”Grunge-hyökyaallon painavin laine” – klassikkoarvostelussa Alice In Chainsin 30-vuotias debyyttialbumi ”Facelift”

Seattlelainen grungen ja metallisen rockin kulmakiviin lukeutuva Alice In Chains julkaisi debyyttialbuminsa 21.8.1990 Columbia Recordsin kautta. Samettisen vahvan ja erittäin omintakeisen äänen omannut, yhtyeen timanttinen vokalisti Layne Staley (22.8.1967–5.2.2002), kitaristi-laulaja Jerry Cantrell, yhtyeen alkuaikojen basisti Mike Starr (4.4.1966–8.3.2011) ja rumpali Sean Kinney louhivat omintakeista, rujon melodista, raskasta ja synkeää vaihtoehtorockia. Pääosin Cantrellin kirjoittamat tekstit kertoivat useimmiten ihmissuhteiden kompleksisuudesta, välillä myös huumausaineiden kahlitsemasta elämästä. Näistä syistä Alice In Chainsin vereslihalla tehty musiikki erottui muista, genrensä kevyemmistä ja hilpeämmistä aikalaisbändeistä ehkä kaikista eniten.

Seattlelainen manageri Randy Hauser tutustui Alice In Chainsiin ja sen musiikkiin nähtyään yhtyeen livenä paikallisella klubilla alkuvuodesta 1988. Hauser tarjoutui kustantamaan yhtyeen demoäänitykset paikallisessa Music Bank -studiossa. Päivää ennen kuin yhtyeen oli määrä astua studioon Seattlen poliisi oli sulkenut äänistudion Yhdysvaltain suurimman marihuanaratsian yhteydessä.

Lopulta yhtyeen viimeiseksi jäänyt demo, 8 kappaletta sisältänyt ”Treehouse Tapes”, löysi tiensä yhtyeen keikkamyyntikojulta Soundgardenin managereille Susan Silverille ja Kelly Curtisille, jotka innostuttuaan yhtyeen musiikista välittivät nauhan eteenpäin Columbia Recordsin kykyjenetsijälle Nick Terzolle. Terzon vakuututtua nauhan perusteella Alice In Chainsin pätevyydestä levyttävänä yhtyeenä hän järjesti seattlelaisnelikolle tapaamisen lafkan pomon, Don Lennerin, kanssa. Tapaamisen seurauksena yhtye kiinnitettiin Columbia Recordsille alkuvuonna 1989. Kesällä 1990 julkaistun ”We Die Young” -EP:n menestys ja kestorotaatioon päätyminen yhdysvaltalaisissa metalliradioissa siivitti yhtyeen menestystä siinä määrin, että Columbia Records oli halukas tekemään yhtyeen kanssa pitkäsoittolevyä koskevan levytyssopimuksen. Grunge-aallon nousuvaiheessa Columbia oli valmis panostamaan Alice In Chainsiin yhtenä tallin potentiaalisimmista rahasammoista. Tässä vaiheessa Lenner palkkasi debyyttialbumin tuottajaksi 1970- ja 1980-luvuilla Talking Headsin, David Byrnen, Frank Zappan & Mothersin, Mick Jaggerin ja The Rolling Stonesin levyjä tuottaneen Dave Jerdenin. Tarttuessaan Alice In Chainsin debyyttialbumin tuotantotehtäviin Jerden oli saanut tuotettua Jane’s Addictionin kaksi ensimmäistä albumia. Avustavana äänittäjänä sessioissa toimi mm. Herbie Hancockin ja Carlos Santanan albumeja miksannut Leslie Ann Jones. Avustavana miksaajana sessioissa toimi Bob Lacivita. Albumin masteroi Eddy Schreyer.

”Facelift” äänitettiin Seattlen London Bridge -studiolla ja Hollywoodin Capitol Recording Studiolla joulukuun 1989 ja huhtikuun 1990 välisenä aikana. Rumpali Sean Kinney oli telonut kätensä ja joutui soittamaan studiossa albumin rumpuraidat murtuneella kädellä. Alunperin hänen korvaajakseen ”Facelift”-sessioihin koetettiin treenauttaa Pearl Jamin esiasteen Mother Love Bonen rumpalia Greg Gilmorea. Kinneyn ohjeistettua aikansa Gilmorea studiossa tämän rumpusetin vieressä Jerden tuli pistämään homman seis sanoen, että äänitettävät biisit eivät kuulosta ilman Kinneya samalta eivätkä tarpeeksi hyvältä pikaisesti apuun hälyytetyn lainarumpalin soittamina. Onneksi yhteelle siunaantui mahdollisuus lykätä rumpuäänitysten alkamista sen verran, että Kinneyn käsi ehti parantua hieman. Vielä puolikuntoisena studioon tultuaan Kinney leikkasi kädestään kipsin irti että saisi paremman otteen rumpukapulasta. Hän soitti biisit yksi kerrallaan nauhalle hammasta purren. Aina äänitysottojen välisillä tauoilla Kinney joutui hautomaan murtunutta kättään jääpussilla turruttaakseen sen soittamisen aiheuttamalta kivulta.

Albumi nimettiin ainoastaan pari kuukautta ennen julkaisuaan, ”We Die Young” -promovideon kuvaussessioissa sattumalta otetun basisti Starrin irvokkaan kasvokuvan perusteella. Rocky Schenkin ottamissa valokuvissa yhtyeen jäsenet oli tuolloin kuvattu uima-altaassa, muovikelmu kasvoillaan vääristyneen visuaalisen vaikutelman lisäämiseksi.

