Hanoi Rocks – Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 19.3.2017

Tämän viikonlopun aikana Kaaoszinessa on julkaistu arviot Hanoi Rocksin toisesta albumista ja livetaltioinnista. Nyt on vuorossa yhtyeen esikoisjulkaisu, joka julkaistiin 36 vuotta sitten ja nyt uudelleenjulkaistaan. Hanoi Rocks on ikoninen yhtye, joka tutustutti maailman suomalaiseen rockiin ja menestyi ensimmäisenä suomalaisena bändinä niin Yhdysvaltojen kuin Aasiankin markkinoilla. Hanoi Rocks ei ole koskettanut pelkästään Suomea, vaan orkesteri on vaikuttanut ja ottanut vaikutteita glam rockin ja tukkametalin saralla Yhdysvalloissa. Yhtyehän on tunnetusti ollut läheisissä tekemisissä mm. Mötley Crüen ja Guns ’N’ Rosesin jäsenien kanssa. Siinä missä Hurriganes valloitti suomalaisten sydämet, Hanoi Rocks laajensi reviiriään onnistuneesti myös ulkomaille.

Harvan yhtyeen alku on ollut ruusuinen, eikä Hanoi Rocks tehnyt poikkeusta. Yhtye sai alkunsa vuonna 1979 mutta hajosi pian yhtyeen jäsenten välisiin ristiriitoihin. Hanoi Rocks syntyi uudelleen vuonna 1980 Michael Monroen, Andy McCoyn ja Nasty Suiciden toimesta. Basistikin tarvittiin ja sellaiseksi värvättiin Sami Yaffa. Yhtyeen siirryttyä Tukholmaan McCoyn luokse otti se remmiin rumpaliksi Gyp Casinon. Näin tämä taitelijanimillä sonnustautunut porukka eli köyhästi, mutta kovan soittamisen halun vuoksi Hanoi Rocksin debyytti ”Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks” näki päivänvaloa jo helmikuussa 1981.

Yhtyeen esikoislevy pitää sisällään kymmenen kappaletta, joista suurimmaksi hitiksi on noussut ”Tragedy”. Albumin ilmestyttyä vuonna 1981 ei se saavuttanut suuria myyntilukuja, mutta Hanoi Rocksin menestyessä ja kasvattaessa mainettaan alkoivat luonnollisesti vanhemmatkin julkaisut myydä paremmin. Ensimmäisen pitkäsoiton vauhdikkaassa kannessa komeilevat Michael Monroe ja Andy McCoy, jotka myös tuottivat levyn. Julkaisuajankohta oli hyvin harkittu, sillä Hanoi Rocks teki samaan aikaan mittavaa kiertuetta, joka käsitti yli sata konserttia. Vuonna 1981 albumin ostaneet eivät ole siis kauan joutuneet odottamaan, että ovat päässeet näkemään yhtyeen keikoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocksin” lyriikat käsittelevät naisia, seksiä ja lisää naisia – siis asioita, jotka ovat aina inspiroineet ja tulevat aina inspiroimaan muusikoita. Muutamissa kappaleissa tuodaan esille yhtyeen ”paha poika” -imagoa – esimerkiksi ”Tragedy” puhuu hempeänoloisista kertosäkeistä huolimatta melko räävittömästi rakastelusta. Kuitenkin ”Stop Cryinissa” kerrotaan siitä, kuinka miehen on vaikea ymmärtää naisensa ajatuksenjuoksua; hiukan ironisesti seuraavana tulevassa ”Don’t Never Leave Me” -kappaleessa on ajauduttu jo eron partaalle. ”Cheyenne” vastaavasti raottaa jo sanoittajan herkempää puolta. Joka tapauksessa naiset ovat inspiroineet Andy McCoyta, paitsi kappaleessa ”Walking With My Angel”, joka on alkuperäisesti Buddy Veen kappale.

Esikoisalbumin äänimaailma on alkukantainen, mutta hyvällä tavalla. Albumista kuulee selkeästi, että se äänitetty melkein 40 vuotta sitten – tämänkuuloisia levyjä ei enää äänitetä. Äänimaailmassa on tietynlaista raakuutta, oikeastaan samanlaista, kuin löytyy Peer Güntin vanhemmista levyistä. Mitä albumin kappalelistaan tulee, on se rakennettu viisaasti, jotta kuuntelijan mielenkiinto pysyy yllä. Kappaleisiin on sovitettu erilaisia piirteitä, jotka yllättävät kuulijan. ”Lost In The City” alkaa mielipuolisella äänellä ja huuliharppusoololla. ”Cheyennessä” on puoli minuuttia kestävä ”alkuluku”, jonka jälkeen kappale lähtee rullaamaan. Vastaavasti ”Walking With My Angel” polkaistaan liikkeelle marssimaisesti, ja saksofoniosuudet kruunaavat kappaleen.

Kun ottaa huomioon epävakaat olosuhteet, joiden aikana albumin kappaleita on työstetty ja harjoiteltu, Hanoi Rocksin esikoislevy on kelvollinen suoritus. Jos yhtyeellä olisi ollut enemmän resursseja käytössään, levy kuulostaisi varmasti kovin erilaiselta. Sitä on kuitenkin turha jossitella. ”Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocksilla” on monta hyvää ja mielenkiintoista kappaletta, jotka jakavat mielipiteitä. Itse en henkilökohtaisesti ole kovin innostunut ”Don’t Never Leave Me” -kappaleen änisevästä miesäänestä, mutta jotkut varmasti pitävät siitä. Debyytiltä huokuvat rock ’n’ roll, glam rockin vaikutteet ja bluesin perintö. Oivallisesti nimetty esikoislevy ei ole alusta loppuun täyttä kultaa, mutta tietynlainen kulttiarvo albumilla on, kuten yhtyeellä itsellään suomalaisen musiikin historiassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen