Gutalax joutuu perumaan SaariHelvetin-keikkansa – Cumbeast paikkaajaksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.8.2026

Tampereella parhaillaan käynnissä oleva SaariHelvetti-festivaali on kokenut viime hetken ohjelmanmuutoksen. Tšekkiläinen Gutalax ei pääsekään esiintymään festivaalilla, ja yhtyeen tilalla nähdään tänään lauantaina 15. elokuuta turkulainen Cumbeast.

Gutalaxin alkuperäiset lennot Suomeen peruttiin, eikä lentoyhtiön tarjoama korvaava lento olisi ehtinyt tuoda yhtyettä ajoissa Tampereelle.

Korvaajaksi kiinnitetty Cumbeast tunnetaan groovaavasta ja brutaalista deathgrindistään sekä erittäin matalasta, röhkivästä laulutyylistään. Yhtye on tuttu myös yhteisiltä keikoilta Gutalaxin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cumbeastin tuorein albumi ”Fairytales of Filth” ilmestyi keväällä 2025. Yhtye on keikkaillut aktiivisesti myös Suomen ulkopuolella ja esiintynyt genrensä merkittävillä festivaaleilla. Bändi on ehtinyt kiertää 17 maassa ja soittaa kaikkiaan noin 200 keikkaa.

SaariHelvetissä Cumbeast nähtiin edellisen kerran viime vuonna. Yhtye kommentoi tulevaa keikkaansa seuraavasti:

”Cumbeastin keikoilla tunnetusti ledikengät vilkkuvat, älyttömät lavamuuvit ja huumorintäyteinen groove saavat yleisön takuuvarmasti moshaamaan, tanssimaan ja nauramaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyseessä on jo toinen tämän vuoden SaariHelvetin viime hetken ohjelmanmuutos. Perjantaina norjalainen Abbath joutui jättämään esiintymisensä kesken laulaja Abbath Doom Occultan terveysongelmien vuoksi.

Cumbeast esiintyy Kaaoszine Stagella tänään kello 18.45–19.30.

SaariHelvetin lauantain 15.8. ohjelma

Kaaoszine Stage
16.00–16.45 Spectral Wound
17.15–18.00 Whispered
18.45–19.30 Cumbeast
20.15–21.15 Borknagar
22.00–23.00 Turmion Kätilöt

Inferno Stage
15.30–16.00 Kneel Before the Death
16.45–17.15 Ashen Tomb
18.00–18.45 The Man-Eating Tree
19.30–20.15 Marianas Rest
21.15–22.00 Hexvessel
23.00–00.00 Assemble the Chariots

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Rock n Tits Stage
17.00 Tampere Burlesque Show
19.00 Tampere Burlesque Show
21.00 Tampere Burlesque Show

Tanssilava
17.00–18.30 Thrasherien tietobingo
19.00–21.30 Helvetin Meet & Greet
21.30–00.30 Hevikaraoke

Festivaalin juontaa Ville Kinaret.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy