(c) Kalle Pyyhtinen

Hanging Garden ei kaihda uusien asioiden kokeilemista – haastattelussa yhtyeen yksi vokalisteista, Toni Hatakka

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.3.2022

Kotimainen pitkän linjan melodinen death metal -yhtye Hanging Garden julkaisi tammikuussa ”Neither Moth Nor Rust” -EP:n. Kaaoszine tavoitti yhtyeen vokalisti Toni Hatakan etäyhteyksiä pitkin ja tiedusteli yhtyeen kuulumiset. Samalla Hatakka taustoitti hieman Riikka Hatakan liittymistä yhtyeeseen, omaa YouTube-sivuprojektiaan sekä tulevan julkaisun teemaa.

Moro Toni! Mitä kuuluu?

Toni: No mulle kuuluu hyvää. Sovitin helmikuun aikana 14 biisiä kun se oli eräässä nettiyhteisössä haasteena. Julkaisin niitä omalla YouTube-kanavalla. Hanging Gardenin leirissä vastaavasti karsitaan 24 biisistä sopiva määrä, yhtä tai kahta julkaisua varten. Sitten alamme työstämään niitä lähemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miten paljon tuo sivuprojektisi tukee Hanging Gardenia?

Toni: Se on pitkälti itseni ja kavereiden viihdyttämistä varten. Olen tehnyt sinne monista ikivihreä pop-biiseistä metalliversioita. Se on itselleni hyvää treeniä, kun joudun ne itse säveltämään ja tuottamaan. Ei tarvitse miettiä mitään vaan voin toteuttaa hölmöt ideani. Siellä on nyt esimerkiksi Lady Gagasta sinfonista black metaliakin. Kanava löytyy YouTubesta Toni Hatakka -nimellä (alla linkki).

https://www.youtube.com/channel/UC5jOU_O7BePfJVUPuLynu7g

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuulostaa tutustumisen arvoiselta. Hanging Gardenin jäsenistö on varmasti kokenut muutoksia vuosien varrella. En nyt löytänyt äkkiseltään tietoa, joten kysyn: milloin liityit yhtyeeseen?

Toni: Liityin vuonna 2010. Hanging Garden ehti julkaista kaksi albumia ennen liittymistäni. Vastaavasti Riikka liittyi virallisesti jäseneksi kaksi vuotta sitten. Hän on kyllä osallistunut yhtyeen toimintaan aiemminkin, mutta siinä vaiheessa kun Riikka lauloi lähes puolissa albumin biiseissä, niin päätettiin että hän voisi olla ihan virallinen jäsen.

Tietyssä mielessä vältimme Riikan kanssa sitä, kun olemme pariskunta, mutta kun muut bändin jäsenet ehdottivat tätä niin lämpenimme ajatukselle. ”Blackout Whiteout” -albumin jälkeen minulla oli takki tyhjänä ideoista ja pyysin Riikkaa kehittämään laulumelodioita seuraavaa julkaisua varten. Sitten kun tuottajamme Jussi Hämäläinen kuuli Riikan osuudet, hän totesi että ne saavat jäädä julkaisulle. Siitä alkaen Riikka on ollut osallisena ja ”Into That Good Night” -albumin myötä virallinen jäsen.

Tässä välissä haluan kysyä viime vuonna julkaistusta ”Skeleton Lake” -albumista. Olenko ymmärtänyt oikein että kävitte sitä varten Lapissa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toni: No joo, meidän piti alun perin mennä Riikan kanssa yhdeksän viikon mittaiselle häämatkalle Trans-Siperiaan ja sieltä Japaniin, mutta koronapandemia sotki suunnitelmat. Ajoimme sen sijaan pitkin Suomea, pääasiassa Lapissa. Ennen reissua olin tehnyt demon ”Kuura”-kappaleesta, ja se oli tunnelmaltaan niin talvinen, että syntyi ajatus talvilevystä. Syksyn kynnyksellä menimme Lappiin vaeltamaan ja niitä fiiliksiä on sillä albumilla.

Jossain vaiheessa voitte tehdä vastapainoksi kesä-teemaisen albumin. Uusi ”Neither Moth Nor Rust” -EP julkaistiin tammikuun lopussa. Lyhytsoitto on soundiltaan vähän samanlainen kuin ”Against The Dying Of The Light”.

Toni: Sen EP:n kaikki kappaleet ovat omia remixejämme ”Into That Good Night” -albumin kappaleista.

Se on kyllä nerokas idea. Ja arvostan paljon tuollaista asennetta, että tehdään toisinaan hyvinkin erilaista musiikkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toni: Yllättävän vähän on tullut negatiivista palautetta. Olemme toisinaan repäisseet hyvin eri suuntaan, ja kyllä siitä aina jollekin paha mieli tulee. Nämä ihmiset voivat tutkia omaa sieluaan, ja miettiä mistä se murhe sinne hiipii.

Näinhän se on. Teet mitä vain, niin aina joku pahoittaa mielensä. Millaisia ideoita teillä on seuraavalle albumille?

Toni:Skeleton Lake” -albumilla meillä oli muutamilla kappaleilla elementtejä japanilaisten post metal -yhtyeiden eteerisistä äänimaisemista kuin myös folk-vivahteista. Ajauduimme siis aika kauan perinteisestä death doom -akselista. Hanging Gardenilla on ollut monilla albumeilla teemana post-apokalyptinen maailman, mutta uudella julkaisulla se painottuu enemmän lopunajan spiritualismiin. Eli kun kaikki romahtaa, niin kuinka ihmiset turvautuvat erilaiseen hengellisyyteen. Sitä lähestytään erilaisten narratiivien kautta ja katsotaan mihin päädytään. Siinä sivutaan niin kristinuskoa kuin monia muita uskomuksiakin. Se on tietynlainen uskomusten sillisalaatti jossa tarkistellaan sitä, kun maailma vetää viimeisiään.

Kuulostaa kyllä odottamisen arvoiselle julkaisulle. Kokoontumisrajoitukset ovat poistumassa pikku hiljaa, onko teillä keikkasuunnitelmia?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toni: Olemme enemmän studiobändi, mutta olemme soittaneet keikkoja keskimäärin kuusi keikkaa vuodessa. Usean eri paikkakunnalla asuvan ihmisen liikuttelu ei ole helppoa, joten keikassa ja keikkapaikassa pitää olla jotain erityistä, jotta sen saa järjestymään. Festarikeikat ovat myös oikein mieluisia.

Millaisia loppuvuoden suunnitelmia teille?

Toni: Tuotantojonot vinyylien suhteen ovat tällä hetkellä sen verran pitkät, niin luulen että seuraavan julkaisun julkaisu menee ensi vuoden puolelle. Haluamme julkaista kaikki formaatit kerralla, niin vinyylien osalta julkaisua ei voi tehdä kovin aikaisin.

Kiitos haastattelusta, Toni. Haluatko lähettää terveiset lukijoille?

Toni: Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne. Valoa kohden tässä kuljetaan.

https://www.facebook.com/HangingGardenOfficial

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat