Hämeenlinnaan uusi tuhannen hengen keikkapaikka Painohalli – ohjelmistossa mm. Popeda, Haloo Helsinki, Blind Channel ja Turmion Kätilöt
Hämeenlinnaan avataan uusi keikkapaikka. Noin tuhannen hengen kapasiteetin Painohalli on venuen taustatoimijoiden pitkäaikainen unelma, jolle löytyivät sopivat tilat Hämeen Sanomien entisestä painohallista. Idean isä ja Painohalli Oy:n toinen pääomistaja on Torvinen Showtekniikan Sami Torvinen yhdessä teatterimaailman moniottelijan Otto Kanervan kanssa.
”Tapahtumatekniikka- ja AV-asennusyritykseni Torvinen Showtekniikka muutti Painohallin tiloihin koronan keskellä vuonna 2021. Jo silloin ajattelin, että kiinteistöhän olisi sijaintia myöten kuin luotu tapahtumapaikaksi. Tosin silloin keskellä pandemiaa ei tuollaisia asioita tarvinnut miettiä yhtään sen pidemmälle. Viime vuonna kävi selväksi, että tilat ovat Torvinen Showtekniikalle liian pienet, ja taas pitää muuttaa. Samaan aikaan rupesin tosissaan kartoittamaan, mitä kustantaisi, jos Painohallista tekisi tapahtumapaikan. Tilaa on, korkeutta on, ja jopa ilmanvaihto riittää vanhan painon jäljiltä tuhannelle hengelle ilman muutostöitä. Bonuksena Painohallin pihalla on melkoisen iso parkkipaikka, missä voi kesäisin toteuttaa kertaluokkaa isompia tapahtumia. Ei tarvinnut kauaa miettiä, lähdenkö tekemään tätä projektia vai en. Paikan nimikin oli itsestään selvä”, Sami Torvinen kommentoi.
Hämeenlinnassa asuu 65 000 asukasta, ja reilun puolen tunnin säteellä vielä noin 150 000 henkeä lisää. Silti Hämeenlinnasta on jo jonkin aikaa puuttunut isojen artistien mentävä keikkapaikka. Painohallin on tarkoitus vastata juuri tähän tarpeeseen, ja samalla tilaa voidaan skaalata myös pienemmäksi klubiksi – lavoja uuteen keikkapaikkaan tulee nimittäin kaksi.
Painohallin promoottori Olli ”Keikkaolli” Vartiainen kommentoi:
”Hämeenlinnan ja lähialueiden asukasmäärät sekä Painohallin skaalattavuus myös pienempiä keikkoja varten saivat minut tarttumaan haasteeseen toimittuani vuosien varrella keikkamyyjän työn lisäksi sekä Aulanko Areenan että Suistoklubin promoottorina. Henkilökohtaisena tavoitteenani on hankkia Painohalliin sellaista ohjelmaa, jolla saadaan mahdollisimman moni ihminen käymään talossa sen ensimmäisen kerran – toinen kerta onkin sitten aina helpompi.”
Painohallin työryhmään kuuluvat myös yrityksen toimitusjohtaja ja viihdetaiteilija Jussi Mikkola ja ravintolapäällikkö Enni Laukkanen. Painohalli sijaitsee suurista rock-konserteista tunnetun Kantolanpuiston vieressä osoitteessa Vanajantie 7. Loppuvuoden aikana hallissa esiintyvät muun muassa Stam1na, Turmion Kätilöt, Blind Channel ja Haloo Helsinki. Painohallin avajaisia vietetään perjantaina 15. marraskuuta, jolloin lavalle astuu Portion Boys, ja seuraavana iltana yleisöä viihdyttää koko kansan suosikki Popeda.
Painohallin loppuvuoden 2024 keikat:
15.11. Portion Boys
16.11. Popeda
22.11. The 69 Eyes
23.11. Korelon & Sliki + Senya (S/K18)
29.11. Klamydia
30.11. Stam1na
5.12. Steve’n’Seagulls
6.12. Erika Vikman
7.12. Irina + Jukka Poika
13.12. Neljä Ruusua
14.12. Turmion Kätilöt
20.12. Blind Channel (S/K18)
21.12. Haloo Helsinki