Hard rock -legenda Ritchie Blackmore’s Rainbow konsertoi Suomessa ensi keväänä!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.10.2017

Ikonisten hard rock -yhtyeiden Deep Purplen ja Rainbow’n perustaja, myyttinen kitaravirtuoosi, rock-klassikkojen säveltäjä ja tarumaisten rock-riffien luoja Ritchie Blackmore, 72, on pistänyt legendaarisen Rainbow-yhtyeen jälleen kasaan.

Ritchie Blackmore’s Rainbow konsertoi Hartwall Arenalla, Helsingissä 13. huhtikuuta 2018. Kyseessä on kokoonpanon ainoa konsertti Pohjoismaissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

RITCHIE BLACKMORE’S RAINBOW vm. 2016

Vuonna 2015 Ritchie Blackmore ilmoitti julkisuudessa, että hän omistaa koko kesän 2016 rock-konserteissa soittamiseen uudelleen perustamassaan kokoonpanossa nimeltä Ritchie Blackmore’s Rainbow.

Kokoonpanossa Blackmoren lisäksi soittavien muusikoiden nimet julkaistiin marraskuussa 2015. Laulusolistina toimii chileläinen Ronnie Romero (ex-Lords of Black), kosketinsoittajana ruotsalainen Jens Johansson (Stratovarius), basistina yhdysvaltalainen Bob Nouveau ja rumpalina jo Blackmore’s Night -yhtyeessä soittanut yhdysvaltalainen David Keith.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokoonpanon kerrotaan jo levyttäneen muutamia uusia biisejä, mutta julkaisuja ei ole toistaiseksi kuultu julkisuudessa. Blackmoren tarkoituksena oli alun perin tehdä kokoonpanon kanssa vain muutama keikka ”huvin vuoksi”, mutta menestys on tuonut lisää esiintymisiä. Ensimmäisen kerran tämä Rainbow vuosimallia 2016 nähtiin konsertoimassa Monsters of Rock -tapahtumassa Saksassa 17. kesäkuuta 2016.

ROCK-MUSIIKIN HANKALA TYYPPI ON TEHNYT RUTKASTI HISTORIAA

Alkuperäisen Rainbow-yhtyeen Ritchie Blackmore perusti ensimmäisen Deep Purple -jakson jälkeen vuonna 1975 yhdessä jo edesmenneen amerikkalaisen laulusolistin Ronnie James Dion (1942–2010) kanssa. Blackmoren ja Dion lisäksi Rainbow’n esikoisalbumilla ”Ritchie Blackmore’s Rainbow” soitti Dion silloinen Elf-yhtye, jolle Blackmore kuitenkin antoi kenkää heti albumin valmistuttua. Ritchie Blackmore opittiinkin noina vuosina tuntemaan äkkipikaisena ja tuimana pomona, joka jakeli potkuja ja otti uusia jäseniä bändiinsä silmäänsä räpäyttämättä ja kenenkään kanssa neuvottelematta.

Blackmore ja Dio kuitenkin jatkoivat yhteistyötään vuoteen 1979 asti, jonka jälkeen Dion tilalleen tuli ex-Marbles-laulaja Graham Bonnet. Yhdessä Bonnetin kanssa Rainbow’n miehistöön kutsuttiin myös kosketinsoittaja Don Airey ja jo Deep Purple -kuvioista tuttu basisti Roger Glover. Rummuissa oli Cozy Powell. Tämän Rainbow-kokoonpanon kovimpia hittejä olivat ”Down To Earth” -albumilta poimitut ”All Night Long” ja Russ Ballardin säveltämä ”Since You Been Gone”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraavalla, vuonna 1981 julkaistulla albumilla ”Difficult to Cure” laulusolistina toimi amerikkalainen Joe Lynn Turner ja rumpalina Bobby Rondinelli. Kosketinsoittaja Don Aireyn korvasi pian amerikkalainen David Rosenthal. ”Difficult to Cure” -albumin ylivoimaisesti menestynein ja tunnetuin singlepoiminta niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa oli ”I Surrender”.

”I surrender, I surrender
I’m giving up the role of pretender
Oh be tender, girl be tender
Can’t you feel the love I send her
I surrender…”

Vuosina 1975–1983 Rainbow teki Ritchie Blackmoren johdolla yhteensä seitsemän albumia, joista yhdelläkään ei soittanut sama kokoonpano: ”Ritchie Blackmore’s Rainbow” (1975), ”Rising” (1976), ”Long Live Rock’n’Roll” (1978), ”Down to Earth” (1979), ”Difficult to Cure” (1981), “Straight Between The Eyes” (1982) ja “Bent Out of Shape” (1983) sekä bändin hajoamisen jälkeen julkaistu “Finyl Vinyl” (1986).

Toukokuussa 1984 Rainbow jätettiin telakalle, kun jo Deep Purplenkin aikaan Ritchie Blackmoren taustavoimana ollut manageriyhtiö Thames Talent onnistui houkuttelemaan ”Deep Purple Mark II” -kokoonpanon studioon ja maailmankiertueelle. Kokoonpanossa olivat Fender Stratocasteriaan piiskanneen Blackmoren lisäksi mukana laulusolisti Ian Gillan, basisti Roger Glover, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice. Yhteisistä levytyksistä ja konserttikiertueista huolimatta Gillanin ja Blackmoren kemiat eivät kohdanneet, ja lopulta Blackmore erotti pitkäaikaisen bändikaverinsa Gillanin ja otti Joe Lynn Turnerin bändiin vuosiksi 1989–1992.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ian Gillan kuitenkin palasi vuonna 1992 kokoonpanoon juhlistamaan yhtyeen 25-vuotisjuhlataivalta. Syksyllä 1993 Blackmore sai tarpeekseen ja päätyi kokoamaan Rainbow-yhtyettä uudelleen. Blackmore löysi uudeksi Rainbow-solistiksi skotlantilaisen Doogie Whiten, jonka kanssa hän teki albumin nimeltä ”Stranger in US All” vuonna 1995. Kokoonpano teki onnistuneita konserttikiertueita, mutta oman tiensä kulkija Ritchie Blackmore ei ollut tyytyväinen. Hän mielenkiintonsa ja huomionsa siirtyi yllättäen rockista renesanssiajan musiikkiin. Blackmoren tavattua nykyisen vaimonsa, amerikkalaisen musiikintekijä ja multi-instrumentalisti Candice Nightin vuonna 1997 syntyi kokoonpano nimeltä Blackmore’s Night. Blackmore’s Night on levyttänyt ja esittänyt lähes akustista, renessanssihenkistä musiikkia siitä lähtien.

Nyt Ritchie Blackmore on kuitenkin palannut juurilleen hard rock -muusikkona ja keikkailee säännöllisen epäsäännöllisesti Rainbow-yhtyeen mukana.

LIPUNMYYNTI:
Liput alkaen 69 EUR
Ennakkolipunmyynti alkaa maanantaina 23. lokakuuta
www.ticketmaster.fi / Ticketmaster Suomi 0600 10 800 (1,98 euroa / min. + ppm)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Hard rock -legenda Ritchie Blackmore’s Rainbow konsertoi Suomessa ensi keväänä!

  1. Jyrki

    Pieni asiavirhe artikkelissa. ”Niin Bonnetin kuin Powellinkin ura Rainbow’ssa päättyi yhteen levyyn.” Down to earth ei ollut ainoa albumi missä Powell soitti. Soitti myös Rising ja Long live rock ’n’ roll albumeilla. :-)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat