Haloo Helsinki! julkaisi legendaarisella Berliinin Hansa-studiolla äänitetyn kuudennen albuminsa ”Hulluuden Highway” 10.3. Odotukset albumin suhteen olivat jo ennakkoon kovat, mutta en joutunut pettymään, päinvastoin.

Yksi koko yhtyeen ja varsinkin tämän albumin ydin ovat sanoitukset. Ellin kirjoittamat tekstit eivät ole yksinkertaisia, vaan niissä on paljon painavaa asiaa ja analysoitavaa pidemmäksi aikaa. Mielenkiinto musiikkiin pysyy yllä, kun vielä monen kuuntelukerran jälkeenkin kappaleista oivaltaa uusia asioita ja merkityksiä.

Tyylillisesti en kategorisoisi albumia enkä yhtyettä mihinkään yhteen tiettyyn genreen, sillä yhtyeellä on selkeä oma tyylinsä, eikä Suomessa ole toista samankaltaista. Albumilta löytyy monipuolisuudessaan tarttuvia tanssittavia pop-melodioita, rock -tyyppistä asennetta ja raivoa, rauhallisempaa balladityyliä sekä yksittäisiä elementtejä vielä kokonaan näiden tyylien ulkopuoleltakin.

Albumilta ei löydy yhtään niin sanottua hutia, ja lähes jokainen kappale sisältäisi mainitsemisen arvoisia asioita, mutta ”Kärpästen Herra” on noussut ykkössuosikikseni. Kappaleessa on rankka tarina, joka valitettavan monelle on täyttä totta mutta josta on kuitenkin selviydytty. Selviytyminen, kappaleesta käsittämättömän vaikuttavalla tavalla läpi tunkeva tunnelataus ja raivo välittävät voimaannuttavan vaikutuksen kuulijalle. Selviytyminen ja toivo ovatkin yleisesti ottaen albumista vahvimmin välittyvät teemat. ”Laula lujempaa (Show Must Go On)” on toinen esimerkki suosikkikappaleistani, joiden tunne välittyy erityisen vahvasti. Kyseinen kappale välittää tehokkaasti tarttuvaa onnellisuutta ja toivoa.

Yhtye on kehottanut kuuntelemaan albumia kokonaisuutena, ja itse olen ehdottomasti samoilla linjoilla. Kyseisen albumin kohdalla voidaan puhua albumin kaaresta ja kuuntelukokemuksesta, jonka ydinsanoma tuli esille jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Yhtye itse on kiteyttänyt koko levyn sanoman aika täydellisesti näin: ”Levy kertoo tärkeistä asioista: selviytymisestä, pelosta, rakkaudesta, kiusaamisesta ja asioiden tutkailemisesta ja kyseenalaistamisesta. Sitähän elämä on, kaikkea tätä. Jos elämässä on joku tarkoitus niin se, että yritetään olla mahdollisimman onnellisia muista ihmisistä ja pienistä asioista. Sen sijaan, että vihataan ja hukutaan turhautumiseen ja ahdistukseen. Muistutetaan toisiamme siitä mitä on rakkaus, mitä on hyvyys ja mitä on ihmisyys. Ollaan yhdessä ihminen! Se on koko jutun juoni!”

Oma ykköskriteerini arvioissa ei ole musiikin tekniset asiat (vaikka nekin tässä ovat kohdallaan), vaan se tunne, joka musiikista tulee. Tai ylipäätään se, välittyykö musiikista tunteita tai herätteleekö se jotain ajatuksia, ettei se ole vain yhdentekevää taustahälyä. Tästä levystä tunteet todellakin välittyivät. Kuuntelukokemus oli huima ja antoi paljon ajateltavaa. En vähään aikaan ole ollut mistään näin fiiliksissä. Minulle tämä todellakin kolahti ja kovaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Haluaisin olla myös kriittinen albumin suhteen, mutta en löydä tästä negatiivista sanottavaa enkä voi keksimällä keksiä valituksen aiheita. Tämä kannattaa ehdottomasti kuunnella, juurikin kokonaisuutena ja ajatuksen kanssa. Arvosana puhukoon jo puolestaan.

10/10

Kappalelista:
1. Hei haloo
2. Hulluuden Highway
3. Kärpästen herra
4. Rakas
5. Oh no let´s go
6. Halleluja
7. Tää rakkaus ei lopu koskaan
8. Saatanan zen
9. Terveisin mä
10. Laula lujempaa (show must go on)
11. Rakasta mua nyt
12. Yhdessä ihminen

kirjoittanut: Terhi Skippari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy