Gun – Break The Silence

Kirjoittanut Juha Attola - 26.6.2012

Skotlantilainen Gun tekee paluun uuden ”Break The Silence” -albumin myötä. Yhtyeen edellisestä studiolevystä onkin vierähtänyt jo tovi, nimittäin edellinen varsinainen studioalbumi ilmestyi vuonna 1997. Yhtye ei oikein koskaan ole päässyt nauttimaan mitään sen suurempaa suosiota, mutta on onnistunut saamaan lähes joka levylleen ainakin muutaman toimivan rallin.

Ensimmäinen kappale ”Butcher Man” on kohtalaisen menevää rock ’n rollia, Rolling Stonesin ja kumppaneiden hengessä. Myös ”14 Stations” toimii varsin hienosti. Kappale on kuin yhdistelmä Hardcore Superstaria ja perinteisempää, hieman rollari-henkistä rokkia. ”Lost & Found” on lähes täydellinen kesä-hitti: radioystävällistä, melodista rock ’n rollia, joka saa kuulijansa väkisinkin mukaan. Lauluosuudet kuulostavat etäisesti Axl Roselta. Kappale jää väkisinkin soimaan päähän sen erittäin tarttuvan kertosäkeen ansiosta.

Tälläkin levyllä Gun on hyvässä vireessä ja toimivia kappaleitakin löytyy enemmän kuin muutama. Toki albumin yhteentoista raitaan mahtuu mukaan muutama hieman mitään sanomattomampikin kappale, mutta pääasiassa levyllä on kyllä hyvä meininki päällä. Yhtye on saanut uudistettua musiikkinsa nykyaikaisemmaksi menettämättä kuitenkaan omaa tyyliään. Esimerkiksi nimikkokappale ”Break The Silence” on erinomainen näyte nykyaikaisemman popahtavan rockin ja perinteisemmän melodisen rockin yhdistelmästä. Levyn on tuottanut Dave Eringa, joka on aikaisemmin työskennellyt mm. Ocean Colour Scenen ja Manic Street Preachersin kanssa. Musiikillisesti Gun on tänä päivänä aika lähellä jälkimmäistä yhtyettä, vaikka ei aivan yhtä suuria kappaleita esitäkään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gunin kohdalla tämä pitkä tauko on selkeästi tehnyt hyvää, nimittäin paluu on kaikin puolin onnistunut. Yhtye tarjoaa menevää ja erittäin pirteän kuuloista nykyrockia kuorrutettuna hienoilla melodioilla ja erittäin hienon kuuloisilla vokaaliosuuksilla. Levy löytää tiensä varmasti yhtyeen vanhojen fanien hyllyyn, mutta tämä kannattaa kyllä kaikkien muidenkin melodisesta rockista pitävien katsastaa.

7/10

Kappalelista:

1.Butcher Man
2.14 Stations
3.Lost & Found
4.Caught In The Middle
5.Break The Silence
6.How Many Roads
7.No Substitute
8.Bad Things
9.Innocent Thieves
10.Running Out Of Time
11.Last Train

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://gun.swdlive.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat