Haastattelussa Face the Legacy: ”HIM on toiminut meille suurena innoittajana”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.4.2022

Jyväskyläläinen Face the Legacy julkaisi debyyttialbuminsa ”Ashes on the Ground” 8. huhtikuuta Out of Line Musicin kautta. Alunperin uransa rockin saralla aloittanut yhtye on ottanut musiikissaan askeleen raskaampaan suuntaan debyyttialbumillaan, ja albumi onkin yhdistelmä grungea, hard rockia sekä metalia. Kaaoszine tavoitti sähköpostin välityksellä yhtyeen laulaja-kitaristina toimivan Niklas Lindemanin sekä kitaristi Elias Suhosen, ja kyselimme bändiltä hieman tuoreimpia kuulumisia ja keskustelimme juuri julkaistusta debyyttialbumista. Voit lukea haastattelun tästä:

Morjensta. Mitäs Face the Legacylle kuuluu huhtikuuhun 2022?

Elias Suhonen: Bändille kuuluu hyvää! Levy pihalla, keikkalavoille paluu edessä. Voisiko parempaa olla? On myös uskomatonta ainakin itselle, että nyt on vihdoin ne pari isoa unelmaa toteutettuna: levydiili ja siitä levy pihalle. 

Niklas Lindeman: Hyvää kuuluu! Julkaistiin debyyttialbumi reilu pari viikkoa sitten, ja on ollut kiva seurata minkälaista palautetta siitä on tullut. Keikoille ois päästävä.

Julkaisitte debyyttialbuminne ”Ashes on the Ground” 8. huhtikuuta Out of Line Musicin kautta, joten näin aluksi onnittelut albumin julkaisusta. Millaista palautetta albumi on tähän mennessä saanut?

Elias Suhonen: Suuret kiitokset! Palaute on ollut hyvin positiivista, muutamat arvostelut olen nähnyt, ja niissä on kehuttu esimerkiksi sitä, kuinka kypsän levyn olemme saaneet aikaan nuoresta iästämme huolimatta, ja myöskin huomioiden sen, että kyseessä tosiaan on yhtyeemme debyytti. Ihmisten soittolistoja katsoneena on myös mukava nähdä, että monet biiseistämme ovat osa ihmisten arkea. Se jos mikä totta kai tuntuu mukavalta. 

Niklas Lindeman: Kiitos! Palaute on ollut kyllä pääsääntöisesti hyvää. Kehuja on kuultu, ja uusia kuuntelijoita tulee koko ajan lisää.

Tuore albumi on tosiaan bändille uran ensimmäinen. Yllättikö tuo teidät, kuinka työlästä albumin tekeminen kokonaisuudessaan oli, ja kuinka tärkeä asia se oli bändille, että saatiin kokonaisen albumin verran musiikkia julkaistua esimerkiksi vaikkapa kahden EP:n sijaan?

Elias Suhonen: Itse biisien teko ei mielestäni ollut missään vaiheessa vaikeaa tai työlästä, monet niistä syntyivät melko nopeasti ja vaivattomasti jo demovaiheessa. Levyllä on myös mukana vanhempia biisejä vuosilta 2016-2018, ja sitten uudempia, joita tehtiin vuosina 2019-2020. On ilmeisesti melko yleistä bändeille, että debyytti sisältää melko vanhojakin biisejä, sillä bändit yleensä hakevat soundiaan muutamia vuosia ennen kokopitkien tekoa. Siksi meilläkin on ns. vanhoista biiseistä levyllä mukana ne parhaimmat, joita on jäänyt settilistaan. Osa uudemmista biiseistä tehtiin myös demoina levy-yhtiöllemme Out of Linelle, minkä johdosta lopulta saimmekin solmittua diilin. Eli käytännössä levyllä on muutamia vanhempia biisejä, joiden kylkeen teimme tuoreita biisejä yhtiömme toiveesta. Itse melko kasarirock-miehenä koen, että levyt, eli albumit, on se juttu. Kokopitkä albumi edustaa bändiämme ja yleisesti bändin tiettyä kautta paremmin kuin yksittäiset sinkut tai EP-julkaisut. On mielestäni myös helpompi lähteä työstämään uutta matskua, kun voi aloittaa kokopitkän jälkeen ns. alusta. 

Niklas Lindeman: Onhan se siistiä päästä tekemään kokopitkää, ja tässä vaiheessa se oli varmasti järkevin ratkaisu levydiilin myötä. Täytyy sanoa, että itse olin orientoitunut siihen, että hommaa tulee olemaan paljon, joten ei sikäli yllättänyt ainakaan kovin paljoa. Toki prosessista oppi ihan hitosti, ja nyt sitä tietääkin, miltä kokonaisen levyn tekeminen tuntuu.

Miten te itse näette kokopitkän albumin merkityksen nykypäivänä? Koetteko, että on yhä tärkeää julkaista isoja kokonaisuuksia, vai pitäisikö sen sijaan bändien nykyajan trendien mukaan julkaista yksittäisiä kappaleita ja pienempiä kolmen-neljän biisin mittaisia EP:itä?

Elias Suhonen: Hieman itse jo edellisessä vastauksessa sivusin aihetta, ja olen itse albumien puolella. Tähän vastapainona preferoin myös nykyajan sinkkukulttuuria. Ennen mielestäni bändit julkaisivat vain muutaman sinkun siksi, että levy ostettaisiin ja sieltä kuunnellaan loput. Nykyään julkaistaan sinkkuja sen takia, että loppualbumi saisi lisää kuunteluita. Henkilökohtaisesti koen “waterfall”-tyyppisen julkaisutyylin nykyaikaisena ja hyvänä. Suurempi määrä sinkkuja auttaa myös esittelemään levyn sisältöä laajemmin, mikäli levyllä on esimerkiksi monenlaisia kappaleita hitaista nopeisiin, raskaista herkempiin. Näin jokaisesta osa-alueesta voi pudottaa yhden sinkun, ja näin kuuntelijalla on jo ennen julkaisua laajempi kuva albumin sisällöstä. 

Niklas Lindeman: Riippuu ehkä pitkälti siitä, millaista musaa tekee ja minkälaiselle yleisölle. Toki tuntuu, että tänä päivänä porukka diggaa enemmän siitä, että artistit/bändit droppailee sinkkuja kokopitkän sijaan. Kyl mä ite tykkään kokonaisuuksista, joten liputan kyllä myös albumien puolesta. Mutta tääkin on sit ihan siitä kiinni, mistä tykkää, ja mitä haluaa tehdä.

Kun aloititte yhtyeen vuonna 2015, oli bändin suunnitelmissa soittaa kevyempää rock-musiikkia, mutta nyt debyyttialbumilla suuntaus on mennyt jo selkeästi metallisempaan ja raskaampaan ilmaisuun. Tapahtuiko tuo muutos teillä luonnollisesti, ja mistä yhtyeistä olette itse ammentaneet suurimpia musiikillisia vaikutteita?

Elias Suhonen: Muutos on tapahtunut vuosien varrella melko hitaasti ja näin ollen tietty luonnollisesti. Myös soundiimme vaikutti paljon tuottajamme/co-writerimme Teemu Liekkala. Biisejä tehdessä esituotannossa Teemu toi tiettyjä ysäriviboja grungesta metaliin, ja näin ollen soundi pikkuhiljaa muotoutui. Itse kuuntelen kitaramusiikkia melko laidasta laitaan, mutta juuret ovat juuri siellä 80-luvun hard rockissa. Nämä vaikutteet yhdistettynä grungeen ja moderniin metaliin edustavat aika hyvin sitä, mistä juuri debyytissämme on kyse. Albumin nimikkobiisi “Ashes on the Ground” oli ensimmäinen, jota teimme uudemmista biiseistä, ja kappaleena se myös antoi suunnan muun levyn soundille. Muistan sanoneeni vitsillä Teemulle ja laulajallemme Niklakselle biisin valmistuttua, että nyt teimme biisin, joka tappoi kaikki lempparibändini. Näin kappale valikoitui myös kantamaan debyyttimme nimeä. 

Niklas Lindeman: On se tapahtunut luonnollisesti ihan senkin valossa, että on kasvanut aikuiseksi tässä välissä, ja oma musiikkimaku on muokkautunut vuosien varrella todella paljon. En koe, että oltais missään vaiheessa mitenkään päätetty, että nyt tehdään tällaista musaa, vaan ollaan aina duunattu sitä, mikä meistä kuulostaa hyvältä. Mä otan itse vaikutteita monestakin eri genrestä ihan tiedostamattakin. Jos nyt yhtyeitä alkaa miettimään, niin aika paljon vaikutteita tulee mm. HIMiltä

Koetteko, että löysitte ”Ashes on the Ground” -albumilla oman tyylinne vai hakeeko se vielä lopullista muotoaan?

