevan kiertueen kaikki keikkapäivät ja paikat Green Day – tour.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntele tänään julkaistu, yhtyeen kolmattatoista studioalbumia enteilevä uusi ”Father of All…” -single tästä:

KEIKKA:
Green Day (USA)
+ Special Guests
Ke 27.5.2020 Suvilahti, Helsinki
Portit auki klo 17.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 20.9.2019 klo 10.00
Palvelumaksuineen alk. 99€ (Golden Circle) / 89€ Ticketmasterista
Ostorajoitus 8 kpl / asiakas

American Express –kortinhaltijoiden etuosto-oikeus ti 17.9. klo 10.00 – to 19.9. klo 17.00 osoitteessa www.amexliput.fi

www.greenday.com
www.livenation.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat