Guns N' Roses

Guns N’ Rosesin Pohjois-Amerikan stadionkiertueen lipunmyynti vaisua – media ja fanit vaativat uutta musiikkia

Kirjoittanut Jaakko Nygård - 11.2.2020
Guns N’ Roses

Guns N’ Roses julkisti taannoin massiivisen Pohjois-Amerikan stadionkiertueen, joka käynnistyy yhtyeen Euroopan-kiertueen jälkeen heinäkuussa. Panokset ovat kovat, kun puhutaan näinkin massiivisista puitteista. Vastaanotto on kuitenkin ollut toista maata kuin vuonna 2016, kun yhtye palasi lähes klassiseen kokoonpanoonsa.

Torontolainen IheartRadio kirjoitti eilen nettisivuillaan, että paikallisen stadionin konserttilipuista on vapaana vielä noin kaksi kolmasosaa, eikä varsinaisesta ryntäyksestä puhuta muuallakaan Pohjois-Amerikassa. Syyllinen vaisuun myyntiin käynee ilmi varsin osuvasti arvostetun Rolling Stone -lehden artikkelissa, joka julkaistiin hieman ennen lipunmyynnin alkua:

”Väli-Amerikkaan bändi aikoo suunnata jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä ja Euroopankin kiertue on jo kolmas laatuaan. Jos promoottorit alkavat buukata keikkoja Kuuhun, Antarktikselle, ihmisen tekemille saarille ja muille vastaaville, bändi menee ja soittaa siellä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Yhtye ei ole myöskään julkaissut nuotillistakaan uutta musiikkia, vaikka se on lukuisissa haastatteluissa kertonut työstävänsä uutta albumia. Tämä kiertue on kuitenkin osoittanut sen, että bändi voi kiertää loputtomasti soittaen samoja vanhoja kappaleitaan, ja lopulta ihmiset aina menevät keikoille. Kiertueen seuraavia jatko-osia odotellessa. Vuonna 2026 he voivatkin lanseerata 10-vuotisjuhlakiertueen reunionin käynnistymisestään.”

Netin lukuisten fanisivustojen perusteella ovat myös yhtyeen uskollisimmat fanit aikeissa jättää tulevan kiertueen väliin, ellei tilannetta muuta yllättäen ihan uusi Guns N’ Roses -materiaali.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat