Gypsy punkin paluu: Gogol Bordello pelaa varman päälle uudella levyllään – arvostelussa Seekers and Finders

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.8.2017

Newyorkilainen “mustalaispunkiksi” musiikkiaan luonnehtiva Gogol Bordello julkaisee 25. elokuuta uuden albumin “Seekers and Finders” neljän vuoden odottelun jälkeen. Alun perin euroopan siirtolaisista, nykyisemmin maailmankansalaisista, koostuva yhtye lupaa tällä(kin) levyllä taattua rytmiä, jonka livenä nähdessään saattaa vaikka heittäytyä “humppamadon” vietäväksi.

Alkusoinnut tarjoavat viulu ja haitari vihjailevat tutusta Bordello-soundista, jonka jokainen bändiä vähänkin kuunnellut tunnistaa välittömästi. Pian mukaan saadaan nopea rumpukomppi viuluineen ja bileet on virallisesti julistettu alkaneeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn nimikkobiisi Seekers and finders on ehkä hieman yllättävä duo karismaattisen solisti Eugene Huzin ja bändin toisen naistaustalaulajan kesken. (Uusina naiskasvoina ovat Pamela Racine ja Vanessa Walters). Tällaisia ei ole montaa kuultu aikaisemmilla levyillä. Lopputulos jää kuitenkin vähän laimeaksi, kivaksi lallatteluksi.

Mukavaa vaihtelua anarkian keskelle tuo Santana-viboja tuova Clearvoyance. Biisi synnyttää mielikuvan chillailusta kavereiden kesken kynttilöiden kera, tuokiosta, jolloin voi rauhoittua hetkeksi.

Ensimmäisenä sinkkuna lohkaistu Saboteur Blues on taattua Gogol Bordelloa, joka ei siis nimestään huolimatta ole lähelläkään bluesia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn ehkä kaunein hitaampi kappale If I ever get home before dark muistuttaa paljolti yhtyeen varhaistuotantoa, ja on siksi oikeastaan mukava piristysruiske. Tarttuvan kertosäkeen mukaan on helppo heittäytyä.

Levyn päätösbiisi Still that way huokuu nuotiolla laulettavaa yhteislaulua, kädet toisten olkapäillä sivulta sivulle huojuen. Tarkkakuuloinen voi löytää biisistä myös Peter, Paul and Marya ja Queenin ‘39 -kappaleen henkeä. Tämän voisi kuvitella tulevan keikoilla ennen encorea.

Kokonaisuudessaan levy ei tarjoa paljoa uutta, se on jopa kenties rauhallisempi kahteen edelliseen “Pura Vida Conspiracy” (2013)  ja “Trans-Continental Hustle” (2010) -levyyn verrattuna. Se tuottaa kuitenkin hyvää mieltä, mikä yhtyeen levyillä on tapana. Se ei ole huono, mutta se on hyvä. Harmiksi yhtyeen tuleva Seekers and Finders tour -kiertue ei yllä Suomeen asti, mutta allekirjoittanut kehottaa näkemään bändin livenä; ei ole sattumaa, että Gogol Bordelloa on monta kertaa luonnehdittu yhdeksi maailman parhaimmaksi live-bändiksi. Se on vain koettava itse.

8/10

Biisilista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Did It All
  2. Walking On TheBurning Coal
  3. Familia Bonfireball
  4. Seekers And Finders
  5. Break Into Your Higher Self
  6. Clearvoyance
  7. Saboteur Blues
  8. Love Gangsters
  9. If I Ever Get Home Before Dark
  10. You Know Who We Are (Uprooted Funk)
  11. Still That Way

Gogol Bordellon kotisivut

Gogol Bordello Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat