Guns N’ Roses aikeissa keskittyä uuteen albumiinsa syksyllä, mikäli Slashiin on uskominen

Guns N` Roses – Not In This Lifetime Tour @ Kantolan Tapahtumapuisto, Hämeenlinna

Yhdysvaltalainen hard rock -yhtye Guns N’ Roses julkaisi edellisen, jakautuneita arvioita keränneen studioalbuminsa ”Chinese Democracy” yli kymmenen vuotta sitten vuonna 2008. Vuonna 2016 yhtye suuntasi massiiviselle ”Not In This Lifetime” -maailmankiertueelleen, joka on noussut yhdeksi kaikkien aikojen tuottoisimmista kiertueista. Uutta materiaalia ei yhtyeeltä kuitenkaan ole koko tänä aikana herunut muutamia puheita enempää. Bändin kitaristi Slash avasi sanaista arkkuaan uuden albumin suhteen tuoreessa BelfastLiven haastattelussa. Slashin mukaan bändi on aikeissa keskittyä uuden albuminsa työstämiseen aikaisintaan syksyllä:

”The Conspirators [Slash Featuring Myles Kennedy And The Conspirators, Slashin toinen yhtye] on saamassa kiertuettaan pakettiin elokuun puolivälissä. Sen jälkeen Gunnarit jatkavat syksyllä. Mutta samaan aikaan aiomme keskittyä uuteen albumiimme, josta kaikki kokoajan kyselevät. Alamme siis tosissamme keskittymään siihen. Sitten kun Conspiratorsien kiertue on taputeltu, olen saanut valmiiksi sen verran materiaalia meidän uudelle albumillemme niin, että voin Gunnareiden tauon aikana keskittyä siihen.”

 

 

Kommentoi julkaisua