Florida-death metallin konkarit Hate Eternal julkaisee 21.8.2015 järjestyksessä kuudennen täyspitkänsä, joka kantaa nimeä ”Infernus”. Julkaisijaksi on vaihtunut tutun Metal Bladen sijasta ranskalainen Season Of Mist. Hieman miehistömuutoksia on myös tapahtunut ja rumpujen takaa löytyy ainakin itselleni aiemmin tuntematon Chason Westmoreland. Oma mielikuvani Hate Eternalista Derek Roddyn bändinä on siis mitä ilmeisemmin menneen talven lumia, ja onhan tässä välissäkin julkaistu kaksi täyspitkää, joissa rumputonttia hoiti eräs Jade Simonetto. Neljän vuoden tauon jälkeen saattaisi jo olettaa varsin viimeisteltyä ja tiivistä pakettia, joten eiköhän katsota mitä tuleman pitää?

Levy alkaa kappaleella ”Locust Swarm”, joka on heti alusta asti sitä tuttua blast beat-tykistystä, josta yhtye tunnetaan. David Vincent-tyyppiset vokaalit toimivat hyvin ja luovat pahaenteistä tunnelmaa. Morbid Angel -vivahde on muutenkin aika ajoin läsnä, vaikka riffit ovatkin ehkä hieman modernimpia. Ylläteksekseni nostaa päätään myös jopa skandinaavisen kuuloinen vaikute, sillä kappaleen lopussa kuullaan tulkintaa, joka surumielisissä melodioissaan tuo mieleen vaikkapa norjalaisen Enslavedin. Tästä jatkaa myös maistiaisena levyltä Youtubessa julkaistu ”Stygian Deep”. Se seuraa hyvin pitkälti edeltäjänsä jalanjäljissä ja tutut elementit ovat läsnä. Yhtyeellä tuntuu olevan pakonomainen tapa sijoittaa kappaleisiin kohdasta 0:30 alkava trioliaksentteja esittelevä nopea blast beat-riffi. Tämä toistuu lähes kaikissa kappaleissa.

Kolmas raita ”Pathogenic Apathy” taas esittelee hyvin erityyppistä tulkintaa. Se alkaa junttaavalla, hieman hitaammalla semimelodisella riffillä, jota säestää tuplakomppi. Pakollliset paahtokohdat ovat toki edelleen läsnä, mutta nyt ne sulautuvat kokonaisuuteen dynaamisemmin. Tässä vaiheessa esiin astuvat myös hieman modernimmat elementit, joista tulee mieleen ranskalainen Gojira. Tämä on mielestäni positiivista kehitystä genressä ja tässä tapauksessa se on yhdistetty kokonaisuuteen järkevästi, kuitenkaan poistamatta ns. klassisia death metal elementtejä. Neljäs ”La Tempestad” on taas puolestaan pahimmillaan puuduttava. Alusta loppuun paahdetaan tuhatta ja sataa ja rumpusoundit melko tehokkaasti jyräävät alleen alavireiset kielisoittimet, joten puuroutuminen aktualisoituu vahvasti.

Nämä kolme elementtiä vaikuttavat läpi koko levyn. Ensinnäkin, on lisää viimeiseksi mainittuja tylsiä kaahausralleja, joihin kuuluvat mm. ”The Chosen One” ja ”Order of the Arcane Scripture”. Toisaalta on myös hyvänkuuloisempi kappaleita, kuten nimikkoraita ”Infernus” sekä levyn päättävä ”O’ Majestic Being, Hear My Call”, jotka toimivat hienosti hitaamman melodisuuden ja nopeiden pyrähdysten välimaastossa. Sitten on kappaleita, jotka yhdistelevät näitä kahta rakennetta. Ne omaavat aika ajoin lupaavankuuloisia kohtia, mutta sitten taas palautuvat totuttuun, tylsähköön kaavaan. Valopilkut ovat modernimpaa ilmaisua edustavat kohdat sekä aiemmin mainostamani melodiset septimiriffittelyt. Tähän fuusioryhmään voisi kuulua esim. kappale ”Zealot, Crusader of War”.

Mikä sitten on näiden elementtien summa? Mielikuvani yhtyeestä on aiemmin ollut jokseenkin, että se on pääasiassa nopeaa, puuroutuvaa  ja matalavireistä paahtoa tarjoava geneerinen jenkki-death metal -kombo, jossa on ainoastaan yksi vakituinen mastermind ja muut muusikot ovat enemmänkin palkallisina samassa veneessä. Tämä levy kuitenkin todisti ainakin osan tästä olettamuksesta vääräksi, sillä en olisi koskaan olettanut kuulevani skandinaavivaikutteita yhtyeen tuotannossa. Valitettavasti mainittu tylsä elementti on myös edelleen läsnä ja se vaikuttaa arvosanan muodostumiseen alentavasti. Levystä jäi kuitenkin positiivisempi kuva kuin olin odottanut ja tulen jatkossa taas seuraamaan yhtyettä aktiivisemmin.

7/10

Kappalelista:
01. Locust Swarm
02. The Stygian Deep
03. Pathogenic Apathy
04. La Tempestad
05. Infernus
06. The Chosen One
07. Zealot, Crusader of War
08. Order of the Arcane Scripture
09. Chaos Theory
10. O’ Majestic Being, Hear My Call

Kirjoittanut: Tuukka Franck