Gus G. – I Am The Fire

Kirjoittanut Juha Attola - 13.3.2014

Kostas Karamitroudis, jonka monet ehkä tuntevat paremmin nimellä Gus G., julkaisee sooloalbumin. Firewindin ja Ozzy Osbournen kitaristina toimiva kepittäjä on urallaan ehtinyt soitella jo lukuisissa orkestereissa. Miehen cv:stä löytyvät mm. orkesterit Mystic Prophecy, Nightrage ja Arch Enemy. Tämä sooloalbumi on nimeltään ”I Am The Fire”, ja sen julkaisee Century Media.

Albumin avaa kappale nimeltä ”My Will Be Done”, jossa vokaalit hoitelee Mats Leven. Kappaleen sisältö ei juurikaan ihmeitä tarjoile: perushyvää hard rock -pohjaista heavyä ilman minkäälaisia yllätyksiä. Ikävästi yhtä tasapaksua linjaa jatkaa seuraavakin raita ”Blame It On Me”. Mitään suurempia valittamisen aiheita ei kappaleissa ole, mutta eipä näistä paljon jää mieleen kuuntelun jälkeen. Kolmas kappale on tehty yhteistyössä amerikkalaisen hard rock -yhtye Devour The Dayn kanssa. Kyseisen yhtyeen tuotanto on itselleni täysin tuntematonta, mutta ainakaan tämän perusteella siihen ei herännyt suurtakaan mielenkiintoa. Tämä on amerikkalaista peruskauraa, jota tarjoillaan lähes joka nurkalla.

Levyn ensimmäinen kovempitasoinen ralli on ensimmäinen instrumentaaliveto ”Vengeance”, jolla vierailee David Ellefson. Tällä kappaleella on jo hieman enemmän annettavaa, ja se on myös soitannollisesti levyn parhaimmistoa. Parhaimmistoa edustaa myös levyn puolivälin tienoilla kuultava toinen instrumentaali ”Terrified”. Tässä kappaleessa mukana häärii Billy Sheehan, ja meininki on sen mukaista. Varsin reipasta instrumenttaalitulitusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin suurin ongelma on, ettei Gus G. loppujenlopuksi ole kovinkaan kaksinen biisinikkari. Muutamaa instrumentaalivetoa lukuun ottamatta levy pitää sisällään liian tavanomaista ja yllätyksetöntä materiaalia, jotta levy jaksaisi innostaa sen enempää. Kyllähän tätä kuuntelee, mutta pahasti taitaa jäädä tämäkin muiden levyjen jalkoihin.

6/10

Kappalelista:

1.My Will Be Done (Feat. Mats Leven)
2.Blame It On Me (Feat. Mats Leven)
3.I Am The Fire (Feat. Devour The Day)
4.Vengeance (Feat. David Ellefson)
5.Long Way Down (Feat. Alexia Rodriguez)
6.Just Can’t Let Go (Feat. Jacob Bunton)
7.Terrified (Feat. Billy Sheehan)
8.Eyes Wide Open (Feat. Mats Leven)
9.Redemption (Feat.Michael Starr)
10.Summer Days (Feat. Jeff Scott Soto)
11.Dreamkeeper (Feat. Tom S. Englund)
12.End Of The Line (Feat. Mats Leven)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.gusgofficial.com/home.html

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat