Haamujengi iskee taas – arvostelussa Ceresian Valot ja ”Uumen”
Joskus muinaisella 2000-luvulla kaikki oli paremmin. Sosiaalinen roskamedia ei ollut vielä turruttanut ihmiskuntaa, Elon Musk oli kiinnostunut ”vain” avaruudesta, geeneistä ja autoista, ei ketamiinista ja powertrippailusta kaksisuuntaisen mielialahäiriön kourissa, internet-kommentointi oli henkilökohtaisen kirjautumisen varassa ja telkkarista tuli muutakin kuin tosi-tv-kuonaa. Suomimusiikin nousua kansainvälisille areenoille oli katseltu hieman sivusta, jossei ”Sandstormia” ja ”Freestyleriä” lasketa. Metallimusiikissa Suomi on onneksi aina ollut loistava export-tuote.
Omasta suppeasta mielestäni eräs parhaimmista ja samalla parhaiten piilossa pysyneistä Suomi-bändeistä (joka myös menestyi maailmalla) oli 00-luvulla melodisen tunnelma-death metalin hallitsija Ghost Brigade. Myöhempien aikojen pyhien melodödöjen valtikan vei sittemmin Insomnium, joka ei sitä ole luovuttanut pois kenellekään. Nyt kuitenkin ydinporukka Ghost Brigaden musiikin takana palaa Ceresian Valot -nimellä ensilevyllään ”Uumen” ja eri laulajalla. Prikaatin laulaja Manne Ikonen musisoi nykyään The Man-Eating Tree -yhtyeessä, jonka uusin levy kuulostaa myös, yllätys yllätys, Ghost Brigadelta.
Tämä on kuitenkin arvostelu Ceresian Valoista, eikä pelkkä historiikki, vaikka historiasta pitääkin toki ottaa oppia. Muuten meistä tulee vain sinisävyisiä näyttöjä tuijottavia zombieita…eiku hetkinen…
Mainos päättyy
Kun ”Uumenen” ensimmäinen raita ”Ajattomuus/Rajattomuus” lähtee soimaan, tulee mieleen, että eihän tämä kuulosta melodöödsiltä ollenkaan, vaan vähemmän poltelleelta Spiritual Beggarsilta. Parin minuutin kohdalla meno kuitenkin muuttuu, ja melankoliset riffit itkevät puolitempolla. Tätä on odotettu! Ensimmäiset vokaalit tulevat noin neljän minuutin kohdalla ja ovat varsin pehmeitä ja selkeitä. Kun suomeksi lauletaan, tulevat mieleen myös hieman Kaunis Kuolematon tai Valonkantajat. Melodiat pysyvät hienoina, ja biisi on heti klassikkokamaa, joskin aavistuksen liian pitkä yhdentoista ja puolen minuutin kestollaan. Kyllähän tässä jossain myös käyvät Katatonia ja Opeth länsinaapurista mielessä, mutta ei tässä mitään pastissikokoelmaa olla kuulemassa.
Seuraavana tuleva ”Taivaankatsoja” ei myöskään sinkkulistoilla juhli. Mittaa on yli yhdeksän minuuttia ja sama sapluuna on löydetty: varsin pehmeästi laulettua, mutta kauniin melodista modernia rokkia/metallia.
Nimikappale ”Uumen” on pieni hengähdystauko, johon voi piiloutua.
Mainos päättyy
CD-musiikin ikuisena fanina ja streamausta välttelevänä henkilönä on sopiva hetki kääntää (kuvaannollisesti) levyn b-puoli esiin ja laittaa neula vinyylille (olen ymmärtänyt, että näin vinyylilevyjen kanssa tehdään…siis sen lisäksi, että istutaan lempituolissa kalliit korvakuulokkeet korvilla, perhe/lemmikit/robottipalvelijat jne. häiriötekijät poissuljettuina ja siemaillaan yksimaltaista viskiä ja poltellaan vastakäärittyä sikaria hyväksyvin tai halveksuvin nyökkäyksin ja elein). Korviin tuleekin varsin hyvää jatkoa ”Pohjavirtauksia”-kappaleen muodossa.
”Karavaaniseralji” pöllii häpeilemättä nimensä Kitaron vanhasta biisistä. No okei, huru-ukko Carlos Santanakin levytti samannimisen levyn joskus. Instrumentaalikappale (pientä puhuttua outroa lukuunottamatta) kuulostaa juuri siltä, kuin olisi raskaan reissun jäljiltä laskemassa päätä tyynyyn jossain pohjois-Arabiassa. Ei pääkaupungissamme, vaan jossain kauempana.
”Hyöky” on jälleen pieni hengähdystauko, jonka ansiosta levy hengittää melkoisen mukavasti.
Viimeinen kappale ”Valojuovat” sopii tälle levylle kuin viiden tähden arvosana koko levyyn. Teemat pidetään mielessä ja sielussa, kitarat eivät pelkästään sahaa palm-mutella E5-sointua ja koskettimet ja erilaiset säksättimet tuovat mukavasti lisätunnelmaa biiseihin. Kyllä on hyvä levy, mitäs siihen muuta pitäisi sanoa? He, jotka kaipaavat örinävokaaleja, eivät tältä levyltä niitä löydä.
Mainos päättyy
Varsin sattuvana yksityiskohtana levy julkaistiin samana päivänä kuin …And Oceansin uusi ”The Regeneration Itinerary”, ja omasta mielestäni tämä levykaksikko on aivan helvetin hyvää musiikkia, vaikka ovatkin eri puolilla metallin kirjavaa kenttää. Vuoden levyjä molemmat. Ehkä jopa useamman. Vielä jälkilöylyissä pohdin, että onko tämä ylistävä arvosteluni nyt jonkin nostalgian tai Ghost Brigaden menneisyyden takia? Ei ole, sillä Ceresian Valot seisoo aivan omilla teoksillaan ja ansioillaan.
Kaaoszinelle ennen albumin julkaisua annettu haastattelu löytyy myös Kaaoszinen sivuilta:
