H.E.A.T. ei tarjoa tuoreella albumillaan mitään uutta ja onnistuu silti tarjoamaan uransa tähän asti parhaan teoksen – arviossa yhtyeen kuudes albumi ”Welcome To The Future”
Ruotsin hard rock -ylpeys H.E.A.T. julkaisi hiljattain kuudennen studioalbuminsa ”Welcome To The Future.” Vuonna 2007 perustettu yhtye on alusta asti luottanut energiseen meininkiin, tarttuviin ja melodisiin biiseihin sekä viimeisen päälle uhmakkaaseen live-esiintymiseen. Miehistönvaihdoksistakin vuosien varrella kärsinyt bändi yltää uudella albumillaan ehdottomasti parhaimpaansa.
Heti alkuun on todettava, että Kenny Leckremo on yksi nykypäivän ehdottomasti parhaita rock-keulakuvia. Laulajana kiistattoman taitava – paikoitellen jopa ilmiömäinen – ja esiintyjänä vallan erinomainen Leckremo on iso osa koko yhtyeen taikaa. Pätkääkään niin ikään mainiota Erik Grönvallia vähättelemättä, joka hoiti Leckremon tonttia vuosina 2010–2020. Iso soundi vaatii isoa tekijää. Myös bändi itsessään on äärimmäisen tiukassa kunnossa: basisti Jimmy Jay, rumpali Don Crash, kitaristi Dave Dalone ja kosketinsoittaja Jona Tee saavat kaiken kuulostamaan paitsi tiukalta ja tanakalta, myös jollain tavalla uudelta ja raikkaalta – tekemättä kuitenkaan mitään toisin.
Ensimmäiset kolme kappaletta selventävät saman tien, mistä hommassa on kyse. Avausbiisi ”Disaster” ja sitä seuraavat ”Bad Time For Love” sekä ”Running To You” upottavat välittömästi isojen riffien ja stadionkertosäkeiden maailmaan. Mikään ei kuulosta laskelmoidulta tai särähdä huonolla tavalla korvaan. Pirun tarttuvia rock-ralleja toisensa perään. Tässä vaiheessa alkaa olla kaikin puolin selvää, että jotain saisi mennä todella pahasti pieleen, jotta tästä löytäisi jotakin kovin negatiivista sanottavaa.
H.E.A.T. on rakentanut uutukaisestaan myös hienon kokonaisuuden. Kappaleiden järjestys lienee tarkoin mietitty, koska ne tukevat toisiaan myös keskenään. Perinteisiä rakkausballadeja ei tällä kertaa kuulla. Siinä on puolensa ja puolensa – balladit ovat olleet tämän bändin kohdalla lähtökohtaisesti upeaa kuultavaa. Rauhallisemmissakin tunnelmissa toki hetkittäin mennään, kuten kappaleessa ”Call My Name”, mutta kokonaisfiilis ei silti lässähdä ja kaikissa biiseissä on jollakin tavalla samanhenkinen yleistunnelma. Loppujen lopuksi tämä on albumikokonaisuuden kannalta erinomainen ratkaisu. Kaikesta kuulee ja löytää kauneutta niin halutessaan.
H.E.A.T. on yhtye, joka herää täydellisesti eloon livenä, mutta säilyttää erinomaisuutensa myös levyllä. Tämä ei monen bändin kohdalla toistu. Harvinaista on myös se, että jo suht pitkäikäinen perusrockbändi onnistuu kahdeksannentoista vuotensa kohdalla raikastamaan itsensä aivan uudella tavalla, muuttamatta käytännössä yhtään mitään. Lienevätkö tähdet olleet oikeassa asennossa, tai jokin pitkään piilossa pinnan alla muhinut löytänyt oikealla tavalla tiensä ulos. Nähtäväksi jää, kykeneekö ryhmä joskus toistamaan temppunsa. Sitä ennen ei voi kuin nostaa hattua ja nauttia kuulemastaan.
Kappalelista:
