Haastattelussa MEW – juttua menneisyydestä, tulevaisuudesta ja tästä päivästä
Mew perustettiin vuonna 1995 Hellerupissa, Tanskassa. Bändiin kuuluvat Jonas Bjerre (laulu, kitara), Johan Wohlert (basso) ja Silas Utke Graae Jørgensen (rummut). Bändiä perustamassa ollut Bo Madsen (kitara) jätti yhtyeen vuonna 2015. Bändi juhlistaa parhaillaan vuonna 2003 julkaistua kolmatta, ”Frengers”-nimistä albumiaan keikkailemalla ja soittamalla 15 vuotta täyttäneen levyn kokonaisuudessaan. Bändi nähtiin heinäkuussa Tammerfesteillä (Tammerfestin päätöspäivän taivaallisen kaunis Mew). Juhlavuoden juhlinta jatkuu elokuun lopussa Kööpenhaminassa, minkä jälkeen bändi suuntaa Meksikoon, Amerikkaan, Englantiin ja marraskuun lopussa kolmelle keikalle Japaniin.
Tuo heinäkuinen päivä oli kaikin puolin hyvin erikoinen. Aurinko porotti aamusta alkaen mittarin lähennellessä 30 lämpöastetta. Kävellessäni kohti Hotelli Ilvestä hiki valui noroina selkää pitkin. Jatkaessani tunnin päästä matkaa satoi kaatamalla, maahan asti. Tuohon tuntiin oli mahtunut rupattelua Jonaksen ja Johanin kanssa. Keskustelun teemaksi muotoutui ”tämä päivä, menneisyys ja tulevaisuus”. Jännitti niin pirusti. Aloitin yhteisen tuokion tiedustelemalla hauskoja muistoja bändin uran varrelta:
Jonas: Ei (naurua). Kyllä, mitenkäs se, kun riipuin ilmassa kesken keikan?
Johan: Mietin juuri samaa!
Jonas: Meillä oli ennen paljon teatraalisia ideoita, ja jotkin ideat vain tuntuivat paremmilta mielessä kuin toteutettuina. Meillä oli siis idea, että keikan viimeisen biisin aikana kitaraa soittaessani lähtisin leijumaan keikkapaikan kattoa kohti. Kiertuemanagerimme teki kaikkensa, että tuo hullu idea näkisi päivänvalon. Minulle tehtiin sellaiset kaapelivaljaat, jotka osoittautuivat todellisuudessa tosi kömpelöiksi, ja meidän piti piilottaa ne jotenkin yleisöltä. Olimme sopineet valomiehen kanssa, että sovitun merkin nähtyään hän sammuttaa kaikki valot, jolloin apumiehet tulisivat pukemaan valjaat päälleni. Se nyt ei onnistunut ollenkaan; haarniskassa oli iso purje ja näytti siltä, että olisin kasvanut pituutta. Mutta pahinta asiassa oli se, ettei se valomies sammuttanut valoja. Joten kaikki näkivät, mitä lavalla tapahtui (naurua). Se ei vain toiminut, niin kuin alun perin ajattelimme.
Johan: Mutta se on hyvä esimerkki siitä, että olimme jo nuorina todella kunnianhimoisia. Ja totta kai ajattelimme, että se oli mahtavin juttu ikinä. “Jes! Pistetään Jonas lentämään!” Nykyään Katy Perryt ja muut tekevät vastaavanlaisia juttuja… Hauskaa, että mainitsit asian, koska ajattelin juuri samaa. Se oli kyllä yksi niistä asioista, joista puhuimme keikan jälkeen, ettei se ehkä ollutkaan niin hyvä idea…
Mainos päättyy
Moiset valjastemput lienevät tätä päivää: artistit nousevat katsomon päälle, rumpali pyörii vinhaa vauhtia ilmassa lyöden samalla tahtia… Jäin miettimään tuota iltaa, löytyisiköhän siitä video YouTubesta?
Musiikkibisnes on tänä päivänä murroksessa. Levymyynti on jo lähes marginaalista. Mammutit tekevät maailmankiertueita vuodesta toiseen. Aina silloin tällöin saa lukea myös musiikkibisneksen kääntöpuolesta; siitä, miten joku tyhjää kassan, vouti vaatii omiaan… Seuraavaksi tiedustelin, ovatko Jonas ja Johan joutuneet oppimaan asioita kantapään kautta?
Johan: Olemme olleet sen verran onnekkaita, ettei meitä ole huijattu tai ryöstetty kenenkään toimesta.
Jonas: Minun kotoa varastettiin erinäisiä tavaroita joskus…
Mainos päättyy
Johan: Nojoo, vakuutukset kannattaa olla kunnossa. Mutta luulen, että olemme olleet suhteellisen onnekkaita: meiltä ei ole kukaan kavaltanut rahoja tai mitään semmoista. Kaikenlaista oppii, bändissä oleminen on kuin pyörittäisi pientä yritystä. Pieniä virheitä tulee tehtyä, ja toivottavasti niistä oppii. Loppujen lopuksi itsensä oppii ympäröimään ihmisillä, jotka pystyvät tarvittaessa auttamaan ja ohjaamaan oikeaan suuntaan. En kuitenkaan usko, että mikään yksittäinen asia olisi mennyt todella huonosti.
Joten mikään ei varsinaisesti kaduta?
Johan: Ei oikeastaan. Ei mitkään suuremmat asiat.
Jonas: Kävimme välillä läpi hankalampia aikoja, mutta luulen, että kaikki käyvät. Niistä oppii paljon. Elämä on yhtä oppimista.
Milloin olette olleet todella ylpeitä itsestänne?
Jonas: Luulen, että silloin, kun olemme nauhoittaneet biisejä, jotka kuulostavat juuri siltä, kuin on tarkoitettukin. Ja kun olemme saaneet ideoita, jotka ovat tehneet bändistä sellaisen kuin se on. Olin todella otettu, ”ylpeys” on vähän outo sana, mutta tunsin todella saavuttaneemme jotain, kun julkaisimme “Frengersin” ja kiersimme ympäri maailmaa. Meidät sainattiin englantilaiseen levy-yhtiöön ja palatessamme kotiin Tanskaan esiintymään Roskilde-festivaaleille huomasimme, miten isoksi bändimme oli kasvanut. Tanska on kuitenkin pieni maa, ja meillä on hieman periytyvää itsensä epäilyä, etenkin kun naapurissa on esimerkiksi Ruotsi, joka on täynnä loistavia bändejä. Kun tanskalaiset näkevät, miten hyvin tanskalainen bändi pärjää maailmalla, on aihetta olla ylpeä. Se oli hieno hetki.
Vähän niin kuin meillä Suomessa, kun Lordi, meidän oma monsteriyhtyeemme, veti “Hard Rock Hallelujahin” Euroviisuissa. Kun se näytettiin tv:stä, ajattelivat monet: ”Hei tuo on meidän!” Mitään vastaavaa ei ole sitten sen jälkeen tainnut ollakaan…
Johan: Teillä on paljon menestyneitä bändejä myös.
Mainos päättyy
Se on myös totta… Seuraavaksi siirrytään nykypäivään. Missä Mew on nyt?
Johan: Olemme olleet tosi kiireisiä viimeiset neljä, viisi vuotta. Teimme kaksi levyä ja kaksi maailmankiertuetta tuona aikana, mikä on meille vähän epätavallista. Yleensä levyjen välissä on neljästä viiteen vuotta. Tänä vuonna oli liian aikaista miettiä uutta levyä, kun juuri viime vuonna päätimme ”Visualsin” kiertueen, mikä itse asiassa päättyi Helsinkiin. Ajattelimme, että “Frengers” täyttää 15 vuotta, ja jos sitä halutaan jotenkin juhlistaa, nyt on se hetki. Koska emme halunneet tehdä uutta levyä, voisimme tehdä muutamia valikoituja keikkoja ja pitää hauskaa. Se tuntui tavallaan parhaalta idealta, kun ei tarvitse työstää uutta materiaalia vaan voi pitää hauskaa ja on kuitenkin jotakin annettavaa faneille. Emme ole koskaan ennen tehneet tällaista ”soitetaan koko levy” -tyyppistä juttua, mutta tämä on ollut melko tunteellista ja hauskaa. Kyseessä on kuitenkin albumi, johon ihmiset ovat ikään kuin kasvaneet. Moni kuuntelijamme on löytänyt meidät tuon levyn kautta. Tänä vuonna aikataulu on ollut paljon kevyempi ja on ollut mukava matkustaa eri maihin ja soittaa hyvää musiikkia
Entä tulevaisuus, mihin Mew on matkalla?
Jonas: Tällä hetkellä on vähän niin kuin tyhjä sivu edessä. Luulen, että mennään tämä vuosi nyt ensin ja katsotaan sitten, mikä on fiilis. Tehdään varmasti uusi levy jossakin vaiheessa, mutta täytyy vielä miettiä, miltä se tulee sitten kuulostamaan. Emme halua tehdä samaa albumia kahdesti ja luulenkin, että suurin luovuuden pelko on jäädä tekemään samaa. Täytyy edetä hitaasti ja miettiä, mitä haluamme tehdä.
Missä näette itsenne 20 vuoden päästä?
Johan: Kuolleena (Naurua.)
Eikä! Minä en ainakaan näe itseäni kuolleena 20 vuoden päästä. En välillä tunne itseäni edes aikuiseksi. Tuntuu, että aikuistuttuaan ihmiset muuttuvat jotenkin liian vakaviksi ja tylsiksi.
Jonas: Joo, minun on hankalaa mieltää itseäni aikuiseksi. Olen muusikko ja on jotenkin naurettavaa tienata elanto olemalla luova… tavallaan kuin leikkisi Legoilla. Se ei oikein tunnu työltä.
Johan: Joskus se on upeaa ja joskus rasittavaa. Tuntuu, että ’’Paskat, milloin tässä kasvaa isoksi?”
Jonas: Sinulla on sentään ajokortti.
Johan: Niin on, ja se merkitsee itse asiassa paljon. On kuitenkin tavallaan siunaus, kun tässä vaiheessa alkaa miettiä ja ajatella, olenko onnellinen, missä olen ja mitä tekemässä. Joka kerta, kun mietin sitä, tulen siihen lopputulokseen, ettei tämä ole ehkä aikuismaisinta mitä voin tehdä, mutta olenpa todella etuoikeutetussa asemassa! Hauskaa ja hullua, että saan soittaa musiikkia sellaisten jätkien kanssa, jotka olen tuntenut lapsesta asti. Harva ihminen pystyy valitsemaan tällaisen polun elämässään. On mennyt 20 vuotta ja kaikki riippuu pitkälti siitä, miten elämä on kehittynyt; miten olemme tätä uraa ohjanneet.
Jonas: Ehkä 20 vuoden päästä tuntuu siltä, että tehdään vuoden mittainen kiertue jokaiselle levylle…
Johan: Todennäköisesti ei. Varmaan tehtäisiin niin kuin nytkin, lennettäisiin muutaman viikon välein jonnekin tekemään jotain…
Yksityiskoneella?
Johan: Just… Uskon, että pidämme kiinni siitä, mitä rakastamme tehdä. On fiksua jatkaa sen tekemistä, mitä rakastaa. Jossain vaiheessa sitä vain tekee asiat eri tavalla, koska esimerkiksi parikymppisellä tyypillä on enemmän energiaa kuin viisikymppisellä.Tai mistä minä tiedän, mutta yleisesti ottaen…
Viimeinen kysymys. Jos olisit virvoke tai drinkki, mikä olisit?
Jonas: Molempien puolesta sanoisin kevyt cola. (Naurua)
Tylsää! Eihän tuo ole rock n’ rollia.
Johan: Ei olekaan, mutta se on rehellinen vastaus.
Jonas: Itse olisin Negroni, koska se on lempidrinkkini.
Johan: Okei, jos valitaan drinkki, niin minulla on tällainen: Camparia, johon lisätään Tonicia ja appelsiinimehua.
Jonas: Eikös se ole Negroni?
Johan: Se ei ole niin vahva.
Keskustelu jatkuu suomalaisista bändeistä. Räpsäistään myös virallinen fanikuva. Toivotan Mewille uusia upeita muistoja, yllin kyllin Negroneja ja lapsenomaista uteliaisuutta kokeilla ja uskaltaa tehdä asioita uudella tavalla.
Käännös: Esa Kotoaro