Yhtyeen mittakaavalla painostavan raskaalta mutta kosolti vahvoja ja tarttuvia biisejä sisältävältä kokonaisuudelta julkaistiin neljä videosingleä: ”We Die Young”, ”Man in the Box”, ”Sea of Sorrow” ja ”Bleed the Freak”.

Albumin äänimaisemassa olennaisinta osaa esittivät Staleyn uljaan voimakas mutta eksoottinen lauluääni sekä Cantrellin alavireeseen (D) dropatun kitaran armoton heviriffivyörytys. Epäkonventionaalisesti rytmikuvioiden välissä luikertelevien Amerikan mallin leveän lesojen melodioiden myötä mukana oli maustetta perinteisestä, country-pohjaisesta kitararockista, mutta ihan omalla, punkrockista muistuttavalla, jyrkällä twistillä terästettynä. Yksi merkittävimmistä poikkeuksista perinteiseen raskaaseen rockiin Alice In Chainsin päivittämässä versiossa oli se, että kitarasankarisoolot loistivat poissaolollaan. Sen sijaan kappaleita rikastettiin esim. puhtailla soundeilla soitetuilla, kummallisista sävellajeista menevillä extra-osilla, mistä vakiintui sittemmin koko grunge-tyylille ominainen ratkaisumalli rikkoa perinteistä, valmiiksi mallinnettua kitaravetoisen rockbiisin sointukuvioiden ja biisin tekemisen kaavaa.

Pätkiä ”Facelift”-albumin äänityksissä kuvatusta videomateriaalista julkaistiin vuonna 1999 ilmestyneellä DVD-julkaisulla ”Music Bank – The Videos”.

Kuriositeettina mainittakoon, että albumin sessioissa äänitettiin yksi kappale, joka jätettiin varsinaiselta albumilta pois. Kyseessä oli ”Killing Yourself”, joka julkaistiin kuitenkin ”We Die Young” – vinyylisinglen B-puolena.

Heti ilmestymisensä jälkeen albumi nousi Billboard 200 -listan sijalle 42. Albumin myynti alkoi verkkaisesti, mutta sitä edesauttoi huomattavasti myöhemmin syksyllä 1990 julkaistu ”Man In The Box” -musiikkivideo, joka sai valtavasti soittoaikaa taivaskanava MTV:llä. Lopulta videon julkaisu kymmenkertaisti albumin fyysisten levyjen myynnin. Bon Jovin Richie Samboran soittama introriffi ”Livin’ On A Prayerissa” innoitti kitaristi-laulaja Jerry Cantrellia käyttämään kyseisen kappaleen introssa talkbox-efektoitua kitaramelodiaa.

”Faceliftin” julkaisun jälkeen Alice In Chainsin suosio ampaisi kasvuun raketin lailla. 1991 yhtye värvättiin avausaktiksi Megadethin, Slayerin ja Anthraxin tähdittämälle ”Clash Of The Titans” -kiertueen Yhdysvaltain-osiolle. Alice In Chainsin raskas vaihtoehtorockmoukarointi ei istunut kovinkaan saumattomasti thrash-legendojen muodostaman airueen keulille. Varsinkin thrash-yleisöä Alice In Chainsin läsnäolo lievästi sanoen hämmensi. Guitar Worldin haastattelussa Anthraxin kitaristi Scott Ian muisteli yleisön edustajien heitelleen lavalla soittanutta Alice In Chainsia kaikilla mahdollisilla esineillä mitä vain käsiinsä sai. Tästä kaikesta huolimatta sisukas seattlelaisyhtye ei kuitenkaan poistunut lavalta yhdelläkään kiertueen keikalla ennen lämppärisettinsä loppua. Lisäksi Staleylla oli kyseisellä kiertueella tapana hypätä lavalta yhtyeensä vihaajien kimppuun ja mätkiä näitä sumeilematta päähän.

Vuosien mittaan ”Facelift”-albumi myi Yhdysvalloissa tuplaplatinaan oikeuttavan 2 miljoonaa kappaletta. Albumista tuli ensimmäinen Yhdysvalloissa kultaa myynyt grunge-albumi. Kultalevyn myyntirajan albumi ylitti 11. syyskuuta 1991. Kaiken kruunuksi ”Man In The Box” nimettiin Grammy-ehdokkaaksi kategoriassa ”Paras laulettu raskaan rockin kappale”.

”Facelift” oli eräs merkittävimpiä raskaan vaihtoehtorockin ja grungen yhdistäneitä albumeja, joka valtasi musiikkimarkkinat – ennen kuin Nirvanan ”Nevermind” räjäytti koko potin. Lukemattomat metalliset vaihtoehtoyhtyeet ja post-hardcore-yhtyeet ovat ottaneet vaikutteita albumin moniuloitteisesta erinomaisuudesta, joka allekirjoittaneen mielestä pesee tasonsa puolesta jopa kaksi vuotta tuota myöhemmin julkaistun ”Dirt”-albumin.

Lisäksi jopa hevipappa Ozzy Osbourne on maininnut ”Faceliftin” olevan eräs kaikkien aikojen suosikkialbumeistaan raskaan musiikin saralla.

Kommentoi julkaisua