Harmsin ”Rebirth Of The Cold” on yhtä aikaa raakaa ja repivää sekä harmonista ja kaihoisaa

Lappeenrannassa vaikuttava Harms saavuttaa ensi vuonna kymmenen vuoden iän. Toukokuussa ilmestynyt toinen pitkäsoitto on merkki kypsyneestä yhtyeestä, joka tuo idearikkaalla otteellaan mielenkiintoista näkökulmaa synkkään ja atmosfääriseen metalliin.

Joidenkin yhtyeiden musiikkia on hankala pukea sanoiksi, ja niin on erityisesti Harmsin kohdalla. Se ei tosin johdu siitä, etteikö yhtyeen ulosannista keksisi sanottavaa vaan pikemminkin siitä, miten sen pukisi ymmärrettävään muotoon. Harmsin ulosannissa yhdistyvät niin melodinen harmonisuus kuin äkkiarvaamaton brutaalius, lähes väkivaltaisuus. Ero kappaleiden ”Endless” ja ”Serpentine Calling” välillä on kuin yöllä ja päivällä. ”True Night Falls” on kuin edellä mainittujen erojen hybridi, jossa on vain hiuksenhienosti vähemmän raskautta kuin edellisessä kappaleessa.

Siitäkin huolimatta, että Harmsin ilmaisu hyödyntää vahvoja kontrasteja, on lappeenrantalaisyhtye onnistunut loihtimaan albumille selkeitä sävyeroja. ”Flowerless Grave” erottuu esimerkiksi yhteislauluosuuksien (tai tarkemmin huuto-osuuksien) avulla. Kappaleella kuullaan myös vierailevaa naissolistia, joka antaa kauniilla äänellään hentoa sävyä muuten raskaaseen ilmaisuun.

Pitkäsoiton mielenkiintoisimman nimen omaava ”A Lifetime Spent On Dying” ei sekään jätä herättämättä huomiota. Kappaleella on aavistuksen laahaava mutta sitäkin mahtipontisempi ilmapiiri, jossa yhdistyvät kaihoisuus, raivoisuus ja terävyys. Kiinnostavana huomiona mainittakoon, että Harmsin esikoisalbumi kantaa samaa nimeä. Vokalisti Jussi Tyrisevä on tehnyt taidokasta jälkeä jokaisella kappaleella, mutta ”Rupturella” hänen raivoaminen on saavuttanut ehkä primitiivisimmän huippunsa. Toisaalta eivät ”Cold Aeon Of Time” tai ”Serpentine Calling” jää myöskään kauaksi raivokkaimman taidonnäytteen tittelistä.

Vaikka Harmsin ulosanti on raskasta ja raivokasta, ei ”Rebirth Of The Cold” turruta ja uuvuta kuulijaa raakuudellaan. Osaltaan siinä auttaa tietysti melodisuus ja harmonisuus, jota pitkäsoitolta myös löytyy, mutta kehuja on annettava lisääkin. Harms on onnistunut yhdistämään ääripäiden elementit toisiinsa niin, että ilmaisuun raottuu samalla uusia kulmia. Sen seurauksena jokainen kappale antaa kuulijalle ikään kuin uutta, vaikka kappaleiden ydin pysyykin samana. Kokonaisuus on kaikin puolin terävä ja hengästyttävä. Vaikuttavaa, ei voi muuta kuin todeta.

Kappalelista:

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen