Häijyä sludgea ja jumalatonta energiaa – Mantar On The Rocksissa

Mantar

Saksalainen voimaduo Mantar on villinnyt Tuskassa pariin otteeseen ja saapui nyt omalle klubikeikalleen Helsingin On The Rocksiin. Olosuhteet olivat yhtyeelle otolliset, sillä hengästyttävä ja häijy sludge sai uudet mittasuhteet enemmän tai vähemmän täydellä klubilla. Häijyä oli myös se, että miesten WC:ssä ei ollut saippuaa tai käsidesiä.

Goatburner

Ennen Mantaria oli vuorossa niin ikään kahden miehen muodostama Goatburner, joka julkaisi syyskuussa ”Extreme Conditions” -nimisen esikoislevynsä. Yhtye on sinänsä tuore, mutta äärimmäinen musiikki ei ole kummallekaan bändin jäsenelle uusi aluevaltaus. Laulaja-kitaristi Kaos tunnetaan nimittäin parhaiten Rotten Soundin laulajana, ja Spiderin rumputyöskentelyä on kuultu muun muassa Ratfacessa ja Skulmagotissa. Esiintyminen olikin varsin varmaa ja mukaan mahtui myös itseironiaa. Keikan varsinainen lupaus ja ongelma piilevät itse musiikissa, jota voisi kuvailla sludgen ja vanhan koulun death metalin hybridiksi. Ensimmäiset ja viimeiset kappaleet kantoivat sellaista voimaa, että mannerlaatat halkeavat. Niiden välissä todistettiin sen sijaan vetoja, joiden intensiteetti ja sävellystyö eivät mitenkään pärjänneet parhaalle materiaalille. Sääli sinänsä, sillä vahvimmat kappaleet tukivat erinomaisesti äärimmäisissä sääilmiöissä ja maailman palamisessa liikkuvaa teemaa. Hudeistaan huolimatta Goatburnerin keikka jäi lopulta positiivisen puolelle.

Mantar

Saksalainen Mantar antaa itsestään maanläheisen kuvan, mutta viimeiset vuodet on menty melkoisella vauhdilla. Viimeisen viiden vuoden aikana yhtye on julkaissut kolme täyspitkää albumia, solminut sopimuksen Nuclear Blast Recordsin kanssa ja heittänyt lukuisia keikkoja muun muassa Tuskan, Bloodstockin ja Wackenin lavoilla. Nyt Mantar palasi Suomeen viime vuonna ilmestyneen ”The Modern Art of Setting Ablaze” -albumin tiimoilta ja näytti, mihin se pystyy omalla klubikeikallaan. Omia klubikeikkoja on odoteltu laulaja-kitaristi Hanno Klänhardtin mukaan viitisen vuotta, ja se näkyi ainoastaan hyvällä tavalla. Yhtye oli nimittäin nälkäinen kuin mikä. Menestys ei ole tehnyt lainkaan hallaa Mantarin maanläheisyydelle, vaan alkukantainen voima oli tänäkin iltana avainasemassa. Paidaton ja hikinen kaksikko komensi tuhoavaa voimaa kuin mitkäkin tuomiopäivän luolamiehet. 

Mantar on perinteisesti karsastanut lokerointia, mutta käytännössä yhtye liikkuu jossain sludgen ja black metalin välimaastossa. Doom-vaikutteinen musiikki on luonnostaan raskasta, mutta vähintään yhtä tärkeää on vimmattu punk-asenne. Mantarin musiikki ja esiintyminen ovat intensiivistä seurattavaa juuri sen jumalattoman energisyyden vuoksi. Likimain jokainen riffi, rummun isku ja ele iskee kuin tuhannen voltin salama. Hanno Klänhardt on kertonut, että yhtyettä ei kiinnosta soittotaidolla ylpeily, vaan se tekee mieluummin musiikkia omien rajallisten taitojensa mukaan. Se on ainoastaan hyvä asia, sillä kaikki kuulostaa vaikutteista riippumatta Mantarilta itseltään. Samalla korostuu edellä mainittu alkukantaisuus. En voi olla vertaamatta Mantaria Motörheadin räkäisyyteen – tietysti ilmiselvänä kehuna. Kappaleissa on silti kiitettävästi vaihtelua. Uusimmalta albumilta poimittu ”Teeth of the Sea” edusti keikan rokkaavampaa antia, kun taas pahaenteisempi ”Era Borealis” sai ihokarvat pystyyn vihaisella kertosäkeellään. Lopussa kuultu painostava tunnelmointi toimi aivan yhtä hyvin.

Mantar

Mantarin keikka oli jälleen upea muttei aivan täydellinen. Ensimmäinen, vuonna 2014 ilmestynyt ”Death by Burning” -albumi osoitti lupaavia merkkejä, mutta leijonanosa kappaleista on tasapaksuja ja laihan kuuloisia uudempaan materiaaliin verrattuna. Valitettavasti sellaisia vetoja todistettiin muutama myös On The Rocksissa. Toisaalta albumin selkeä kohokohta ”Astral Kannibal” toimi livenä vielä paremmin ja toi hyvää tasapainoa vähemmän aggressiivisena kappaleena. Keikan aloittanut ”Age of the Absurd” on mielestäni yksi Mantarin parhaista kappaleista, mutta tunnistin sen vasta kertosäkeen kohdalla. Syypäänä tuntui olevan puuroutunut miksaus, joka vaipui keikan edetessä onneksi taka-alalle. Lienee huomion arvoista, että koko ”The Modern Art of Setting Ablaze” -albumi on äänimaailmaltaan vähemmän tiukka ja dynaaminen kuin edeltäjänsä ”Ode to the Flame.” Nämä ovat lopulta pieniä valittamisen aiheita, sillä Mantar oli uskomattomassa vedossa. Kaikesta päätellen yhtyeen nousukiito tulee sen kuin jatkumaan.

Kuvat: Niko Sihvonen

Kommentoi julkaisua