Elias Suhonen: Uskoisin, että tyylimme ns. raamit ovat valmiit. Se, mitä niiden sisälle tehdään tulevaisuudessa, voi olla jotain erilaista tai samanlaista, mutta on tietty helpompi myös ideoida, kun resepti on kirjoitettu. Levyllä kuulee raskasta riffiä blendattuna popahtaviin kertseihin, ja nuo ovat juuri mielestäni ne meidän “raamit”. Niiden pohjalta on myös mukava jatkaa, sillä noita asioita voi myös soveltaa monella tapaa.

Niklas Lindeman: Tällä levyllä osa biiseistä on tehty jo vuosia sitten, eikä tuoreimpiakaan niistä ole tehty ihan hiljattain. Koen, että tolla levyllä on meidän pohjasoundi ja siitä kuulee Face the Legacyn, mutta tiedän, että tullaan varmasti vielä kokeilemaan erilaisia juttuja. Ollaanhan me jo tässäkin vaiheessa kehitytty ihan hulluna biisinkirjoittajina. Seuraava levy tulee olemaan sairaan kova!

Kirjoititte albuminne varmasti ainakin osittain tänä varsin poikkeuksellisena aikana maailmassa. Koetteko, että tämä aika heijastuu jotenkin läpi kappaleista?

Elias Suhonen: Itse korona- tai ns. karanteeniaika ei mielestäni ole kovinkaan paljoa vaikuttanut levyn soundiin. Toki haluamme levyllämme puhua oikeista asioista, kuten ilmastosta sekä huonosta johtajuudesta. Ajoituksemme sattuivat olemaan kohdillaan, sillä ensimmäinen sinkkumme “Ashes on the Ground” julkaistiin viime heinäkuussa 2021 juuri samalla viikolla, kun maailmalla oli historiallisen kuuma jakso, ja metsäpalot aiheuttivat tuhoa Amerikassa ja Australiassa. Seuraava sinkkumme “Hear Us Out” taas osui samalle viikolle lokakuussa 2021, kun hallitus pisti pahimmin kampoihin musiikki- ja tapahtuma-alalle. 

Niklas Lindeman: Joo, jotkut biisit tuli kirjoitettua kyseisen ajan vallitessa. Onhan noissa teksteissä tulkinnanvaraa, ja kyllä sieltä saa poimittua kohtia, jotka voidaan liittää tämän tilanteen synnyttämään turhautumiseen.

Mistä ”Ashes on the Ground” -albumin kappaleet oikein kertovat? Onko albumilla olemassa jotain yhtenäistä teemaa vai ovatko kaikki kappaleet lyriikoiden osalta itsenäisiä kappaleita? Mistä olette ammentaneet ideoita lyriikoihin?

Elias Suhonen: Päällisin puolin kappaleiden sanoja on työstänyt laulajamme Niklas, mutta muutamiin sanoittamiini kappaleisiin sisältyy kokemuksia omasta elämästäni. Esimerkiksi kappale “United as One” lähti ideastani tehdä yksinkertainen “bilebiisi”. Halusin biisiin yksinkertaisesti hyvää ja positiivista menoa, jonka tahtiin nyökkäillä, eikä miettiä liian vakavia asioita. Kappale “Hear Us Out” kertoo huonosta johtajuudesta. Olen huomannut, kuinka johtajuus tuo ihmisestä ulos joko parhaan tai pahimman. Näin huono johtajuus vaikuttaa yksilöön tai tiettyyn yhteisöön negatiivisesti. Kappale on siis pienimuotoinen vihanpuristus huonoa johtajuutta kohtaan. 

Niklas Lindeman: Kyllä toi kokonaisuutena on sellainen, että tietyllä tapaa niitä voi liittää toisiinsa. Teksteissä käsitellään aika vaikeitakin asioita, mutta on siellä myös valopilkkuja esim. vahvuudesta. Niin kuin edellä mainitsin, tulkinnanvaraa niissä on paljonkin.

Musta ”Ashes on the Ground” on aivan nappi nimi tälle albumille, koska se kiteyttää aika hyvin kaikkien biisien teemat.

Tänä kesänä tuntuu olevan lähes ennätyksellinen määrä erilaisia festareita. Onko olemassa joitain tiettyjä bändejä, joita on teillä tarkoituksena käydä yleisössä katsomassa?

Elias Suhonen: Itselleni mielenkiintoisimmat ovat melko laidasta laitaan. Ilosaarirockissa kiinnostaisi nähdä itse “Rock n’ Roll Star” Liam Gallagher. Oasiksen musa oli itselläni suuressa kulutuksessa ennen ja varsinkin koronakaranteenien aikana. Liam on myös viimeisin oikea Rock-tähti. Toinen mielenkiintoinen artisti olisi Post Malone Weekendeillä. Post tuo mielestäni loistavasti eri elementit yhteen musiikissaan, ja hänen melodiansa ovat uskomattomia. Albumi ”Hollywood’s Bleeding” taisi olla kuunnelluin levyni Spotify Rewindin mukaan vuonna 2021. 

Niklas Lindeman: Näillä näkymin ei oo kyllä suunnitelmissa käydä missään, mutta eihän sitä vielä tiedä!

Mikä on teidän omasta mielestänne paras festivaali Suomessa?

Elias Suhonen: Olen itse vielä suhteellisen kokematon festarikävijä. Olen tähän mennessä käynyt festivaaleilla vain esiintymässä, ja kyseiset ovat olleet pienempiä verrattuna etulinjan isoimpiin festareihin. Tuska kerää vuosi toisensa jälkeen kehuja, joten ehkä juuri Tuskan voisin valita parhaaksi festariksi viemään “festarineitsyyden”.

Niklas Lindeman: Täytyy myöntää, että en oo tähän päiväänkään mennessä käynyt sellasilla ”kunnon” festareilla, joten kokemuspohjalta ainakin hankala sanoa. Kaikkihan ne ois tietty kiva kokea.

Jos te saisitte itse järjestää kolmen päivän mittaisen festivaalin ja valita jokaiselle päivälle pääesiintyjän, niin keitä ottaisitte soittamaan ja miksi?

Elias Suhonen: Ensimmäisenä valitsisin tottakai all time -lempiyhtyeeni Guns N’ Rosesin. Yhtye oli se, jonka levy “Appetite for Destruction” sai meikäläisellä tukan kasvamaan ja aloitti kiinnostuksen rokkihommiin. Bändi on muutenkin tikissä nykyään ja yksinkertaisesti jopa maailman paras rokkibändi. 

Toiselle päivälle olisi pakko ottaa suomalaista edustusta, joten valitsen HIMin. HIM on itselleni se tärkein suomalainen yhtye. Muistan myös soittaneeni joitakin levymme demoja bändimme “isälle” Trio Niskalaukaus -rumpali Seppo Pohjolaiselle. Seppo sanoi kuuntelun jälkeen, että kuulee musassamme hiukan HIMiä. En niihin aikoihin vielä ollut tutustunut hittejä syvemmin bändiin, mutta kommentin jälkeen päätin luukuttaa muutamat levyt läpi, ja äkkiä yhtyeestä tulikin yksi lemppareista tähän päivään asti.

Kolmas päivä olisi täydellinen lopettaa Knebworth-tyylillä Oasiksen reunion-keikkana. Näin festareilla olisi myös laidasta laitaan kitararockia, ja onko parempaa kappaletta lopettaa täydellisiä festareita kuin “Champagne Supernova”? Mielestäni ei. 

Niklas Lindeman: Haha, paha kysymys. Varmaan ottaisin vaan sellasia, mitä nyt on tullut kuunneltua paljon, kuten Architects, Ghost ja HIM

Kiitoksia paljon ajastanne ja vielä kertaalleen onnittelut debyytin julkaisusta. Haluatteko vielä lopuksi sanoa jotain viimeisiä sanoja Kaaoszinen lukijoille?

Elias Suhonen: Kiitokset ensinnäkin Kaaoszinelle mahdollisuudesta haastatteluun! Haluaisin tottakai sanoa sellaiset perusasiat, kuten “tutustukaa levyymme” ja “tulkaa keikoille, kun niitä julkistamme”. Mutta tottakai näiden parin vuoden jälkeen on hyvä sanoa myös, että on aika nauttia keikoista ja hyvästä musasta. Ehkä meistä jokainen on ansainnut sen yhden juoman, alkoholillisen tai holittoman, jonka nautiskella hyvässä seurassa tai hyvän musan kera.

Niklas Lindeman: Paljon kiitoksia! Terveiset kaikille meidän kuuntelijoille, faneille ja läheisille. Kiitos, kun ootte kuunnelleet ja tukeneet meitä! Käykää tsekkaa meidän musaa! 

https://www.facebook.com/facethelegacy