”Hänen kuninkaallinen visvaisuutensa” – arviossa Sadistic Forestin ”Morbid Majesties”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 11.9.2018

 

Suurimmaksi osaksi Oulun suunnalta ponnistava, vanhan liiton thrashin sekaisen, likaisen kuolonmetallin piiskaaja Sadistik Forest on palannut. Alkukesällä kolmannen pitkäsoittonsa julkaissut, pirullisen kovista ja asiaansa paneutuneista pelimanneista koostuva nelikko on nostanut profiiliaan vaivihkaa, levy levyltä. Uskaltanen väittää, että yhtyeen uutukainen nostaa sen yhdeksi tyylilajinsa kotimaisista kärkinimistä. Markus Makkosen jätettyä varsin menestyksekkään taipaleen jälkeen toisen yhtyeensä Hooded Menacen reilu vuosi takaperin, mies on pystynyt keskittymään pääbändinsä tekemisiin täysin palkein, ja se myös kuuluu lopputuloksessa. Lisäksi Huminoita -yhtyeessä psykedeelistä folkia soittavan kitaristi Matti Salon merkitys Sadistik Forestin kappaleiden soinnillisena rikastuttajana on noussut ”Morbid Majestiesilla” ilmeiseksi edistysaskeleeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Morbid Majesties” -albumia kuunnellessa läsnä on alituiseen uhkaavan painostava tunnelma, jota puolinopeat tai sitäkin hitaammat, paikoin jopa ilkeitä NWOBHM-tyyppisiä alavireriffejä lainailevat kappaleet pitävät tiukasti yllä. Tiiviin kahdeksan kappaleen joukosta edukseen erottuvat perinnetietoinen, mutta reippasti lekan lailla naamaan heilahtava albumin avaava nimikkobiisi. Astetta tätäkin paremmaksi pistää Sadistik Forestin tempoasteikolla hidas, mutta todella maukkaasti groovaava mosh-pala ”The Hour of Dread”, jonka C-osan käärmemäisestä bassokuviosta tippuu yhtyeen sovitustyölle erityinen plussapiste. Vokalisti-basisti Markus Makkosen levy levyltä enemmän moniulotteisuutta ja itsevarmuutta osakseen saanut vokalisointi ansaitsee myös erityismaininnan. Herran itseilmaisun keinona toimiva raaka ja oikein hyvin yhtyeen sointiin istuva huutolaulu on kiilannut reilusti lisää tilaa aiemmin yhtyeen albumeja dominoineelta, klassisemmalta, viemärimäiseltä örinätulkinnalta. Yhtyeen oivasta biisintekotaidosta kertoo myös pittiin takuulla liikettä pistävä, Entombedin kymmenisen vuotta takaperin esikuvilleen tekemälle kunnianosoitukselle hykerryttävästi viittaava ”Monsters of Death”. Perinnetietoisesti vuoroin Celtic Frostin ja Impaled Nazarenen avuilla murhaava ”Destructive Art” kuuluu myös albumin parhaimmistoon. Hieman Cynicilta ja NoMeansNo:lta tuttua, tempoilevaa rytmiikkaa tarjoileva ”The Maelstrom Opens” tarjoilee albumin progressiivisinta antia, joka sinällään tuo vivahteikkuutta suoraviivaisen brutaalisti tykittävän albumin soinnilliseen staattisuuteen ja lievään ennalta-arvattavuuteen. Albumin päättävä, päälle yhdeksän minuuttia kellottava, järkälemäinen ”Bones Of A Giant” sisältää mainioita riffejä ja osia, mutta on kappaleena varsin tilkkutäkkimäinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sadistik Forestin uutukainen ei yritäkään vakuutella tyylilajilleen tyypilliseen tapaan äärinopeuksissa takovilla blast beat -nopeuksilla pullistellen, vaan laaja-alaista dynamiikkaa hyödyntäen. Yhtye osaa vuoroin hidastella ja vuoroin tykittää keskitempoisella, brutaalilla, mielenkiintoa yllä pitävällä runttauksella. Sopivin väliajoin se osaa toki pöläyttää tomut kuulijan silmille säälimättömällä bläkkiksen sekaisella grindcore-vaihteellaan.  Tyylillä kokonaisuutta maustavat nopeammat rypistykset osoittavat, että rumpali Vesa Mutkalta löytyy pakista reilusti enemmän kuin mitä hän ”Morbid Majestiesilla” soittotaitojensa puolesta esittelee, ja se on arvostettavaa se. Kokonaisuudessaan yhtye tekee nöyrää ja poikkeuksellisen tyylitajuista käsityötä kappaleittensa ehdoilla. Yhtyeen yhteissoitto on taidokasta, mutta ei silti sliipatun kliinistä. Kappaleisiin inhimillisyyttä tuovat luonnolliset tempokiilailut, jotka elävöittävät myös osaltaan albumin soundia ja luovat kappaleista helpommin lähestyttäviä.

Sadistik Forestin soinnissa sulautuvat yhteen kansainvälisen (proto-)death metallin kuninkuusluokan vanhan liiton tekijöiden kädenjälki tuotuna tähän päivään. Kun sovitustyö hioutuu vielä aavistuksen ja sävellystyöhön tulee rutiinia, yhtyeeltä voi odottaa omalla sarallaan suuriakin. Vuonna 2010 perustettu nelikko on neljännen virallisen levyjulkaisunsa myötä kasvanut erääksi vakavimmin otettavaksi kotimaiseksi death metallin vientituotteksi – erittäin luomuksi sellaiseksi. Kaikki tämä on ilmeisen määrätietoisen tekemisen ja heittäytymisen tulosta. Toivottavasti Sadistik Forestin aikaansaannokset noteerataan ajan saatossa myös laajemmin Suomen rajojen ulkopuolella.

9-/10

Kappalelistaus:

1. Morbidly Majestic
2. Decades of Torment, Then Death
3. The Hour of Dread
4. Destructive Art
5. Zero Progress
6. Monsters of Death
7. The Maelstrom Opens
8. Bones of a Giant

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat