Guns N’ Roses – miten kaikki sai alkunsa?

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.4.2018

Guns N’ Roses on yksi musiikkihistorian tunnetuimmista bändeistä, joka on luonut ikimuistoista historiaa lyömällä lukuisia ennätyksiä levymyynneillä ja hittilistauksilla. Tämä legendaarinen yhtye onkin tullut kaikille tutuiksi suosituimmilla hiteillään, joihin lukeutuvat esimerkiksi ”Welcome to the Jungle”, ”November Rain” sekä ”Paradise City”. Nämä hitit ovat vain suosituimpia esimerkkejä yhtyeen uskomattomasta hittilistauksesta, joka on todella pitkä.

Kokoonpano on ollut vuosien saatossa värikäs

Guns N’ Roses näki päivänvalonsa jo vuonna 1985. Kokoonpano on ollut vaiherikas, sillä yhtyeeseen on vuosien varrella kuulunut yli 20 eri henkeä. Vaikka jäseniä on nähty vuosien aikana runsain määrin, perustajajäsenistä mukana on edelleen yhtyeen keulakuvahahmoksikin mielletty Axl Rose, Slash sekä Duff McKagan. Kaksi viimeksi mainittua ovat tosin välissä pitäneet yhtyeen riveistä hieman taukoa, mutta he ovat tärkeä osa bändiä ja kuuluvat yhä osana vakituista kokoonpanoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon katsotaan hajonneen 1990-luvun puolivälissä, jolloin jäsenten välille tuli erimielisyyksiä. Slash, Duff McKagan ja Matt Sorum erosivat kokoonpanosta hyvin lyhyen ajan sisällä, jolloin pois lähteneiden jäsenten tilalle palkattiin uusia henkilöitä. Erimielisyydet saatiin kuitenkin sovittua ja osa jäsenistä palasi yhtyeen riveihin vuonna 2016, kun he aloittivat mittavan kiertueen. Monet fanit yllättyivätkin tästä käänteestä.

Menestys on osattu kaupallistaa

Yhtyettä on suuren suosion saattelemana muunnettu myös viihteellisempään muotoon – hyviä esimerkkejä ovat mm. mukit, erilaiset nimikkopelit ja bändipaidat. Vain mielikuvitus on ollut rajana! Esimerkiksi Gunnareiden oma nimikkopeli on todella tyylikkäästi tehty ja se sisältää yhtyeen tuttuja symboleja pelimerkkeinä. Lisäksi taustalla soi yhtyeen kuuluisia hittejä, joita voi kuunnella pelaamisen tahtiin.

Miten bändi on onnistunut menestyksessään?

Guns N’ Rosesin virallisena läpilyöntinä pidetään esiintymistä Hollywoodin kuuluisalla Whisky A Go Go -musiikkiklubilla. He astuivat lavalle ja veivät yleisön sydämet laulamalla ”Sweet Child O’ Mine” -kappaleensa. Kyseinen biisi onkin yksi yhtyeen tunnetuimmista hiteistä yhä tänäkin päivänä. Tämän esiintymisen jälkeen yhtyeen tunnettuus kasvoi merkittävästi ja pikkuhiljaa he tulivat tunnetuiksi ympäri maailman. Heidän ensimmäinen maailmankiertueensa alkoi vuonna 1991, jolloin he kiersivät 27 maata ja järjestivät 194 konserttia. He tekivät melkoisen työn, sillä kyseessä on yksi rock-historian pisimmistä kiertueista yhä tämän päivän mittakaavassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen menestyksen salaisuus lienee myös ahkerassa keikkailussa, jolla se on palkinnut faninsa ja pitänyt mielenkiintoa yllä.  Suosikkibändi on ollut useampaan kertaan Suomessa ja viimeisin kerta on ollut vuonna 2017, jolloin he keikkailivat valtavalle yleisömerelle Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuiston alueella. Esiintyminen oli osa Not in This Lifetime -kiertuetta, jolloin he kävivät kymmenissä maissa ympäri maailman. Tuon kiertueen aikana bändin jäsenet heittivät pitkälti yli 100 keikkaa, mikä on kunnioitettava suoritus.

Guns N’ Rosesin tarkoituksena oli järjestää myös kiertue kesällä 2020, mutta korona vaikutti asiaan ja suurin osa kiertueen keikoista jouduttiin perumaan. Kaikki odottavatkin jo tilanteen rauhoittumista, jotta kiertue saadaan uudelleenjärjestettyä mahdollisimman pian. Yhtye on uransa aikana esiintynyt sadoille miljoonille ihmisille, jotka odottavat jo tulevia esiintymisiä.

Ahkera musiikin teko on näkynyt myös muusikoiden palkkapussissa. Esimerkiksi keulakuvana tunnetun Axel Rosen omaisuuden arvoksi on arvioitu huimat 200 miljoonaa dollaria eli n. 160 miljoonaa euroa. Sadat keikat ja lukuisat albumit ovat tehneet bändin jäsenistä rikkaita.

Kuten huomaat, Guns N’ Roses on yksi merkittävimmistä yhtyeistä kautta aikojen. Saavutusten suuri määrä jättää monet muut artistit taakseen. Toivottavasti saamme nauttia yhtyeen esityksistä vielä tulevien vuosien ajan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat