”Halusimme ’The Troops of Doomilla’ tuoda fanit takaisin rakastamansa 80-luvun metallin pariin”: haastattelussa Sepulturaa perustamassa ollut kitaristi Jairo ”Tormentor” Guedz

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.5.2022

Sepulturan alkuperäisen kitaristin Jairo ’Tormentor’ Guedzin luotsaama The Troops of Doom on saanut julkaistua debyyttialbuminsa ”Antichrist Reborn” Moonspell-vokalisti Fernando Ribeiron Alma Mater Recordsin kautta. Mukana yhtyeen kokoonpanossa ’Tormentorin’ rinnalla ovat basisti-vokalisti Alex Kafer, rumpali Alexandre Oliveira ja useille maailmanluokan metalliyhtyeille levynkansitaiteita siviilityönään taiteillut kitaristi Marcelo Vasco.

”Antichrist Reborn” on kuin onkin luonteva ja kokonaisuutena jopa piirun verran pidemmälle hiottu jatke yhtyeen ensituotoksille; ”The Rise of Heresy” (2020) ja ”The Absence of Light” (2021) EP:ille. Meininki on uhkaavaa, vaarallista ja alkukantaisen brutaalia. Celtic Frost, Kreator, Possessed ja varhainen Slayer eivät ole yhtyeen sinällään piinaavan murjonnan kaukaa haettuja tyylillisiä verrokkeja. Peter Tägtgrenin (Hypocrisy, Pain) ruuvaamat soundit ovat rapsakat, raskaat ja hyvin erotellut.

Kaaoszinen sisarlehti Chaoszine tavoitti hiljattain Zoomin välityksellä Jairo Guedzin kotoaan Belo Horisontesta Brasiliasta ja keskusteli The Troops of Doomin debyyttialbumista, Guedzin historiasta Sepulturan kanssa sekä The Troops of Doomin suunnitelmista tulevaisuuden osalta. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit tilata Chaoszinen YouTube-kanavan tästä ja Kaaoszinen oman suomenkielisen kanavan puolestaan tästä. Tilaamalla kanavat tuet samalla sivustomme toimintaa.

Voit kuunnella yhtyeen debyyttialbumin ”Antichrist Reborn” kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat