Gwar sai tappouhkauksia Donald Trump- ja Elon Musk -ohjelmanumeroistaan
Yhdysvaltalainen shokeeraava metalliyhtye Gwar kertoo saaneensa tappouhkauksia lavashow’hunsa liittyen. Yhtye esitti viime vuonna Riot Fest -tapahtumassa välinumeroita, jotka liittyivät muun muassa Donald Trumpiin ja Elon Muskiin.
Ohjelmanumerossa yhtye “surmasi” Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia esittävän hahmon. Esityksessä Trump-hahmolta revittiin sisälmykset ulos samalla, kun tekoveri roiskui yleisön päälle. Tämän lisäksi nähtiin myös ohjelmanumero, jossa yhtye leikkaa Elon Muskia muistuttavalta hahmolta pään.
Keikasta kuvatut videot levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Libs of TikTok -tili väitti Gwarin ”edistävän väkivaltaa” ja kuvaili esitystä jopa ”yllytykseksi”. Osa käyttäjistä vaati myös, että yhtyeeltä pitäisi kieltää esiintyminen, vaikka Gwar on esittänyt vastaavia groteskeja lavateloituksia eri poliittisia ja kulttuurisia hahmoja kohtaan jo vuosikymmenten ajan.
Yhtyeen kitaristi Mike Derks, eli Balsac the Jaws of Death, kommentoi kohua tuoreessa The Guardian -haastattelussa.
”Tietyllä tavalla koko juttu on vain naurettava, mutta tilanne muuttui pelottavaksi, kun saimme tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa. Minua suututti todella paljon se, kun ihmiset yrittivät sanoa: ‘Ette voi tehdä noin.’ Tämähän on maa, jossa meidän nimenomaan pitäisi voida tehdä juuri niin! Ihmiset väittivät, ettemme voi tehdä sitä, vaikka olemme tehneet sitä jo 40 vuotta.”
👹GWAR👹
Gwar has been long gone for some time
just to resurface like this!?
How desperate are they to defile what looks like
Elon Musk and Donald Trump! pic.twitter.com/ig8OlFV3mn— Jakey (@JacobBaker613) September 21, 2025Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
