Guns N’ Roses yllätti jo toisella harvinaisuudella viimeöisessä konsertissaan

Guns N’ Roses kiertää parhaillaan Yhdysvalloissa ”Not In This Lifetime” -kiertueen tiimoilta.  Taannoin yhtye yllätti samaa settilistaa valittelevat faninsa soittamalla 26 vuoden tauon jälkeen ”Use Your Illusion” -albumeilla julkaistun kappaleen ”Locomotive”. Viimeyönä bändi yllätti jo toistamiseen, kun settilistaan palautettiin toinenkin lähemmäs 30 vuotta sitten viimeksi esitetty klassikko ”Dead Horse”.

Tämähän voi antaa pientä uskoa, että ennen kiertueen loppumista Guns N’ Roses esittäisi vaihtoehtoisessa settilistassaan esiintyvän uuden kappaleen nimeltään ”Hard School”, sillä nyt näyttää todellakin siltä, että bingorivi alkaa täyttyä oikeastikin, mitä kyseiseen settilistaan tulee. Koska kyseessä on kuitenkin yhtye nimeltään Guns N’ Roses, pessimismi kannattaa aina!

Huom. allaoleva fanin kuvaama video tulee todennäköisesti poistumaan jossain vaiheessa yhtyeen todella tiukan tekijänoikeuslinjan vuoksi, mutta nauttikaa niin kauan kuin pystytte:

Kommentoi julkaisua