Häiriköt palaa levylautasille uudella tuplasinkulla – pitkäsoitto ulkona marraskuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 25.9.2020

Suomalaisen ramopunkin legendaarisimpiin nimiin lukeutuva Häiriköt päättää viiden vuoden levytystauon ja palaa kuuluvuustaajuuksille perjantaina 25.9. julkaistavalla tuplasinglellä ”Amerikan Idiootti / Venäläinen ruletti”.

Vuodesta 1988 tiukasti Ramonesin hengessä tulittanut helsinkiläistrio ei yritä keksiä uutukaisellaan pyörää uudestaan, vaan levyn molemmat raidat nojaavat entuudestaan tuttuihin elementteihin. Rumpali Maukka Maunulan kasibiitti on edelleen Suomen tiukin, ja Erkko Häirikön synkkien kappaleiden maailmankuva on yhtä musta kuin aina ennenkin, eikä toivoa paremmasta huomisesta juuri anneta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn avausbiisi ”Amerikan idiootti” lähettää terveisiä Yhdysvaltain presidentille, ja on jopa poikkeuksellisen kantaaottava ja ajankohtainen kappale Häiriköiden tuotannossa.

“Kuvaa jotenkin hienosti tätä aikaa, että maailman tärkeintä duunia hoitaa narsistinen sekopää, joka on useimmiten täysin pihalla kaikesta. Kyseisessä hommassa pystyy helposti tekemään aika isoa vahinkoa koko ihmiskunnalle.”, toteaa Erkko Häirikkö.

Kakkosraita ”Venäläinen ruletti” on ensipuraisu yhtyeen 27.11. julkaistavalta uutuusalbumilta ”Sama tuli”, joka on järjestyksessään yhtyeen kuudes pitkäsoitto. Häiriköiden edellinen levy ”Helsinki” näki päivänvalon vuonna 2015.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Elämässä on pohjimmiltaan kyse tuurista. Siitä minkälaiset vanhemmat ja elinympäristön sattuu itselleen saamaan. Kontulalaisen narkkiperheen skidillä on aika paljon huonommat mahdollisuudet elämässään, kuin westendiläisen juristiperheen skidillä.”, jatkaa Erkko Häirikkö.

Kappaleet ovat saatavilla Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa. Levy julkaistaan myös seiskatuumaisena vinyylinä 9.10. ja on sen jälkeen myynnissä hyvin varustelluissa levykaupoissa kautta maan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat