Rimbacher © Milla Kilpi

Hard rock -yhtye Rimbacher julkaisee unelmia hipovan singlen ”Chasing Ghosts”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.2.2022

Rimbacher on Jyväskylästä ponnistava rockbändi, joka nojaa biiseissään perinteisiin kasarirockin kulmakiviin. Siinä missä bändin edellinen single ”Cocaine Eyes & Nicotine Stains” oli turboahdetun aussirockin ja 80-luvun tukkahevin ristisiitos, on nyt julkaistava ”Chasing Ghosts” astetta kevyemmällä ja ilmavammalla poljennolla sykkivä riffien täyteinen rock-iloittelu. Uuden singlen lyriikkavideon voit katsoa alta.

”Kappaleen sanoitukset kertovat siitä tunteesta, kun unelmien ja tavoitteiden saavuttaminen saa vain janoamaan lisää huippufiiliksiä ilman, että olisi koskaan tyytyväinen pitkässä juoksussa. Kertoja kuitenkin on tiedostanut, ettei noiden fiilisten jatkuva saavuttaminen ole tae onnellisuudelle, vaikka onkin aina tottunut tavoittelemaan niitä kaavamaisesti”, kertoo biisin sanoittaja Reisca Morani.

Rimbacher suuntaa kohti pikkuhiljaa aukeavia keikkalavoja myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta täyspitkältä albumilta poimittujen sinkkujen voimin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”En malta odottaa, että päästään taas nousemaan lavalle! Viime kerta oli edellisen sinkkumme julkaisukeikka Jyväskylän Popparissa marraskuussa juuri ennen kuin paikat menivät taas kiinni. Sen jälkeen olemme käyttäneet ajan hyödyksemme. Olemme keskittyneet livesettimme hiomiseen ja debyyttialbumimme viimeistelyyn. Inspiraatio on kuitenkin välillä iskenyt, ja olemme päätyneet säveltämään uusia biisejä”, naurahtaa Rimbacher

Bändin keulahahmo Niko Rimbacher menestyi The Voice Of Finlandissa Michael Monroen tiimissä, ja yhteistyö Monroen kanssa on jatkunut myös ohjelman jälkeen. Laulajan sukunimestä nimensä ottanut bändi kuitenkin painottaa, ettei kyse ole sooloprojektista vaan tasavertaisesta ja yhteen hiileen puhaltavasta rock-rykmentistä.

Tulevia keikkoja:
5.3. Rock Bike, Keuruu
9.4. Utopia, Turku
13.5. Ilokivi, Jyväskylä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat